Eläinlääkärin viiltävä analyysi Äänetön sika -näyttelystä

Jätin arjen luettuani Ilkka-Pohjalaisen pääkirjoituksen ja suuntasin Kalevan navettaan Seinäjoelle Äänetön sika -näyttelyyn, vaikka jouduin polttamaan hiilidioksidia taivaalle. Olin harmistunut lukiessani aiheeseen liittyviä kannanottoja. Kaiken lisäksi ehdoton ymmärtämättömyys Kurikan päättäjiä ja heidän huoltaan maataloustuottajia kohtaan tyrmistytti. Jos tuntuu, että sinun elämäntyösi juntataan taiteen varjolla maan rakoon, katsotko hiljaa sivusta?

Artikkelikuva suomalaisesta pikkuporsaasta. 

Koin nostalgisen hetken askeltaessani mäkeä kohti näyttelypaikkaa; olinhan näillä kulmilla olleissa rakennuksissa nuorena vastavalmistuneena eläinlääkärinä ollut harjoittelemassa ja tutustumassa teurastamossa työskentelyyn osana suorittamaani lihantarkastuseläinlääkärin tutkintoa.

Rakennuksen muutostyöt olivat upeasti toteutettu. Henkilökunnan ystävällisyys ja avuliaisuus heti ovesta sisään astuessa oli lämmittävää. Installaatio oli toteutettu kolmessa eri tilassa, yhdessä videota, yhdessä vaihtuvia kuvia ja suurimmassa ruhojen varastotilana aikanaan olleessa hallissa olivat sirot kaiuttimet matemaattisen tarkkaan ryhmiteltynä.

Röhkivät ja kolisevat äänet toivat elävästi mieleen kaiken urallani koetun: täällä nähdyn, tiloilla vierailuja, sairastapausten hoitoja ja ennen kaikkea viimeiset kaksikymmentä vuotta tämän alueen sikatiloilla tehtyä terveydenhuoltotyötä, joiden aikana meilläkin voimakkaasti kasvavien yksiöiden sikataloutta kehitettiin yhä tehokkaampaan mutta myös mahdollisimman inhimilliseen suuntaan.

Osana SIKAVA –järjestelmää eläinlääkäreinä pyrimme neuvomaan ja toisaalta valvoimme sikatiloja. Seisoin pitkään seinustalla katsoen ulos ikkunasta martaista maisemaa. Ei ole mihinkään kiire. Olo tuntui kumman hartaalta. Olin kiitollinen, että olin saanut olla mukana tässä kaikessa, jota muistelin. Näyttelyssä ollessani en kyllä muista kuulleeni sikojen varoitusääniä tai paniikkikiljuntaa. Sitä tapahtuu; yllättävä tapahtuma, vieraan tulo tai toisen sian kiusanteko voi pelästyttää. Outoa.

Siirryin katselemaan mustavalkoisena toteutettua kuvakavalkadia.

Sikojen röhkivät äänet viereisestä hallista säestivät nopeahkosti vaihtuvia kuvia. Paria tai kolmea lyhyttä suomenkielistä tekstiä lukuun ottamatta informatiiviset lauseet olivat englanniksi.

Niiden ymmärtäminen vaatii kohtuullisen hyvää kielitaitoa ja osittain ammatillista tietämystä – myös osan kuvien. Paikalle järjestetyissä vihkosissa olivat onnettomat tietokonekäännökset ja niiden yhtäaikainen lukeminen samalla on vaikeaa.

Esimerkkejä etenkin jättimäisistä teollisista sianpitoyksiköistä oli käsittääkseni lähinnä Yhdysvalloista.

Kerrottiin muun muassa ympäristövaikutuksista, sikalatyöntekijöiden ongelmista. Sikojen sairauteen käytetyistä antibiooteista oli yhdeksän nimen luettelo.

Meillä niistä käytetään lähinnä perinteistä penisilliiniä ja suun kautta rehuissa ei mitään siihen tapaan ennaltaehkäisyyn, kuten esityksessä annettiin ymmärtää. MRSA  ei ole meillä merkittävä ongelma. Vaara siihen on tiedostettu kuten muutkin antibioottiresistenssiin liittyvät riskitekijät kotieläintemme lääkityksessä.

Tämä osa teoksesta toimii varmasti osaltaan kuvien tarkoituksellisen ankeuden myötä myös suomalaista siantuottajaa syyllistävänä globaaleista tuotannon ongelmista johtuen.

Tunnistan ne kyllä lukuisista koulutustapahtumista ja maamme rajojen ulkopuolella sikatalouteen tutustumaan päässeenä. Äärimmäisenä esimerkkinä oli kuva isosta avojätealtaasta, joka kerrotun mukaan veden ohella sisälsi mm. sikalasta tulevaa ulostelietettä ja sitä väitettiin juotettavan takaisin sioille.

Tällaista ei ikinä tapahdu täällä Pohjois-Euroopassa.

Tällaista ei ikinä tapahdu täällä Pohjois-Euroopassa.

Kiinastako oli kuva? Sieltä ostetaan mistä halvimmalla saadaan: ihminen se on syyllinen tähän kehitykseen.

Perheviljelmätuotanto on meiltä katoamassa, tuottajan on tyydyttävä siihen mitä isot lihatalot tarjoavat: nykyään tappiota.

Ainoastaan EU-tuet ovat pitäneet tuotantoamme yllä, tehokkuuttakaan ei juuri ole enää varaa nostaa. Sianlihan tuottajan sanoin: tyhjän saa pyytämättäkin. Mitta alkaa olla liian monella täynnä.

Kuka tekisi installaation meidän sikataloudesta, jos sitä enää ehtii? Siitä voisi vain tehdä aika positiivisen teoksen!

Vainko negatiivinen myy tai on taidetta.

Vainko negatiivinen myy tai on taidetta.

Jos minulla olisi yläasteikäinen, en haluaisi, että ilman asiantuntevaa opasta Kalevan Navetan sikateosta pakotettaisiin katsomaan.

Se ei avaudu edes kaikille aikuisille. Luulenpa, että maatilalla asunut ja maailmaa ”tapin reiästä katsova” ymmärtää tämän installaation sanoman paremmin kuin etenkään suurkaupunkien ihmismuurahaiskeossa asuva cityihminen.

Maaseutumedian kuvareportaasi suomalaista sioista.