”Janne on romahduksen partaalla. Se meinattiin ottaa jo terveyskeskukseen hoitoon”, Päivi kertoo puhelimessa muutama viikko sitten. ”Valvontaeläinlääkärin käynnin jälkeen se vain tärisi”.
Torstaina 18.2. tuli käräjäoikeuden tuomio: neljä vuotta eläintenpitokieltoa ja sakot päälle. Syyte oli eläinsuojelurikos.
Pariskunta itkee. Eläimet ovat heille kaikki kaikessa. ”Eläinlääkäri sai mitä halusi”, Päivi viestittää. ”Mitä me ollaan tehty väärin?”
Hätä on suuri
Valvontaeläinlääkäri vei heidät käräjille. Todistajana hän oli todennut, että ihmisten kykyä ja halua eläintenpitooon on vaikea arvioida.
Suurin kysymys Päiville on, miksi ei sanota mitä pitäisi tehdä toisin, jos asiat eivät ole valvojan mielestä hyvin?
Karjatilalla on vanhat tilat vuosikymmenten takaa, 50-luvulta. Valvontaeläinlääkäri on antanut oikeuden pöytäkirjan mukaan useita määräyksiä, ja siitä huolimatta eläintenpidon taso ei ole parantunut kaikilta osilta.
Eläinlääkärin mukaan eläimille oli aiheutettu kärsimystä. ”Kaikki tätä ihmettelee”, Päivi sanoo.
Eläimistä välittämisen puutteesta ei ole kysymys. Käräjäoikeuden tuomiossa puhutaan tahallisuudesta tai törkeästä huolimattomuudesta.

Janne kertoo tuntemuksistaan. ”Miksi meitä vainotaan?”
Tuomio oli odotettu
”Eläintenpitokielto on linjassa, jos tuomitaan eläinsuojelurikoksesta”, asianajaja Ilpo Knuutila sanoo.
”Heidän oma käsitys on, että eläimet ovat tulleet hyvin hoidetuiksi.”
Tuomio perustuu valvontaeläinlääkärin kertomukseen, jossa hän on aistinvaraisesti todennut eläinten olevan laihoja ja likaisia. ”Täytäntöönpano tapahtuu, vaikka asiasta valitettaisiinkin”, Knuutila kertoo.
”Jos jotain positiivista haluaa löytää, niin teurastulot eivät mene valtiolle, vaan Päivi ja Janne saavat itse myydä eläimensä.”
Eläinsuojelulain 3 § 1 momentti
Eläimiä on kohdeltava hyvin eikä niille saa aiheuttaa tarpeetonta kärsimystä. Tarpeettoman kivun ja tuskan tuottaminen eläimille on kielletty. Lisäksi eläintenpidossa on edistettävä eläinten terveyden ylläpitämistä sekä otettava huomioon eläinten fysiologiset tarpeet ja käyttäytymistarpeet.
Asetuksella voidaan antaa tarkempia säännöksiä siitä, mitä on pidettävä tarpeettoman kärsimyksen, kivun ja tuskan tuottamisena eläimille.
Vanha parsinavetta on pitkään palvellut
Parsinavetassa olevat eläimet ovat lantaisia, koska pitkässä parressa ne pääsevät sontimaan alleen. Eläimiä se ei tunnu haittaavan eikä niillä ole paksuja lantapanssareita, karvoissa on lantaa. Päivi käppäilee vasikkojen karsinoissa ja lehmien luona, mutta mikään eläin ei ole pelokas.
Lantakone on ollut rikki pidemmän aikaa. Lannanluonti tehdään käsipelillä.
”Valvontaeläinlääkäriä ne kyllä pelkäsivät, toimittajan perään iso lehmä sen sijaan huuteli”, Päivi kertoo.

Päivi tekee kunnalla tilan ulkopopuolella töitä kehitysvammaisten kanssa, Janne touhuaa kotona.
Vanha parsinavetta on vaatimaton. Vesiputkikin vuotaa hiukan jossain, Janne käy vääntämässä sitä. Parsien takana on turvetta kuivikkeena, mutta lantaa löytyy myös. Eläimet ovat rauhallisia ja uteliaita.
Päivi kiertelee ja touhuaa eri eläinten parissa ja moittii yhtä sonnia, joka käyttäytyy levottomasti.
Janne puhu paljon ja vuolaasti. Hän toistaa moneen kertaan: ”Mikä tässä on takana, mitä tästä yhteiskunta hyötyy.” Hän ei ymmärrä, miksi heidän eläintenpitoaan vainotaan.

Päivi on selvästi vasikkojen ja hiehojen kaveri. Eläimet ovat niin hänelle kuin Jannellekin tärkeitä.
