Eläinaktivistien eläinvalokuvanäyttely Jyväskylän pääkirjastossa tarjosi kahdeksan rumaa eläinkuvaa.
Näyttely keräsi ilmeisesti eläinaktivistien parhaita otoksia — Näyttelykuviin valitaan yleensä parhaat.
Lopputulos oli likipitäen surkein mahdollinen valokuvauksen, eläinten ja informaation kannalta.
Aktivistit pitävät toisilleen valokuvauskursseja, mutta ilmeisen hedelmättömään maaperään opit ovat menneet.
Vai olisiko opettajilla pedagogisia puutteita, jotka on korvattu kovalla asenteella?
Kyse ei taidakaan olla vain muutamasta valokuvasta, vaan suomalaisen kotieläintalouden systemaattisesta lynkkaamisesta.

Tämän kuva on silkkaa lapsellisuutta. Ammattilainen toki näkee, että pulska possuhan se kuvaan on päässyt.
Arvostettu lehtikuvaaja: Aktivistit kääntyvät itseään vastaan
”Kuvissa oli tarkoitushakuisuutta ja osaamattomuutta. Ihan nollakuvia, en tajua miksi tällaista on pantu esille. En käsitä näitä”, sanoo eräs moneen kertaan palkittu ja tunnustettu lehtikuvaaja. ”Kuvissa ei ole mitään sisältöä.”
Hänen mukaansa jokainen fiksu ihminen näkee, että mistä näistä luotaantyöntävistä kuvissa on kysymys.
”Nämä kuvat kääntyvät itseään vastaan.”
Valokuvaaja valehtelee enemmän kuin tuhat sanaa
Lehtikuvaaja sanoo, että valokuva ei valehtele vaan kuvaaja.
Eläinaktivistien kuvat panevat miettimään, onko heidän muukin informaatio valehtelua.
Kuvalla on jopa tehokkaampaa ja uskottavampaa valehdella kuin sanoilla.

Valokuva on otettu eläimen luonnollisessa ympäristössä valot päällä, ilman salamaa. Taustalla myös eläimen kavereita. Kuvassa tulee linnun rakenne hyvin esille. Samoin värit ovat luonnolliset. Jalan rakenne korostuu kauniisti, se on kuin korkokenkä.
Miten kanakuva otetaan?
Kanaa ei missään nimessä kannata kuvata samalla lailla kuin tämän artikkelin pääkuvassa. Ensimmäinen virhe tehdään, jos kana kuvataan heltta silmillä yläviistosta.
Kanan kaunis rakenne ja eläimen ominaispiirteet tulevat aivan toisesta kuvakulmasta esille. Tässä kuvassa on ilmeisesti haluttu kuvata harjan käsineenomaisia muotoja. Kanan harja muistuttaa kuvassa kumihanskaa.
Kana ja varsinkin sen mies, kukko, haluavat nukkua rauhassa. MaaseutuMedia ei suosittele käyttämään taaskaan suoraa rumentavaa salamaa, kuvasta tulee ruma ja kanakin herää.
Suositeltavaa on myös muokata kuvaa mahdollisimman vähän, varsinkin jos ei osaa.
Älä tarkenna aitaan
Hyvässä eläinkuvassa näkyy hiukan ympäristöä. Jos halutaan kuvata tiukalla rajauksella, aidan läpi ei kannata kuvata.
Tässä vasikkakuvassa on tavoiteltu jotain muuta kuin dokumentointia.
Valokuvassa katse kiinnittyy ensimmäiseksi aina vaaleimpaan kohtaan, tässä tapauksessa aitaan. Vasikkakuva on siis aitakuva, jonka taustalla on epäterävä vasikka.
Kuvan rajaus on perin surkea. Kannattaa ottaa jokin opus käteen ja opiskella vaikka kultaista leikkausta. Kuvassa ei saa olla mitään turhaa.
Vasikkakuvassa olisi ollut suositeltavaa mennä karsinaan ja laskeutua eläimen tasolle, jolloin kuvasta olisi tullut informatiivisempi. Eläin vaikuttaa terveeltä ja hyvinvoivalta muuten.
