Eläinten oikeudet on merkillinen termi, joka on nostettu aktivistien uuden nettijulkaisun nimessä taas esiin.
Kun asiaa pohtii tarkemmin tuotantoeläimen kannalta, mitä se tarkoittaa.
Eläinten oikeuksista puhuvat ovat usein piittaamattomia ihmisten oikeuksista. Eläinaktivistit ovat tuoneet monelle maatilan perheelle surua, kärsimystä ja suuria taloudellisia menetyksiä.
Kuka pystyy sanomaan, koska possu voi hyvin?
Usein julkisessa mielipiteessä ja pöytäpuheissa on vertailtu kuinka vanhuksia hoidetaan Suomessa huonommin kuin sikoja.
Karsina
Maaseutumedia julkaisi artikkelin Ari Alhon uudesta sikalasta. Hyvät olosuhteet takaavat, että eläimiä voidaan hoitaa hyvin. Maapallon lisääntyvä väkimäärä tarvitsee tehokasta ruokatuotantoa, tehokkaita maatiloja ja tehokasta elintarvikeketjua.
Silti pienet viljelijät hoitavat maailmalla syödystä ruuasta vieläkin yli 80 prosenttia.
Karsina on sian elinympäristö. Karsinassa voi olla vaikka kukkia tai kivoja tauluja, vaikka väritelevisio, mutta eläimelle ne eivät ole tärkeitä.
Mikä on ihmisen mielestä tärkeää, ei ole eläimen viihtyvyyden kannalta olennaista.

Nykyaikainen vapaaporsituskarsina, jossa olosuhteet ovat optimaaliset sekä eläimelle että hoitajalle. Hyvät olosuhteet takaavat hoidon onnistumisen, kun vielä henkilökunta on osaavaa.
Eläinten oikeudet – Eläimen viisi vapautta
Eläintieto-sivustolla Tuotantoeläinten hyvinvoinnin neuvottelukunta on määritellyt eläimelle viisi vapautta. Nämä ohjeet ovat selkeitä ja viisaita.
1. Vapaus nälästä ja janosta
2. Vapaus epämukavuudesta
3. Vapaus kivuista, vammoista ja sairauksista
4. Vapaus normaaliin käyttäytymiseen
5. Vapaus pelosta ja kärsimyksestä
Eläinaktivistit, jotka ovat tunkeutuneet eläintiloihin, ovat syyllistyneet rikkomaan kohtaa 2, 3 ja 5. Eläimille on aiheutettu vaaraa, kärsimystä ja pelkoa joko itsekästä seikkailua hakemalla tai yksinkertaisesti tietämättömyyttään, ilman minkäänlaista asiantuntemusta.
Saksassa tunkeutujat katkaisivat hiljattain sähköt ja tappoivat 900 sikaa (MT 30.1.2019). Suomessa on tehty samanlaisia iskuja joissa on rikottu rehulaitteita ja ikkunoita muun muassa Varsinais-Suomessa ja Pohjanmaalla.
Tunnettujakin suomalaisia aktivisteja on tuomittu rikoksista.
Kuka osaa sanoa koska eläin voi hyvin
”Kuka pystyy sanomaan, koska possu voi hyvin?” kysyy Eläintautien torjuntayhdistyksen toiminnanjohtaja Pirjo Kortesniemi artikkelissamme. ”Possut eivät osaa puhua. Tarvitaan muita keinoja niiden hyvinvoinnin tulkitsemiseen.”
”Havainnointi vaatii taitoa ja osaamista”, Kortesniemi sanoo.
”Havainnointi vaatii taitoa ja osaamista”
Lainsäädäntö antaa edellytykset, mutta WQ-arviointi (Welfare Quality) vie asiat pidemmälle. Arvioinnissa käytetään 12 kriteeriä, joissa on 32 havaintokohtaa. Arvioijana on aina koulutettu ja sertifoitu ammattilanen.
WQ-arviointi on antanut Suomessa Euroopan parhaat arvosanat.
Jos haluamme ajaa tuotantoeläintalouden ahtaalle tai jopa lopettaa Suomessa, siirrämme asiat muualle, missä ne hoidetaan huonommin.
Ihmisten oikeudet
Tuotantoeläimiä hoitavat ihmiset ovat eläimen tärkein hyvinvointitekijä.
Eläinaktivismi loukkaa usein hoitajien yksityisyyttä ja hyvinvointia. Myös ihmisen hyvinvointi on tärkeää.