Eläimistä, 9 hiehosta, piti tulla lypsylehmiä omaan maidontuotantoon, mutta nyt ne myydään teuraaksi kun aika koittaa. ”Suunnitelmat muuttuivat”, Päivi sanoo. Tilalla on nyt kaksi lypsylehmää, toisen maito juotetaan vasikoille, toinen on emo. Eläinmäärä on yhteensä 24 sonnit mukaanlukien.
Keväällä tulleista ostovasikoista kuoli viisi. Hän ei usko eläinlääkärin väitteeseen, että ne olisivat kuolleet ruuan puutteeseen. Päivin mukaan vasikat saivat maitojauhetta tarpeen mukaan.
”Jos ripuli tulee, niin nuori eläin menee nopeasti.”

Vanha parsinavetta on vanha, mutta väljä.
Lue myös http://www.maaseutumedia.fi/elainsuojelurikos-todettiin-karajilla-aiheettomaksi/
Toimittajalta
Eläinsuojelurikos ei aina ole yksiselitteinen asia
Valvontaeläinlääkärin mukaan eläimet olivat ajoittain laihoja, toisinaan ”lihavuuskunto on ollut hyvä”. Näkemykset eläintenpitäjän ja eläinlääkärin välillä ovat isoja.
Kyse ei ole kuitenkaan maallikon mielestä tahallisesta, eikä törkeästä huolimattomuudesta, kuten syyttäjä rangaistusvaatimuksessaan esittää.
Käräjöinti on asianomistajille raskasta, varsinkin kun lopputuloksena on tuomio.
”Eläimet ovat olleet likaisia, mutta niille ei ole aiheutunut lain tarkoittamaa kärsimystä ja kipua”, sanovat vastaajat vastineessaan.
On hyvä, että valvonta pelaa ja läpinäkyvyys toimii. Toisaalta elinkeinon oma valvonta toimii myös luotettavasti. Teurastamot ja teuraskuljettajat raportoivat heti, jos eläimet ovat huonossa kunnossa.
Näkemys on usein veteen piirretty viiva.. Eläimiltä kun asiaa ei voi tiedustella.
Suurimittaisesta toiminnasta ei ole kysymys. Eläimien arvo on käräjäoikeuden mukaan alle 10 000 euroa.
Mikä on kohtuullista ja mikä on kohtuutonta? Tuotantoeläimiä seurataan paljon rankemmalla kädellä kuin seuraeläimiä.
16 Kommenttia
Hmm. En nyt oikein ymmärrä. Että valvonteläinlääkäri vainoaisi karjatilallisia ja tekisi heille kiusaa? Miten tuotantoeläinten pitoa sitten voidaan valvoa, jos eläinlääkäriin ei muka voida luottaa? Kuka eläinten hyvinvoinnin sitten määrittelee?
Toimittajana en ota kantaa eläinlääkärin toimintaan. Juha Marttila sivusi haastattelussa asiaa myös.
Kysymyksesi osuu ytimeen: kuka eläinten hyvinvoinnin määrittelee. Monet tahot tarjoavat erilaisia näkemyksiä.
Valvontaeläinlääkärin tehtävä on vaativa.
Valitettavasti se pitää paikkansa!!! Kyllä tulee kaikenmaailman salaliittoteoriat mieleen, kun käydään haukkumas puolen vuoden välein…
Meilläkin on valvontaeläinlääkäri on ravannut vuosikaudet valittamassa täysin merkityksettömistä asioista ja on uhkailtu eläinten poislaittamisella rikosilmoituksilla,Lisäksi valvojan kirjoittamat raportit eivät vastaa todellisuutta,Esimerkiksi raportissa väitettiin ettei hiehoilla ole ollut siiloissa juoma astiaa kun todellisuus on että hiehojen juotossa on käytetty kylpyammetta,Lisäksi valjoja on ryhtynyt väittämään eläimiä liian laihoiksi kun ympäristössä olevat pienillä puutteilla ei ilmeisesti saa prosentteja tarpeeksi korkeiksi,Karja on holsteinia jokainen täysijärkinen ihminen varmaan ymmärtää millaisesta normaali holstein näyttää mutta ei valvoja,Lisäksi väitettiin tehdastekoista vasikkakarsinaa liian pieneksi kolmeviikkoiselle vasikalle,Esimerkkejä löytyy vielä useita vääristelevistä väitteistä joita valvontäpöytäkirjassa on.
Eläinlääkäritkin on lepsuja, yksinkertaisesti åidätte vaan huonosti eläimiä.
Pitäisi koittaa asettua sen asemaan ja miettiä, että mitäs jos itse oisin navetassa eläimen tilalla.
Tuo on huomattu että valvojaeläunlääkärit vääntelevät totuutta ja vaikka oikeuteen saadaan eläinlääkäri joka on erikoistunut kyseiseen lajiin/ rotuun, se sivuutetaan huoletta ja uskotaan sitä ”arvostettua läänineläinlääkäriä” jolla ei ole minkäänlaista tietoa lajista/rodusta, joka ei ole vaivautunut päivittämään ammattitaitoaan vuosikymmeniin.