Kuva voisi puolustaa paikkaansa vain, jos se on esimerkiksi lapsen ensimmäinen, aivan itse ottama valokuva.

Sika on sika, utelias kuin mikä. Se kannattaa kuvata joskus kavereiden kanssa, koska sika ja sen lapsi, possu, tykkäävät kavereista.

Tästä kuvasta saa aivan toisenlaisen kuvan eläimen ympäristöstä kuin salakuvaajien salamaotoksista. Jos kuvaaja haluaa valehdella, tässäkin olisi mahdollisuus kuvata pimeässä aidan viereen saapuvaa eläintä. Kuva on hyvin tyypillisestä ja yleisestä emakkopihatosta.
Lapsellista dramatiikkaa
Sika on kuin ihminen ilman vaatteita. Kuka ihminen haluaa itseään kuvattavan punaisten lyhtyjen alueella alastomana.
Jos halutaan käyttää välttämättä suoraa jyrkkää salamaa tai muuta apuvaloa, kannatta huomioida, että jos sävyt palavat puhki, kuva on syytä heittää sikojen karsinaan virikkeeksi, niistä on siellä enemmän hyötyä.
Eläinaktivistien taidenäyttely aliarvioi fiksua katsojaa. Huonoissa harrastajakuvissa oli väkisin väännettyä, lapsellista dramatiikkaa.

Kiertävä eläinoikeustaidevalokuvanäyttely oli perin vaatimaton. Vieraskirjassa oli muutama voivottelu ja jonkin verran nimiä.
Eläinvalokuvanäyttely oli lapsellinen
Eräs aktivisti, työtön vegaanikokki kertoi, että nettiin julkaistiin kuvia, joita hän oli ottanut ensimmäisellä yöllisellä salakuvauskeikallaan. Hän esiintyi a(sian)tuntijana.
Hänen mielestään pimeässä haisi ja oli likaista. Kärpäsiä ja kaikkea.
Näyttelyn kuvat ovat salaa laittomasti ihmisten kotona otettuja. Herää kysymys, onko kuvien julkaiseminen edes laillista?
Päivitetty 20:24 kyse ei taidakaan olla vain muutamasta valokuvasta.
Päivitetty 9.12. 15:00 Kanan heltta –> Harja ( Kiitos lukijalle huomiosta)
50 Kommenttia
Tämä juttu on paljon lapsellisempi : ”kana ja sen kaverit” = tehotuotantobroilereita ritiläalustalla
Tarkoittaasi kuvan kanat eivät ole broilereita. Ne ovat munituskanoja lattiakanalassa. Etualalla oleva ritiläalue on paikka, jossa kanat syövät, juovat ja pääosin ulostavat. Ylimääräinen tavara putoaa ritilän läpi lannanpoistoon, jolloin oikealla alhaalla hieman näkyvä pehkualue pysyy puhtaana ja kuivana. Pehkualuella kanat viettävät aikaa, kuoputtavat ja ottavat turvekylpyjä. Olen nähnyt tämäntyyppisen lattiakanalan livenä ja minusta se vaikutti kanoille erittäin hyvältä ympäristöltä.
Sitä olen miettinyt, että jos tuottaja laittaa kameravalvonnan omiin tuotantorakennuksiin, niin pitääkö niistä laittaa varoituskyltit? Mitä jos on kamerat mutta ei kylttejä? Jos oe saa kuvata salaa ilman varoituskylttejä, niin luulisi että myös tuottaja saa. En ole itsekkään kovin kuvauksellinen, saati keskellä yötä kesken unien. Luulisi ihmisten ymmärtävän. että eläimelle epänormaaliin aikaan tapahtuvat asiat eivät näytä lähellekkään totuutta. Sika esim. stressaa erittäin herkästi. Kun eläin tottuu että asiat tapahtuu samaan aikaan, sillä on hyvä ja turvallinen olla. Kun tuo rutiini rikotaan niin eläin stressaantuu. Ja silloin se ei todellakaan näytä sille kuin pitää.
Hyvä pointti: aktivistit kuvaavat salaa toisten tonteilla ja se kuitataan päänsilittelyllä. Omia tiluksiaan kuvaava tuottaja joutuu ilmoittamaan asiasta kylteillä. Niin vääristynyt on maailma.