Käsite eläinten oikeudet on jokaisen henkilökohtainen käsite. Yksityisellä kansalaisella tai järjestöllä ei ole oikeutta määrittää eläinten oikeuksia enemmän mitä laki määrää.
Eläinsuojelulain uudistuksella on tarkoitus päivittää eläinten hyvinvointia. Ja siihen on kaikkien tyytyminen.
Artikkelikuvassa sika, jonka arvelimme olevan vietnamilaista rotua, mutta rotu on ilmeisesti Goethenburg.
Paksua harrastesikaa on syötetty ylen liikaa. Vastaavaa tapahtuu paljon lemmikkien kohdalla.
Lue myös http://www.maaseutumedia.fi/onko-elainaktivismi-juuttunut-menneeseen/
6 Kommenttia
Olen eläin- ja ympäristöaktivisti, ja ymmärrän monet huolet jotka on mainuttu artikkelissa, vaikka en ole täysin samaa mieltä. En kannata aktivismia, jossa loukataan yrityksia tai tehdään minkäänlaista haittaa eläimille, vaan oikea tie vaikuttaa on muuttaa toimitapoja modernimmaksi, lakisäädösten ja tutkimustiedon kautta. Uhkana pienyrityksille maapallolla ovat suuret tuotantotehtaat, joissa eläimissä nähdään ainoastaan rahallinen arvo ja tuontatokulut saadaan minimaaliseksi. En usko että monet tuotteistaan ylpeät suomalaiset maatilalliset kokevat suurtehdaiden tuotteiden olevan samassa arvossa laadullisestikaan. Miksi siis lihateollisuus, etenkin pienet maatilat, panostavat määrään laadun sijaan? Lihan ja maidon hinta on naurettavan halpa verraten siihen paljonko resursseja tämä vaatiin rahallisesti kuin ajallisestikkin maatilayrittäjiltä. Jopa maataloustuista riippumatta moni tilallinen tekee rankkaa työtä hyvin pienellä tuotolla. Miksei lihateollisuus tee parhaansa parantaakseen olosuhteita maatilayrittäjille? Sillä sekä eläinten että ihmisten oikeudet ja elämänlaatu on tärkeää, kuten myös ympäristön säilyminen tuleville sukupolville.
Suomessa ei ole lihateollisuutta. Meillä ei ole 50 000 sian sikaloita, eikä 250 000 lehmän navetoita. Muuten olen samaa miestä kanssasi. Iso yksikkö Suomen mittakaavassa panostaa laatuun. 80 prosenttia maailman ruuasta tuotetaan silti vielä pienimuotoisesti.
Näen että esimerkiksi suomalaiset teurastamot tekevät loistavaa yhteistyötä tuottajien kanssa.
Suomen asioita ei voi tarkastella samoilla linsseillä. Täällä on asiat oikeasti paremmin.
Olen samaa mieltä tästä ”Maapallon lisääntyvä väkimäärä tarvitsee tehokasta ruokatuotantoa”
Ja tunnetustihan tehokkaampaa ruokatuotantoa saadaan vain vähentämällä eläintuotantoa ja lisäämällä kasvisruuan tuotantoa. 🙂
Sen sijaan olen eri mieltä väitteestä, ettei aktivisteilla ole minkäänlaista asiantuntemusta eläimistä. Voi olla, ettei kaikilla ole, mutta monilla on. Kirjoittajan kannattaisi perehtyä siihen, millaisia ihmisiä aktivistit todellisuudessa ovatkaan.
Myöskin väite, etteivät aktivistit välitä ihmisistä, on virheellinen. Aktivistit nimenomaan haluavat lopettaa tuotannon, joka tuhoaa meidän kaikkien ihmisten ainoan kodin ilmastonmuutoksen myötä. Voiko suurempaa ihmisistä välittämistä enää olla kuin se, että haluaa pelastaa KAIKKI maailman ihmiset?
Eläinaktivistit eivät myöskään vaadi porsaille kukkia, tauluja tai televisiota. Mistä kirjoittaja on tällaisen käsityksen saanut?
Pelkkään lakiin vetoaminen on myös outoa, kun mietitään mitä kaikkia kamalia vaikka vain ihmisiä sortavia lakeja onkaan ollut olemassa (ja on edelleen). Ei laki takaa eettisyyttä.