Antavat määräyksiä ja niiden toteuttamiselle tietyn ajan, mutta tulevatkin tekemään ”tarkastusta” pari viikkoa ennen määräajan umpeutumista ja tekevät pöytäkirjan tarkastuksesta päiväten sen niin että tarkastus olisi tehty vasta määräajan jälkeen .
Tosin kyseinen asia oli kyllä jo silloin korjattu.
Eli aivan silkkaa valehtelua.
Jos tuollaisessa virassa on ellejä jotka eivät tiedä edes milloin siipikarja pitää pitää katetussa tilassa ( maa-ja metsätalousministeriön säädösten mukaan ) ovat kyllä väärässä virassa.
[…] Muutama äskettäin lukemani juttu havahdutti minut taas siihen, ettei ehkä oltu perillä joistain eläinsuojelulain säännöksistä. Tämä vaikutti tekstin sisältöön ja lukijalle siitä muodostuvaan mielikuvaan. Kommentoin seuraaviin juttuihin liittyviä muutamaa perusasiaa ottamatta kuitenkaan sen tarkemmin kantaa yksittäistapauksiin: Eläinsuojelurikos todettiin käräjillä aiheettomaksi ja Eläinsuojelurikos – Onko eläinsuojelurikoksen törkeys katsojan silmässä? […]
Kiitos asiallisesta linkistä!
Jotenkin ny tuntuu siltä että kyseessä on ajojahti nuaria yrittäjiä kohtaan… Tai ylipäänsä sitä omaisuuren ja yksityisyyrenturvaa joka lain mukaan pitäs kaikille kuulua? On se perkeleen kumma että maassa missä varjellaan yksityisyyttä niin yhtä ammattiryhmää saa kiusata useempi taho? Johtuneeko siitä ettei meitttiä oo kun muutamakymmenentuhatta?
Nuori maaseutuyrittäjä ei myöskään voi opiskella. Tukea et saa mistään. Toimeentulon vaarannuttua tukea et saa mistään. Jos ei ole rahaa ruokaan tukea et saa mistään. Onhan se melkoista että isien pitkät pellot on myytävä jotta saa edes ruokaa.
Tiedän tapauksen, jossa valvontaeläinlääkäri käski poliisien käydä ampumassa hevoset laitumelle. Jälkikäteen hevoset avattiin ja todettiin täysin terveiksi. Kun osuu veemäinen valvontaeläinlääkäri paikalle ja vielä veettuillet takasin sille, on tulos tässä. Täysin mielivaltaista puuhaa, yhden ihmisen mielipide on kuin Jumalan sana omistajan sanaa vastaan.
Juuri näin. ”Sopiva” valvontaeläinlääkäri kun päätyy paikalle, niin soppa on selvä.
Hevosten kanssa käy vielä helposti niin, että mikäli tällä eläinlekurilla sattuu itsellään olemaan hevosia ja tilallisella on sellainen yksilö jonka ell haluaa saada omiin käsiinsä, niin… On helppo tehdä asiaton ilmoitus eläinsuojelurikkomuksesta ja vaatia eläintenpitokieltoa, näin on eläinlekurin helppo hommata sitten täysin terve ja himoitsemansa eläin itselleen.
Näitä on nähty vuosien varrella…
Se mitä en voi ymmärtää on se, että miksi yhden ihmisen näkemys saa näin paljon valtaa? Eikö epäillyssä eläinsuojelurikkomuksessa pitäisi paikalla olla vähintään kolmikanta, mielummin kunnon raati arvostelemassa eläintenpitoa? Esim. eläinlääkäri, toinen karjanpitäjä, jalostusneuvoja ja vaikka lomittaja (koska ovat nähneet enemmän erilaisia tiloja kuin moni muu).
Juuri samaa mieltä. Vastaavia tapauksia on ilmennyt kosolti.
Näin olen itsekin nähnyt useamman tapauksen. Mielestäni mielipide pitäisi saada myös ulkopuoliselta eläinlääkäriltä että tällainen päätös voi saada lainvoiman. Virkamiehet kun huolehtivat aina toistensa selustasta. Ei toisen elämää voi pilata vain yhden mielivaltaisen (mielipuolisen?) ihmisen päätöksellä!
Hei kaikki kiitos kommenteista.
Täällä elämä jatkuu vaikka vaikeeta se on mies on jo kaks kertaa ollu osasto hoidossa ja syö lääkkeitä kahden viikon välein käy hoitajan juttusilla Nyr on tilanne sellainen et Janne jää väliaikaisesti eläkkeelle.
. Mä lähin opiskelemaan kehitysvammaisia. Kaiken tsemppien ja kannustuksen takia paluuta suunnitellaan. Katsotaan mitä elämä tuo