Alijanin tarina on tarina sisusta ja rohkeudesta — Oleskelulupien kanssa vaikeuksia, vaikka olisi työ ja kielitaito

Alijanin tarina on mielenkiintoinen, jopa koskettava tarina nuoresta afganistanilaisesta, jolla on suomalaista sisua.  Alijan Danish on kotoisin Afganistanista. Hän nyt suomalainen työläinen, tyytyväinen kurikkalaanen.

Ahkera nuori mies elää stressissä.  Migri uhkaa maasta karkoituksella, vaikka hän puhuu sujuvaa suomea Kurikan  aksentilla, ymmärtää kulttuurin, hän on kouluttautunut ammattiin, hänellä on oma asunto ja vakio työ lähihoitajana. Alian tekee myös erilaisia hanttihommia oman yrityksensä nimiin.

Tarina on myös merkillinen tarina viranomaispompottelusta. Maahanmuutovirasto uhkasi Alijania maastakarkoituksella aikana, jolloin ulkomaisesta työvoimasta on huutava pula.

Vaarallinen matka Afganista Suomeen oli täynnä pelkoa kuolemasta

Alijan Danishin kaksi veljeä ja isä oli tapettu Afganistanissa, kun hän pakeni Afganista 16-vuotiaana Pakistaniin. Viime vuonna 2019 12. tammikuuta kaksi muutakin veljeä tapettiin. Pakistanissa hän etsi paikkaa, jossa olisi rauhaa ja turvaa. Eurooppa tulisi olemaan hänen kotinsa, mutta missä Euroopassa olisi paras asua?

Googlaamalla löytyi outo Suomi, joka ei vaikuttanut kovin isolta. Kylmyys eikä talven pimeys ei haitannut, rauha ja turva olivat ykkösasioita. Vuonna 2015 16-vuotiaan päätös pitkästä ja vaivalloisesta salamatkasta pohjoiseen Suomeen oli syntynyt.

Matka alkoi Pakistanista Iraniin ja Turkin rajalle, jossa sotilaat ottivat hänet kiinni ja palauttivat takaisin Afganistaniin. Alijan palasi heti Afganistanista Pakistaniin.

Seuraava matka jatkui taas Iranin kautta Turkkiin. Turkista matka jatkui salakuljettajien kumiveneellä 200 metriä, kunnes moottori hajosi. 30 hengen paattiin oli ahdettu 50 ihmistä. Alijan sanoo, että onneksi hän osasi uida, muut matkustajat eivät osanneet.

Hän hyppäsi veteen ja hinasi veneen rantaan kahden uimataidottoman pakolaisen kanssa. Puolen tunnin päästä rannalla hän oli aivan kuollut.

Matkalaiset valitsivat 16-vuotiaan Alijanin kapteenikseen. ”Kukaan muu ei pysty meitä auttamaan, kuin sinä. Pitää päästä johonkin turvaan.”

Salakuljettajat toimittivat uuden moottorin ja pelottava matka jatkui Lesbokselle, Kreikkaan. Matkassa oli koko ajan pelko. Mitä jos veneen moottori hajoaisi taas keskellä merta?

Lesboksella hän osti lipun rahtilaivaan, joka vei hänet Ateenaan. Kreikassa hän oli kaksi päivää.

Ennen venematkaa patikoimalla ja liftaamalla matka oli kestänyt 39 päivää. Ruokaa ja vettä ei juuri ollut kuin kahden-kolmen päivän välein. Seuraava etappi Kreikasta Makedonian, Serbian, Unkarin, Itävallan, Saksan, Tanskan ja Ruotsin kautta Suomeen ei kestänyt enää kuin viikon.

Tukholmasta lähti linja-autollinen ihmisiä Haaparantaan, josta Alijan jatkoi Kemiin. Kemin rautatieasemalla hän päätti lähteä Helsinkiin. Asemalla yksi eläkeläisrouva neuvoi matkalaiset, Alijanin ja kolme muuta Helsingin junaan.

Konduktööri kysyi lippua tai rahaa. Kumpaakaan hänellä ei ollut. Hän sai kuitenkin jatkaa matkaa, eikä kukaan enää kysellyt lipun perään.

Sosiaalinen afgaani löysi yhden maanmiehensä ja pakistanilaisen, joiden kanssa Pasilan poliisiasemalla suoritettujen sormenjälkien ja muiden tutkimusten jälkeen kautta poliisi vei hänet kahdelta yöllä vastaanottokeskukseen Espooseen.

Alijan pääsi elämään Suomessa kiinni, mutta paljon oli vielä edessä.