Artikkelissa väitetään lopuksi, että kuvat on otettu ihmisten kotona. On erikoista, että Suomessa jotkut ihmiset joutuvat asumaan sikalassa, turkistarhassa, navetassa. Eiköhän nämä kuvat ole eläinten asuinpaikoilta. Oletan, että kyseessä on ihmisten työpaikka. Pientä tarkkuutta sanavalintoihin.
Tarkoitin, että ihmisten kotona. Eläintilat ovat usein pihapiirissä. Esimerkiksi yhden salakuvauskohteen kuvaajat olivat joutuneet hiipimään makuuhuoneen ikkunan alta. Kyllä koti on koko pihapiiri. Ainakin minä sen niin miellän.
Huhhuh. Mistä olet saanut tällaisen tiedon, että makuuhuoneen ikkunan ilta oli jouduttu hiipimään? Missä tällainen kohde oli?
Kangasniemellä Heikki Mannisella.
Miksi siellä on pitänyt mennä makuuhuoneen ikkunan alta? Eikö paikka ole maaseudulla, siellä luulisi olevan peltoja ja metsiä mitä kautta tulla?
Ei lisättävää.
En ymmärrä tuota kritiikkiäsi. Kuvat ovat mielestäni sisältörikkaita ja osa kuvista on toteutettu todella mielenkiintoisesti. Sanon tämän en lehtikuvaajana vaan harrastajana joka näkee paljon eri kuvaajien tuotoksia.
Tekstistäsi paistaa viha eläinaktivisteja kohtaan ja se jos mikä on mielestäni lapsellista. Et voi tuomita kuvaa huonoksi vain sen takia, että vihaat kuvaajaa. Saati sitten vedota nimettömänä pysyviin ”arvostettuihin lehtikuvaajiin”. Kukaan arvostettu ja itseään arvostava valokuvaaja ei sorru noin naurettavaan ja ei asiantuntevaan/rakentavaan kritiikkiin toisen kuvia kohtaan.
Näin kuluttajan ja lihansyöjän näkökulmasta on erittäin hyvä, että eläinaktivistit tuovat julki räikeitä tuottajien tekemiä rikoksia. Teurastamossa kuvatut videot olivat vastenmielistä katsottavaa, ja omalta osaltani vähensin välittömästi lihansyöntiä. Itse en ymmärrä sitä tunteettomuuta ja myötätunnon puutetta, jollaista lihantuottajan kantaa sisällään. Eläimet ei ole VAIN eläimiä, niitä sattuu kun te niitä satutatte.
Haastateltu lehtikuvaaja haluaa pysyä henkilökohtaisista syistä nimettömänä. Kyse ei ole vihasta, vaan kritiikistä.
Minusta toisten kuvien kritisointi, varsinkin negatiivinen, on aina syytä tehdä omalla nimellä. Terveisin, Janica Karasti, ammattikuvaaja (myös lehtiin)
Olen samaa mieltä. Niin tämäkin kuvaaja tekisi normaalisti. Joskus ihmisellä voi olla henkilökohtaisia tilapäisiä syitä tehdä toisin.
Journalisti voinee silloin pyytää näkökulmaa toiselta henkilöltä? Kuvaajia tässä maassa riittää. Muuten tulee sellainen olo että on kysytty siltä bestikseltä, jonka vastaukset sopii omaan agendaan.
Journalisti tekee työnsä niinkuin parhaaksi näkee. Huomautan, että olen tuonut erilaisia näkökulmia useista suunnista usein esiin. Esimerkiksi eläinaktivistin ja maidontuottajan filosfiat käsitteliln rinnan.
Olet tehnyt tosi hyviäkin artikkeleita, siksi minusta on harmi että nyt sorruttiin tällaiseen ratkaisuun. Se vie pohjaa muulta.
Ei aina voi voittaa : )
Tsemiä! 🙂 Tulevia juttuja odotellen, Janica
Tähän naurava iloionen hymiö.
Hei. Olen tuottaja. En pidä siitä että kutsut minua tunteettomaksi. Minä, niinkuin useat muutkin tuottajat, arvostan suuresti tuotantoeläimiäni ja tunnen paljon.