Ja, kuten esim. salaa kuvatuilla teurastamovideoilla tuli nähtyä, eipä ne eläintuotannossa työskentelevätkään aina lakia noudata. :'(
Myöskään nuo Welfare Quality:n periaatteet eivät toteudu ainakaan teurastamovideoilla ja monilla monilla muilla salaa eläintiloilla kuvatuilla kuvilla ja videoilla. Hirvittää ajatella mitä muuta siellä suljettujen ovien takana vielä tapahtuukaan…
Oon samaa mieltä tästä ”Maapallon lisääntyvä väkimäärä tarvitsee tehokasta ruokatuotantoa”
Ja tunnetustihan tehokkaampaa ruokatuotantoa saadaan vain vähentämällä eläintuotantoa ja lisäämällä kasvisruuan tuotantoa. 🙂
Sen sijaan olen eri mieltä väitteestä, ettei aktivisteilla ole minkäänlaista asiantuntemusta eläimistä. Voi olla, ettei kaikilla ole, mutta monilla on.
Myöskin väite, etteivät aktivistit välitä ihmisistä, on virheellinen. Aktivistit nimenomaan haluavat lopettaa tuotannon, joka tuhoaa meidän kaikkien ihmisten ainoan kodin ilmastonmuutoksen myötä. Voiko suurempaa välittämistä enää olla kuin se, että haluaa pelastaa KAIKKI maailman ihmiset?
Eläinaktivistit eivät myöskään vaadi porsaille kukkia, tauluja tai televisiota. Mistä kirjoittaja on tällaisen käsityksen saanut?
Pelkkään lakiin vetoaminen on myös outoa, kun mietitään mitä kaikkia kamalia vaikka vain ihmisiä sortavia lakeja onkaan ollut olemassa (ja on edelleen). Ei laki takaa eettisyyttä.
Ja, kuten esim. salaa kuvatuilla teurastamovideoilla tuli nähtyä, eipä ne eläintuotannossa työskentelevätkään aina lakia noudata. :'(
Myöskään nuo Welfare Quality:n periaatteet eivät toteudu ainakaan teurastamovideoilla ja monilla monilla muilla salaa eläintiloilla kuvatuilla kuvilla ja videoilla. Hirvittää ajatella mitä muuta siellä suljettujen ovien takana vielä tapahtuukaan.
Maailman ongelmat eivät läheskään aina koske Suomea. Me emme tuhoa sademetsiä. Otetaan nyt esimerkiksi nauta. Suomessa naudoille ei syötetä soijaa. Ei Tonavan soijaa eikä sademetsäsoijaa. Yleisessä keskustelussa unohdetaan, että olosuhteemme ovat täysin erilaisia kuin toisella puolella maailmaa.
Ensimmäinen väite väärin. Eläintuotantoa pitää vähentää siellä missä se tuottaa haittaa. Suomessa on paljon peltoa, mikä soveltuu erinomaisesti nurmen tuotantoon. Nauta on tehokas lihatehdas, joka muuttaa ihmiselle kelpaamattoman ruohon lihaksi ja maidoksi. Kaikki ruokatuotanto kuormittaa. Toisaalta aavikot rupeavat elämään, kun sinne viedään eläimiä.
Espanjalainen tomaatti ja meksikolainen avokado käyttävät olemattomia pohjavesivaroja. Meille tuodaan kasvisten muodossa valtava määrä jätevettä ja pohjavesivarantoja.
Toinen väite, väärin: Aktivistit ovat aiheuttaneet itsekkyydellään kärsimyksiä ihmisille, jotka hoitavat eläimiään.
Suomalaiset eläinaktivistit eivät pelasta ihmiskuntaa toiminnallaan, jonka seurauksia ei ymmärretä.
Nämä kukat ja piirrokset löytyvät Somerolta yhdeltä aktivistien eläintilalta. Siellä on laumaeläimiä yksin. Siellä on myös sekoitettu eläinlajeja keskenään, vaikka se voi olla kuolemaksi. Tietämättömyyttään.
Laki on asia, mitä kansalaisten on toteltava. Eduskunta ja hallitus on demokraattisesti valittuja. Siellä lait säädetään. Ei toreilla.
Laki ei takaa eettisyyttä, olen samaa mieltä. Mutta mikä takaa? Kun aktivistit seikkailevat sikaloissa ilman asianmukaista suojaa ja pelottelevat eläimiä pelkällä läsnäolollaan, se ei myöskään takaa eettisyyttä. Ei se ole eläimelle eikä myöskään ihmiselle turvallista. Setäni kuoli poikana hevosen potkuun, kun hevonen pelästyi.
Eiköhän nuo teurastamovideot ole jo käsitelty.