Sujuva suomi viidessä kuukaudessa — mikätämäon?

Elämä jatkui vastaanottokeskuksessa aktiivisesti kahdeksan kuukautta. Alijan oli nyt 17-vuotias, eikä hänellä ollut mahdollisuutta ikänsä puolesta päästä peruskouluun. Hän kävi kaksi kertaa viikossa kielikurssilla.

Kielikurssien lisäksi hän lähti aamuisin Espoosta tunnin bussimatkan päähän Helsinkiin kirjastoihin kielikahviloihin. Hän on vieraillut lähes kaikissa Helsingin kirjastoissa. Bussissa tai junassa hän istui aina suomalaisen viereen.

Alijan kysyi suomalaisilta jatkuvasti ”mikätämäon?”, miten se kirjoitetaan. Hän oppi uusia sanoja. Hänellä oli aina reppu, kynä ja paperia mukana. Illalla hän kertasi uusia sanoja kymmeniä kertoja vihkoonsa — kynäkynäkynäkynäkynäkynä…

Iltaisin hän palasi 8 – 9 aikaan takaisin vastaanottokeskukseen. Siellä hänen aktiivisuudelleen  naurettiin ja hän sai uuden kutsumanimen: ”mikätämäon”.

Alijan Danish puhuu seitsemää kieltä: dariaa, pashtoa, persiaa, urdua, intiaa, englantia ja suomea.

Alian puhuu seitsemää kieltä ja ymmärtää lisäksi arabiaa.

Nyt kaverit eivät enää naura, hän auttaa nyt muita virastoissa sujuvalla suomellaan. Hän harkitsi jopa tulkkausavun antamista, mutta tulkkihakemus ei mennyt läpi.

Viiden kuukauden kuluttua hän opetteli luistelua Rautatienaukiolla. Hän kaatui, nousi, kaatui ja nousi. Mukana luistelemassa oli myös artisti Ninni Poijärvi, joka tuli myöhemmin hänelle juttelemaan.

Poijärvi tunnisti, että Alijan oli afgaani. Alijania pelotti, miksi outo nainen puhuttelee häntä? Nyt hän on tottunut, että outojen naisten kanssa voi jutella. Afganistanissa se ei ole mahdollista.

”Älä pelkää”, Poijärvi sanoi. ”Viisi kuukautta ja puhut sujuvaa suomea!”, Poijärvi huudahti.

Artisti kysyi, jos Alijanilla on suomalaisia kavereita. Ei ollut. Mutta hän halusi suomalaisia kavereita.

Facebookissa yksi kaveri oli Maria Siekkinen, perheenäiti ja pappi Kurikasta. Maria kysyi, jos Alijan halusi tulla käymään Kurikassa.

Matka jatkui Kurikkaan, Etelä-Pohjanmaalle

Matka Kurikkaan tuntui pitkältä. Alijan kävi sosiaalitoimistossa, jossa tuumattiin, että miksi ei. Hän sai Onnibussiliput Jalasjärvelle, josta Siekkisten perhe nouti hänet Kurikkaan.

Heti ensimmäisellä reissulla kokemus oli kiva. Hän halusi perheen, jossa hän voisi asua. Sosiaalinen nuorimies ei halunnut olla yksin.

Pääkaupunkiseudulta perheen löytäminen olisi vaikeaa. Kun hän kävi kolmannen kerran Siekkisillä, Maria kysyi, jos hän haluaa muuttaa Kurikkaan, niin tervetuloa.

Vastaanottokeskuksen iranilainen avustaja kannusti. ”Olet onnellinen, jos pääset perheeseen. Mene.”

”Viikon päästä menin Kurikkahan”, Alian sanoo pohjalaisesti murtaen. 6.6.2016 Alijan muutti Siekkisten perheeseen Kurikan Luovankylään. Hänellä oli suomalainen koti.

Afgaaninuori koki oudoksi sen, että suomalaiset ovat ujoja, koko ajan kaksi metriä etäällä toisistaan. Miten ujojen ja etäisten suomalaisten kanssa voi tulla tutuiksi ja kavereiksi? Vielä oli lisäksi vielä hiukan ongelmia kielen kanssa.

Ensimmäisen kuukauden aikana Suomessa hänellä oli vaikeuksia sopeutua hyvin erilaiseen suomalaiseen ruokaan, joka ei yksinkertaisesti maistunut miltään. Nyt hänellä ei ole ongelmia kuin sianlihan kanssa, savukala on suuri herkku, samoin makaronilaatikko.