Miten voit arvostaa eläintä jonka arvo on sinulle se, mitä se painaa rahassa, ja jonka roudaat tapettavaksi heti kun se on ”kypsä” syötäväksi, kun se sairastuu, tai tuotos tippuu? Mitä nyt sitten ikinä tuotatkin? Ymmärrän teidän tuottajien näkökannan asiohin, olen nimittäin aikanaan itsekin ajatellut samalla tavalla, mutta niin me ihmiset kummasti opimme elämästä uusia asioita. Eläintuotanto on jo itsessään täysin turhaa touhua, ihmisen ei tarvitse syödä lihaa tai mitään muutakaan eläimestä peräisin olevaa pysyäkseen terveenä ja elääkseen, päinvastoin, eläintuotteet aiheuttavat meille valtavasti sairauksia. Eläinten turha tappaminen ja tuotantokoneena pitäminen on yksinkertaisesti väärin, kukaan ei miettisi asiaa kahdesti jos kyse olisi koirasta tai ihmisestä. Joku päivä kaikki tajuavat että koirat ja kissat ovat lehmien, sikojen ja kanojen kanssa samalla viivalla – ne kaikki ansaitsevat elää tulematta orjuutetuksi, julmasti hyväksikäytetyksi ja tapetuksi makumieltymystemme vuoksi.
Eläintuotanto ei ole missään nimessä turhaa touhua koska milloinkaan ei tule sellaista päivää jolloin ihmiset lopettavat lihan syönnin. Ja eipä kukaan ole kuollut siihen että on syönyt Suomalaista lihaa.
”Kuvat ovat mielestäni sisältörikkaita ja osa kuvista on toteutettu todella mielenkiintoisesti.”
-Siinäpä se oleellinen tulikin. Yleensä sanotaan, että kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa, mutta näissä eläinaktivistien tapauksissa se kääntyykin niin, että kuva voi myös valehdella enemmän kuin tuhat sanaa. Tätä käytetäänkin eläinaktivistien kuvissa häikäilemättömästi hyväksi.
Esimerkkinä vaikkapa se pimeässä otettu kuva vasikasta juomassa: (Juomapaikan rakennehan siis voi olla tarkoituksellakin tehty ”ahtaaksi” ja pitkäksi, jotta se kulloinkin juomassa oleva vasikka saa juoda rauhassa lajitovereiltaan.) Mutta tärkeintä on, että valoisassa otetussa kuvassa näkyy, että taustalla on myös karsina, missä vasikat saavat vapaasti liikkua, kun taas aktivistien kuvassa näyttää, että vasikka eläisi siinä pienessä ja ahtaassa juomapaikan tilassa.
Näitä esimerkkejä löytyy monia muitakin, mutta siis sehän on mielestäsi vain ”sisältörikasta ja todella mielenkiintoista toteutusta”…
Jos haluaa tuoda esille eläintenolosuhteita (niiku aktivistit kovasti yrittävätkin) niin silloin myös tuodaan rehellisesti. Nämä ovat kyllä mielenkiintoisia kuvia ja erillaisella tavalla rikkaita, mutta täyttä *askaa asialta mitä yritetään hakea. Aktivistit yrittivät hakea eläinten olosuhteita jälleen valheilla ja dramatisoiden. Joten asia on todellakin arvosteltavan arvoista.
Itsekin olin aikanaa niitä aktivisteja, mutta halusin silti tutustua et mitä se maatalous oikein ja sainkin positiivisemman yllätyksen sieltä. Ei se karjan pitäminen olekkaan epäeettistä. Niillähä on melkei ”paremmat olot” ku meillä. Suavat täyshoidon yksilöllisesti ja luontaset asiat huomioiden.
Mistä karjan pitämisestä nyt puhut? Itse olen käynyt muutamassa navetassa ja lihakarjatiloilla, eikä ole ollut kaunista katseltavaa. Ainoastaan ”pihvi”-rotuisilla naudoilla oli kohtalaisen hyvät oltavat. 90% suomalaisesta naudanlihasta tulee maitotiloilta, ja nämä ”vähempiarvoiset” eläimet kasvavat lihoiksi enimmäkseen ahtaissa oloissa ja makaavat ritilälattioilla omassa sonnassaan, ilman pehmusteita. Sekö on luonnollista naudan elämää?
