Laitumen viereen pysähtelee autoja tasaiseen tahtiin. Tien varrella laiduntavat kyytöt, Länsi-Suomen karja ja Lapin lehmät eivät ole jokapäiväinen näky. ”Ne keräävät ihanasti huomiota ohikulkijoissa”, kiiminkiläinen Aino Keränen kertoo. Rodut olivat kuolla sukupuuttoon, tällä hetkellä Lapin lehmiäkin on Suomessa jo 900 eläintä.
Aino aloitti vanhempiensa sulkeman lypsykarjatilan uudelleen estelyistä huolimatta. Alkuperärodut tulivat Ainon navettaan sattumalta. Nyt hän on vallan rakastunut eläimiinsä.
”Eläimet ovat luoksetulevia ja kun niihin tutustuu, niin ovat aivan mahtavia”, Aino nauraa.
Alkuperärodut poikkeavat ominaisuuksiltaan ja ulkonäöltään AY- ja Holsteinroduista. Pienikokoiset lehmät ovat luonteeltaan hauskoja. Kuvassa Imelda ja Kielo-Orvokki.
Pikkuinen luomumaitotila iloisella ilmeellä
Ainon puhe pulputtaa iloisesti kuin perunakattila. Eläimistä piisaa puhetta.
Iso työmäärä ei tule vastaan valituksena haastattelun missään vaiheessa, vaikka Aino tekee työtä myös kätilönä ja vyöhyketerapeuttina. Vuorotyö rajoittaa navettahommia. Ainon mies Tomi on täysilllä mukana tilan töissä.
Vanhemmat lopettivat lypsykarjan pidon 2010. 2013 Aino aloitti toiminnan vanhoissa tiloissa uudelleen. 2014 hän siirtyi luomuun.
Alkuperärotuihin Aino törmäsi sattuman kautta. ”Niitä hommataan”, hän oli tuumannut. Navettaan tuli ensin 2 lehmää, nyt lypsäviä on 15. Nuorkarja mukaanlukien eläimiä on 27.
Kotieläintilallinen ei ollut aiemmin edes nähnyt kyyttöjä, Lapin lehmiä ja Länsi-Suomen karjaa ennen kuin vasta omassa navetassaan. ”Nyt ei voisi muita rotuja ajatellakaan”, Aino nauraa. ”Kuka tahansa meillä käy, yhtyy ajatukseen.”
Eläimet tulevat helposti lähelle. Alkuperärodut ovat sosiaalisia. Kuvassa Hellurei, Melekonen Sonni ja Luigi. Takana on Kielo-Orvokki ja sivusta luuraa Ruka.
Maitoa metsän varvuista
”On tosi harvinaista, että pelkästään alkuperäiskarjalla tuotetaan luomumaitoa. Tiloilla on yleensä alkuperärotuja muiden rotujen lisänä”, Aino sanoo ylpeänä.
Lypsykarjana alkuperärodut eivät ole yhtä tuottavia, kuin perinteiset lypsyrodut, mutta ne tuottavat maitolitran erittäin vaatimattomilla kuluilla. Ay ja Holstein menevät tuotoksessa mennen tullen ohi. Aino ei ole mukana varsinaisesti tuotosseurannassa, mutta hän laskee tunnuslukuja itse.
”Sisko nauroi kun huomasi vaatimattomien eläinten tuottavan maitoa metsän varvuista”, Aino nauraa tapansa mukaan.
Säilörehun pitää Ainon mukaan olla hyvälaatuista. 30 kilon maitotuotos syntyy 4 täysrehukilolla.
Alkuperäsrodut eivät pysty edes syömään paljon tulematta ripulille. Ne olivat aikoinaan taloudellisia rotuja, kun ruokaa oli vähän tarjolla.
Vanha parsinavetta on saneerauksen kohteena koko ajan sitä mukaa kun rahat riittävät. Ritilöitä Aino moittii mokomiksi rötjäkkeiksi, ne on pian kaikki uusittu.
Parsinavetta mainettaan paljon parempi
Aino Keräsen navetta on vanha ja vähän ränsistynyt, mutta siisti ja puhtoinen. Pientä pintaremonttia joudutaan tekemään koko ajan muiden töiden ohella. Osa lehmistä on pihatossa, osa parsinavetassa.
Hän puolustaa parsipihattoa erinomaisena ratkaisuna eläinten hoidon kannalta, vaikka yleinen mielipide väittää toista. ”Pihatosta tuodut eläimet eivät ole stressanneet partta millään lailla. Eläintä pystytään hoitamaan yksilöllisesti kun edestä näkee ruuan kulutuksen ja takaa lannan koostumuksen.”
Eläimet pääsevät ulkoilemaan talvellakin pari kertaa viikossa.
Joulun alla rakennettu kylmäpihatto takaa lehmäleideille kuukausien mammalomat. ”Nyt kaikki vasikatkin voidaan kasvattaa itse”, Aino järkeilee.
Eläinten hyvinvoinnin selkeinä mittareina on vasikoiden terveys ja maitolitrat.
Tulevaisuus ei huoleta
Aino Keränen puhuu paljon jalostuksesta ja eläinten suvuista. Jokainen lehmä on tuttu myös tilan agrologiopiskelijaharjoittelijalle.
Sukutaulut täytyy pitää tarkasti mielessä, että tietää kenellä lehmän saa siementää. ”Jokaisen lehmän sisko ja mummu muistetaan. Isät, isänisät ja emänisät pitää hanskata, jotta ei tule sukurutsausta.”
Aino on valinnut uran, joka ei ole nyky-Suomessa enää kovin tavallinen. Hän tyypillinen tulevaisuuteen uskova maatilatalouden harjoittaja, joka ei päästele rutinaa suustaan.
Iloinen ja ammattitaitoinen suhtautuminen työhön vie pitkälle.
Poronhoitoaluuen rajalla oleva Kiiminki ei ole mikään varsinainen maatalouspitäjä. Ohikulkijat voivat ihailla Ainon harvinaista maatalousnäyttelyä kesälaitumella auton ikkunasta käsin.
Artikkeli julkaistu 24.6. 2015
Valokuvat: Heikki Turtinen
Ei kommentteja