Töitä piisasi, samoin työhaluja

Tuomo Järvenpää, kurikkalainen putkimies ja yrittäjä palkkasi Alijanin siistimään edesmenneiden vanhempiensa puutarhaa ja pihaa. Järvenpää kertoo, että hän selitti mitä pitää tehdä ja kaikki hoitui. Alian tiesi esimerkiksi miten käynnistää moderni Husqvarnan raivaussaha, siimaleikkuri.

Villiintyneen pihan, puutarhan ja puiden siistiminen sujui kahden päivän aikana iltapäivisin, lähihoitajaopiskelujen jälkeen. Jävenpää kehuu maahanmuuttajaa mukavaksi ja avoimeksi persoonaksi, ja työt tuli hyvin hoidetuksi.

Alijan valmistui 6.3.2020 lähihoitajaksi. Hän oli tehnyt aiemmin samoja töitä Ilmajoelta käsin polkupyörällä ajaen 20 kilometriä päivittäin. Nyt Alijan asuu Kurikassa muutaman sadan metrin päässä työpaikastaan.

Alijan sai heti kaksi päivää valmistumisensa jälkeen vakiotyöpaikan. Hän on tyytyväinen, kun saa tehdä töitä koko ajan.

Hän aikoo jatkaa vapaa-ajallaan perustamansa yrityksen leivissä myös erilaisia pihatöitä ja palvelushommia. Aiemmin hän sai tekemistä 4-H:n kautta. Nyt hän aikoo mainostaa firmaansa paikallisssa Kurikka-lehdessä.

Maalla asuminen selvästi miellyttää nuorta miestä. Kurikasta on tullut hänelle koti.

Vaikeuksia ja hankaluuksia — Migri halusi palauttaa Alijanin takaisin

Kun Alijan Danish tuli Suomeen 17.9.2015, hän sai oleskeluluvan vuodeksi. Marraskuussa 2016 hän sai ensimmäisen vuoden oleskeluluvan 18-vuotiaana. Uusi lupa herui kahdeksi vuodeksi 2018. Viime marraskuussa hän anoi uutta jatkolupaa, mutta sai kielteisen päätöksen. Perusteena oli, että hän oli jo aikuinen, ja hän pärjää ja voi elättää itsensä Afganistanissa. Hänen oli kuulemma turvallista mennä takaisin. Alijan ei kuitenkaan halua olla perheensä kuudes tapettu jäsen, vaikka Migri, Maahanmuuttovirasto sanoi, että on turvallista mennä takaisin.

Alijan hämmästelee sitä, että hän oli aikuinen, 18-vuotias jo kun edellinen jatkolupa myönnettiin.

”Oliko virhe, että olen pärjännyt Suomessa?”, Alijan kysyy. Hänellä oli myös kaksi ylinopeussakkoa.

”Oliko virhe, että olen pärjännyt Suomessa?”

Alijan sai kielteisen oleskelupapäätöksen, josta hän valitti. Edellisessä myönteisessä, kahden vuoden oleskeluluvassa, ei ollut ongelma, että hän oli aikuinen ja kykeni elättämään itsensä.

Häntä jännittää ja stressaa, pakotetaanko hänet takaisin Afganistaniin. Päätös vaikuttaisi koko ajan nykyiseen elämään. Siitä huolimatta nuorimies puhuu iloisesti ja on hyväntuulinen. Hän on jo tottunut suomalaisten viranomaisten käytökseen, eikä valita.

Jos kielteinen päätös tulee, hän valittaa kolmannen kerran. Sitten on tosi kyseessä — Kielteinen päätös tarkoittaa pakkopalautusta, kenties kuolemaa.

Hänen afgaaniystävä naapurikunnassa oli töissä, vaikka hänellä ei ollut työlupaa. Hän jäi kiinni ja sai 700 euron sakot. ”Onko parempi, että valtio maksaa nukkumisesta 300 euroa kuukaudessa. Onko se huono, jos hän maksaa 500 euroa kuukaudessa veroja ja tekee oman panoksensa yhteiskunnan eteen?”, Alijan kysyy.

---

Alijan sai oleskeluluvan vihdoin

Alijanin asianajaja pakolaisneuvonnasta ilmoitti ennen pääsiäistä, että valitus meni läpi — hän saa oleskeluluvan. Päätöstä hänellä ei vielä ole, jää nähtäväksi, kuinka pitkän oleskeluluvan hän saa.

Migristä oli myönnetty, että he olivat tehneet virheen, jonka takia hakemus oli hylätty.