Koko artikkeli on naurettava. Jos haluaa (kenties henkilökohtaisista syistä) lyödä toisen näkemyksen lyttyyn, haukkua ja mollata nostaen itsensä samalla jalustalle, se kannattaakin tehdä nimettömänä.
Siinä missä aktivistit kuitenkin ottavat vastuun teoistaan tämä ”tunnettu valokuvaaja” haluaa jatkossakin pysyä anonyyminä. Mikä puolestaan vesittää täysin tämän artikkelin asiasisällön.
Vastuunotosta ja avoimuudesta: Hannu Koivisto osannee kertoa, onko näyttelykuvien ottajien itsensä nimi esillä näyttelyssä tai löydettävissä jostain muualta? Vastuullisuutta varmasti osoittaa sekin, että on syytä olettaa kuvaajien seikkailleen luvatta toisten rakennuksissa.
Tässä on loppupeleissä kyse isommasta asiasta kuin muutaman aktivistin pykäämästä valokuvanäyttelystä. Sanot että artikkeli on naurettava ja lyttää aktivistien näkemyksen, mikä on ehkä osittain tottakin. Uskon kuitenkin että artikkelilla haettii sitä, että aktivistien kuvia kohtaan on oltava kriittisiä ja niitä ei missään nimessä saa mennä sokeasti uskomaan.
Pointtini on lähinnä se, että aktivistithan tässä koettavat maaseudun yrittäjiä lyödä lyttyyn, ei vain heidän näkemyksiään, vaan koko elämän tapaa. Aktivistit koettavat saada koko maatalouden loppumaan Suomesta, missä se on eettisintä, yksilöllisintä, rakastavinta ja ennen kaikkea puhtainta!
Tässä digimaailmassa on se hyvä puoli, että kommentoijat täydentävät artikkeleita. Marika olet juuri pointissa! Eläinkuvien on tarkoitus lytätä maaseudun yrittäjiä.
Höpö höpö. Aktivistit eivät ota vastuuta teoistaan. Ei mulla muuta.
Naurettavan subjektiivisesti ja selkeästi tietyn agendan läpi kirjoitettu juttu. Noiden kuvien lähtökohta on tuoda ongelmakohtia esille, ei päästä National Geographicin vuoden eläinkuvaksi.
Salama on välttämätön paha noissa olosuhteissa, ilman sitä vaaditaan kallis runko, valovoimainen objektiivi ja vakaa käsi, jotta saa minkäänlaista edes etäisesti järjesllistä jälkeä aikaiseksi. Eikä salama maagisesti muuta noiden paikkojen arkkitehtuuria mitenkään erilaiseksi, sama ahtaus ja liikuntarajoitteet siellä on – oli salamaa tai ei.
Nuo ”hyvät” maaseutumedian esimerkkikuvatkin ovat lopulta aika karuja, vaikka valaistus onkin ilmeisistä syistä parempi.
Ei tarvitsi ihmetellä, miksi haastateltu lehtikuvaaja ei halua ottaa kritiikkiä vastaan… 😉
Moderoin jokaisen kommentin ennen julkaisua. MaaseutuMedia sallii kritiikin, joka kohdistuu teksteihin. Haastateltavien mollauksia ei sallita. Tässä tapauksessa oli viisasta pitää lähde salassa. Foorumi on kaikille vapaa.
Olen hiukan eri mieltä kanssasi. Osa kuvistani on vanhoja vaatimattomalla sen aikaisella kameralla otettuja. Valot päälle, ei se vaikeata ole.
Armand Lohiposki. Omasta tekstistäsi taas huutas läpi että olet itse eläinaktivisti etkä mikään kuvaaja.
Jos rehellisiä ollaan, niin suuri osa sikojen ja vasikoiden tiloista ei ole lähelläkään tasoa, jota artikkelissa esitellään. Olen itse lomittanut sikalassa, josta ei olisi saanut yrittämälläkään yhtään kaunista kuvaa. Mutta aktivistien kuvat ovat kyllä niin epäinformatiivisia kuin ylipäätään on mahdollista. Jos kuvilla halutaan argumentoida eläinten elinolosuhteita, niin on täysin epäonnistuttu. Yhdestäkään näyttelykuvasta ei voi päätellä mitään siitä, minkälainen kuvatun eläimen ympäristö on sen tarpeisiin nähden.
