Eläinsuojelurikosten rangaistukset ovat aivan muuta, kuin Helsingin yliopiston tutkimus kertoo.
STT:n julkaisema uutisesta on unohtunut olennaisia asioita eläinsuojelutuomioiden rangaistuksista.
Harva ymmärtää, että tuomiot ovat paljon kovempia kuin pienet sakot, kuten julkisuudessa kerrotaan.
Ovatko tuomarit ja syyttäjät perillä, mitä tuomiot tarkoittavat käytännössä?
Artikkelikuvan karitsat saivat eläinlääkäriltä kuolemantuomion Pohjois-Pohjanmaalla. Omistaja kertoo: ”Karitsat olivat perheellä hoidossa ja olivat sylilampaita. Ne tapettiin viiden kuukauden ikäisinä. Läänineläinlääkärin mielestä kesylampaat olivat yhtä kuin nälkäisiä, koska lampaan ei tule tulla ihmistä vastaan tai hypätä ihmistä vasten. Nuorimmat tapetut karitsat olivat kolmeviikkoisia. Kaikki tilan eläimet, jotka tutkittiin tapon jälkeen, raportoitiin terveiksi ja hyvinvoiviksi.”
Sakkotuomion saanut maksaa oikeudenkäyntikulut itse
Yliopiston tutkimuksessa on totta se, että eläinsuojelutuomioissa sakot ovat pieniä. Juristi Timo Äijö on perehtynyt maatalousasioihin ja eläinsuojeluasioihin. Hän sanoo myös, että sakot ovat pieniä, usein muutamia päiväsakkoja.
”Vain kourallinen tuomituista selviää ilman sakkorangaistusta”, juristi sanoo. Myös vähäisestä rikkeestä tulee sakkorangaistus, josta seuraamukset kasvavat jopa kymmeniin tuhansiin.
Äijö jatkaa: ”Jos tuomittu saa sakot, se tarkoittaa, että hän joutuu maksamaan omat oikeudenkäyntikulunsa. Oikeudenkäynnin kuluissa puhutaan jopa 10 000 euron kustannuksista”.
Jos sakkoja ei määrätä, syytetyn kulut maksaa valtio. Tämä ei Äijön mukaan ole yleisesti tiedossa.
Pienen lypsykarjatilan kokonaisrangaistus 111 224,42 euroa
Jos viljelijä tuomitaan esimerkiksi eläinsuojelurikoksesta tai -rikkomuksesta, hänelle määrätään tukien takaisinperintä. Sen lisäksi saattaa tulla eläintenpitokieltoa, käytännössä elinkeinon menetys.
Esimerkkitapauksessa, jonka sakkotuomio oli 80 päiväsakkoa yhteensä 880 euroa, rikosuhrimaksua 80 euroa ja valvontaeläinlääkärin todistelukustannuksia 263,42 euroa käräjäoikeus piti oikeudenmukaisina ja oikeuskäytännön mukaisina.
Vaikka tuomio perustui yhden vuoden tarkastukseen, tukisanktiot ulotettiin neljän vuoden päähän.
Pienelle lypsykarjatilalle määrättiin 100 000 euron, 20 prosentin tukisanktiot neljän vuoden ajalta. Sen lisäksi oikeudenkäyntiin liittyvät kulut olivat 10 000 euroa.
Pariskunta lopetti tilanpidon ja laittoi eläimensä pois.
Valvontatuomioissa tuplarangaistus
Korkeimman oikeuden päätöksen mukaan maatiloille annettuja tukisanktioita ei lueta rangaistukseksi.
Olivat ne rangaistukseksi luettavia tai ei, tukisanktiot aiheutuvat oikeuden päätöksestä. Tästä syystä on aiheellista todeta, että Helsingin Yliopiston tutkimus ei kerro koko totuutta.
Johtuneeko puutteellinen tutkimustulos siitä, että eivät tuomarit eivätkä syyttäjätkään yleensä ole asiaa ymmärtäneet.
Toimittajalta
Eläinsuojeluvalvonta kokonaisuudistusta
Liian usein tulee vastaan ristiriitaisia päätöksiä. Samoista laiminlyönneistä annetaan hyvin erilaisia tuomioita.
Valvontaeläinlääkäreissä, kotieläintilallisissa, tuomareissa, syyttäjissä ja juristeissa on monenlaisia ihmisiä ja monenlaista osaamista.
Jos tilalla on havaittu eläinsuojeluun liittyviä puutteita, niistä pitää rangaista. Usein tulee vastaan myös tuomioita, jotka eivät ole perustuneet näyttöön, vaan näyttönä toimii mielipide. Pienistä rikkeistä, jotka eivät ole eläinten hyvinvoinnin kannalta haitallisia, ei tulisi antaa tuomioita.
Tarkoitus on löytää sellaiset eläintenpitäjät, joilla on iso remmi lähtenyt päältä ja eläimet on hoidettu huonosti.
Syytetty on syytön kunnes toisin todistetaan, eikä toisin päin — syytetty ei ole syyllinen, kunnes syyttömäksi todetaan.
Oikeuden pöytäkirjoja lukiessa on helppo huomata, että yhteinen oikeudenmukainen linja puuttuu.
Olisi kaikkien edun mukaista, että eläinsuojelurikoksien selvittelyn hoitaisi tuomioistuin ja tuomari, jolla on riittävää osaamista ja ammattitaitoa. Myös valvontaeläinlääkärien toimet täytyy yhtenäistää eri puolilla Suomea. Tämä onnistuu, jos oikeuden puheenjohtaja on asioista perillä.
Kaikkien osapuolten pitää ymmärtää, mitä tuomion täytäntöönpano tarkoittaa. Usein se tarkoittaa elinkeinon loppumista, myös vähäiseksi todetuissa rikkeissä.
Lue artikkeli eläinsuojeluoikeudenkäynnistä tästä.
1 Kommentti
Minkälaisen rangaistuksen läänineläilääkäri sai kun ”murhautti” lemmikkilampaat kun ei hänellä ollu asiantuntemusta vaan vain asenteellinen ja vääristynyt milipide? No? Varmaankin palkankorotuksen?
Kysymts kuuluu! Kuka valvoo näitä eläinlääkäreitä? Ei kukaan. Jos heistä valitetaan niin valituksen kohde tutkii itse onko hänestä tehty valitus aiheellinen. 😖 Näin oikeus valtio Suomessa. Maatalous yrittäjä on aina syyllinen kunnes toisin pystyy todistamaan. 😠