Aktivisteien asiantuntemus: Väärä väite. Karry Hedberg, ilmoitti joskus taannoin että hän kuvasi sikalassa. Tämän asiantuntijan oli hänen ensimmäinen vierailu eläintilassa. (A)siantuntemusta.
Kristo Muurimaa, jonka kanssa olen väitellyt, ei ymmärrä tuotantoeläimistä juurikaan. Eikä hän suostunut menemään Aino Keräsen navettaan, vaikka sai kutsun täydellä ylöspidolla tutustumaan käytännön elämään. Ei. Keräsen olisi pitänyt maksaa hänen käynnistään järjestölle rahaa.
Sen teidon mukaan mitä minulla on. Tieto jota olen saanut poliiseilta myös, Animalia on törkeä bisnes, jonka lonkerot ulottuvat joka puolelle. Tätä eläinsuojelubisnestä johdetaan muualta. Takana on muun muassa yksi brittiläinen SIR, yksi maailman kuuluisimmista poppareista.
Animalian taloustietoja ei löydy enää netistä, mutta kun löytyi, niin tulos oli satoja tuhansia euroja.
Lahjoitettuja kiinteistöjä. Minä tiedän paljon enemmän kuin koskaan uskallan kirjoittaa.
Taustalla on niin merkittäviä kansainvälisiä tahoja, joita ei kaikki animalistitkaan tiedä.
Olen hoitanut vanhuksia pari vuotta. Sikoja 25 vuotta päätoimisesti. Molempia töitä suurella sydämellä.
Niin tekee 90 prosenttia kaikista maajusseista. Niin tekee 90 prosenttia kaikista ihmisten hoitajista. Molemmista löytyy huonoja ja hyviä, mutta teillä, eikä kellään ole oikeutta tuomita sen perusteella ketään.
Olen huolissani siitä mitä kärsimystä te aiheutatte lähimmäisillenne, tietämättömyyttänne. Olen vieläkin epätietoinen kuka pakotti Ylistarossa lypsylehmät kovaan pakkaseen ja lumihankeen. Kuka rikkoi Alastarolla rehulaitteita, ikkunoita Teuvalla…
Olen taistellut vuosia teidän harjoittamaa epäinhimillisyyttä vastaan.
Voin sanoa perustellusti, että jos toimitte niinkuin nyt toimitte, ette toimi viisaasti.
Huomaan että olet idealisti, no niin olen minäkin, mutta tajuan että en kykene pelastamaan maailmaa.
Päiväntasaajan Guinean presidentin Teodoro Obiang Nguema Mbasogon hirmuhallinnon kokemia ihmisiä emme kykene pelastamaan, koska diktatuuri on pahempi kuin ehkä missään muualla maailmassa. Siellä ei ole diplomaattisuhteita kaiketi yhteenkään maahan.
Se asiantuntemus eläimiä kohtaan. Luulo on aina suurin silloin kun asiasta ei tiedä mitään. Siitä voidaan jutella vaikka kuinka pitkään. Se on täysin turhaa. Jos te aktivistit haluatte vain siirtää lihan tuotannon ja sen mukaan kaiken ruokatuotannon maihin, joissa asiat ovat oikeasti huonosti ja teidän kontrollin ulkopuolella. Onko siinäkään mitää tolkkua?
Ja sitten vielä: Miten voin tutustua teihin aktivisteihin, kun te bloggaatte kaikki facessa, jotka kysyvät asiallisesti jotain, joka ei agendaan sovi. Keskustelu on siis vaikeaa.
Haluatte vain keskustella samanmielisten kanssa.
Sen takia olette jääneet menneisyyteen.
Kylläpä innostuin. Oli hyvä syöttö, johon oli pakko innostua. Kiitos!
Kuka voi sanoa milloin eläin voi hyvin? vaikka tähän kysymykseen ei voida vastata niin voidaan ainakin vastata milloin eläin EI voi hyvin=silloin kun sen elämäntarkoitus on kuolla jotta ihminen saa 2 minuutin ”Makunautinnon”. Silloin kun se kiljuu kun sen kurkku vedetään auki ,tapetaan sähköllä tai laitetaan kaasukammioon kuolemaan. Tällöin eläin ei toivo hyvin.
Huomaa taas että on juuri MAASEUTUmedian kirjoittama kun ylistetään tappamista. NYt se järki päähän ja eläimet luontoon ei ihmisten mahoihin. Lihansyönti on itsekästä ei eläinten auttaminen.