Erikoinen artikkeli. Onko naiivin kirjoitustyylin (”kana ja sen mies”, ”eläimen kaverit”) tarkoitus korostaa näyttelykuvien ”lapsellisuutta” vai ironisoida kirjoittajaa itseään: Älkää ottako minua vakavasti? Mahdotonta tätä on vakavasti ottaakaan. Näin heikkotasoista kritiikkiä en ole nähnyt kuuna päivänä. Ohjeet, miten kuvista olisi saanut parempia tai informatiivisempia, eivät kuulu taidekritiikkiin. Jos taas on niin, kuten epäilen, että kirjoittajan tarkoituksena onkin kuvien sijaan kritisoida kuvien esille asettajaa ja tämän ideologiaa, senkin olisi voinut, jos kirjoittajan kyvyt olisivat riittäneet, tehdä huomattavasti fiksummin ja rakentavammin. Tällaisena kirjoitus on pelkkä lapsellisen miehen lapsellinen kannanotto.
joo..
– kana nukkuu orrella jossa tilaa yllinkyllin, koeta saada kana lattialle nukkuun jos orret tarjolla
toisessa kuvassa selvästi turvelattia, joten rouvat voivat valita mieleisensä paikan
– possut herätetty yöllä, oisin mäkin pöllästyneen näkönen, jos kesken unia heräettäs ja virikkeitä on ollu kun kärsät turpeessa
– vasikat kiiltäviä ja hyväkuntoisia ,toisessa kuvassa poletit kaulassa joten saavat juomaa automaatista halutessaan, mitä välii jos aidat on ruosteessa ku karsinassa paljon kuivikkeita…
– ja sit jotkut kyselee netissä toisiltaan kuinka usein kanat pitäs pestä
hei HALOOOO….
Eläinaktivistien kuvien tarkoitus on kampanjoida kotieläinten pitoa vastaan.Se tehdään tietysti mahdollisimman räikeästi ja huomiota herättävästi.Jos tuotantotiloissa on asiat kunnossa niitä ei kuvata tai ainakaan kuvia ei panna näytteille.
Jutussa vain todettiin miten asia on.
Aktivistien vastakritiikissä aletaan itkeä miten kaikki ovat vihamielisiä heitä kohtaan.
Faktojen kertominen koetaan vihamielisyytenä.
Tämä kertoo aktivistien viihtyneen liian pitkään omassa piirissään,todellisuus on hämärtynyt kun kaveripiirissä kaikki hokevat samaa mantraa.
Parannuskeino on avata silmät,katsella ympärilleen ja vaikka kiertää vähän maailmaa.
OE:n kuvat on kyllä samaa tasoo ku perssilmästä räpsiis. Harvasta kaunista kuvaa taitaasi saada, saatika se jotta olisko se yhtään sen kieroutuneempaa ajatusmaailmaltaan.
Täysin vastaavia ”shokkikuvia” saisi halutessaan vaikka mistä tahansa asunnosta perheen kissasta tai koirasta. Ulkoa kuraleikeistä tullut koira paljaalla laattalattialla verhot kiinni pimeässä, otoksista valiten se jossa silmät sattumalta puoliummessa. Yhtä ”hienon” näyttelyn niistäkin saisi ja uppoaisi kansaan varmaan hyvin… Aletaan (onneksi) olla lähellä sitä pistettä kun näiden terroristien propaganda alkaa tosissaan kääntyä heitä itseään vastaan.
Pieni korjaus: kanan heltta on nokan alla, pään päällä oleva ”hanska” on harja.
Kiitos, korjaan heti. #Töppäys #huolimatonta
Tässä nyt paistaa kriitikon asenne aika vahvasti läpi.. Tuntuu pitkälti, että tässä on arvioitu enemmänkin aatetta ja aktvismia kuin itse kuvia. Osin myös tuntuu, että arvioija on hieman pihalla valokuvataiteesta. Esim. Kommentit ”aitaan ei saa tarkentaa” ja ”kanan taustalla näkyvät kaverit” ym. kielivät vahvasti heikosta valokuvataiteen tietotasosta ja osa kommenteista on suorastaan lapsellisia. Myönnettäköön, ettei näyttely mikään huikea ole, mutta selkeästi kuitenkin parempi kuin mitä tämä arvio antaa ymmärtää.
Maaseutumedia syyttää aktivisteja valehtelusta, mutta heti perään valehtelee itse ja lässyttää pilalle jalostettujen kanojen ”kauniista” ulkomuodosta, joka on äärimmäisen tärkeää kuvata juuri oikeasta kuvakulmasta. Miksi laitoitte kuvan emakkokasvattamosta — missä on kuvat lihasikaloista, jossa siat ovat ahtaasti karsinoissaan ja makaavat kylmällä betonilattialla omassa sonnassaan? Missä on 90% totuudesta? Miksi ette laittaneet kuvia porsimishäkeistä? Tai vasikoista jotka on juuri erotettu emostaan? Nälkään kuolevista broilereista jotka eivät enää pysty kävelemään, kun hauraat luut eivät jaksa kantaa lihasten painoa? Missä kuvat ”virike”häkkikanaloista? Parteen kytketyistä lehmistä? Eläinsuojelujärjestöjen kuvat antavat eläintuotannosta paljon rehellisempää kuvaa kuin mikään, mitä tuottajat ikinä antaisivat. Tuottajat eivät missään tapauksessa tuo esille eläinten sontaisia ja ahtaita olosuhteita, eläinten ahdistusta, arkipäiväistä pahoinpitelyä, ja eläimille tehtäviä toimenpiteitä, joita voi sanoa suoranaiseksi eläinrääkkäykseksi.
Aktivistien tarkoitus on lopettaa kotieläintuotanto. Eläinten olot eivät kiinnosta tippaakaan. Tämän vuoksi he syyllistyvät hyvin räkeisiin valheisiin, eivätkä ota vastuuta teoistaan. Siitä huolimatta, vaikka huomaavat toimeneensa väärin, jopa rikollisesti. Tästä löytyy ihan faktaa.
Aktivistit haluat lopettaa koko tuotannon, koska se on eläinten julmaa, turhaa ja itsekästä hyväksikäyttöä. Tuottaja ei kasvata eläimiä rakkaudesta, vaan tapattaakseen ja hyötyäkseen. Hyväksikäyttöön perustuvaa työtä elannokseen tekevä tuottaja on itsekäs. Siitä ette pääse yli ettekä ympäri koskaan.
Mistä teoista puhut? Salakuvaamisesta?
Laki ei aina yksiselitteisesti kerro oikeasta ja väärästä, moni arveluttava asia on luokiteltu lailliseksi ja taasen harmittomampi laittomaksi.
Lapsellinen, huonosti kirjoitettu ”artikkeli”. Et perustellut oikein mitään. Et tuonut mitään asiaan mitään uutta, eikä tällä kirjoituksella vedota kuin yhtä tyhmiin. ”Argumenttisi” olivat köyhiä, joko niitä oli perusteltu huonosti, lähdettä ei löytynyt tai argumenttisi eivät liittyneet asiaan, menit monesti ohi aiheen.
Miksi paljastuskuva-keskustelu menee tuottajilla aina samaan jollotukseen luvatta kuvaamisesta? Miksette pysy asiassa eli keskustelussa eläinten oloista? Kukaan ei mene kuvaamaan tilalle, jossa asiat ovat kunnossa.
Kiitos kommentistasi. Viimeisestä lauseesta ainakin olemme rikkaasti eri mieltä.
Kyllä Mei puhuu nyt vasten parempaa tietoa. Salakuvaajat ovat kuvanneet terveitä istuvia sikoja. Väittivät, että ovat halvaantuneita. Tuottajan nimi ja sitten gps koordinaatit oli netissä. Myöhemmin itse myönsivät, ettei asia ollut ihan niin. Minulla on tästä asiata 100 % faktaa. Olen milloin tahansa valmis laittamaan faktat pöytään. En näillä palstoilla. Sovitaan kuppila ja Koivisto mukaan tekemään juttu.