Facebookissa on noussut häly kahden Ely:n tarkastajan kirjoittelusta. Etelä-Pohjanmaan Ely-keskus on tehnyt eläinten tarkastajistaan tutkintapyynnön poliisille.
Kaksi Ely-keskuksen eläinvalvontatehtävissä toiminutta tarkastajaa avautuivat facebookissa.
Asiasta on noussut kohu, joka ei ole eduksi maatalouden ja viranomaisten yhteistyölle.
Maajussien ÄO verrataan parkkimittariin
Sosiaalisessa mediassa loan heitto tavallista, mutta virkamiehen vaitiolovelvollisuutta rikkovat kommentit ovat uutta.
Tiloilla tarkastuksia tehnyt virkamies ivaa ihmisiä, joiden tiloja hän on tarkastanut. Mulkuiksi nimittely ja ”jussien” älykkyysosamäärän vertaaminen parkkimittariin on saanut paljon huomiota.
Farmareille myös henkilöiden hehkutukset eläinaktivistien ideologiasta vahvistavat epäilyjä ekoterrorin soluttautumisesta sisäpiireihin. Tarkastaja kertoo myös hyvin yksityiskohtaisia tietoja tarkastamastaan tilasta. Nimittelyn voimalla tehdystä tekstistä käy hyvin ilmi kuka tilallinen on, ainakin paikallisisille ihmisille.
Tyylilleen uskollisina kirjoittajat kertovat, että eläinten hyvinvointitukia käytetään Thaimaan matkoihin.
Kun kirjoittelijat huomasivat syntyneen hälyn, he poistivat profiilinsa. Postaukset on kuitenkin jo tallennettu ja niitä oli lähetetty Ely-keskukseen ”aivan riittävästi”.
Ely pahoittelee
”Kyseiset henkilöt ovat esiintyneet yksityishenkilöinä”, sanoo maaseutuyksikö päällikkö Ritva Rintapukka. ”Meillä on hyvin selkeät ohjeet siitä, miten julkisuudessa ja sosiaalisessa mediassa pitää käyttäytyä”, Rintapukka jatkaa. ”Vaitiolovelvollisuutta ei saa läiminlyödä työsuhteen päättymisenkän jälkeen.”
Etelä-Pohjanmaan Ely-keskus kirjoittaa: ELY-keskuksella on käytössään sosiaalisen median käsikirja, joka ohjeistaa virkamiesten käyttäytymistä sosiaalisen median kanavissa. Käyty keskustelu ei ole ollut ohjeistuksen mukaista. ELY-keskus on käsitellyt asiaa sisäisesti ja päättänyt antaa asiakokonaisuuden viranomaisten selvitettäväksi virkamieslain näkökulmasta. ELY-keskus myös pahoittelee kirjoittelun aiheuttamaa hämmennystä ja mielipahaa.
”Ajankohta tällaiselle on äärimmäisen huono”, Rintapukka jatkaa. Suomalaista kotieläintuotantoa lyödään nyt muutenkin monelta suunnalta. Kirjoittelusta Rintapukan mukaan kärsivät asialliset toimijat.
”Meillä on erittäin selkeät ohjeet sosiaalisen median käytöstä. Nyt on varmaan syytä pitää kertauskurssi.”
Vaitiolovelvollisuus ei pääty työsuhteen päättymiseen.
Eläinsuojelutarkastukset ovat arka aihe
Maakunnista eri puolilta Suomea kuuluu monenlaista tietoa tarkastuksista. Maakunnittain erot vaihtelevat asiallisesta epäasialliseen.
Tarkastus on monelle farmarille pelottava kokemus, jota uusi häly ei lievennä.
Ely-keskukset tarkastavat hyvinvointitukeen ja palkkiojärjestelmään liittyviä tukia. AVI tekee lähinnä eläinsuojelutarkastuksia. Joitain tehtäviä on myös päällekkäin. Täydentävien ehtojen tarkastuksia tekevät molemmat.
Jotkut osaavat ottaa asian myös huumorilla.
Eräs kotieläinyrittäjä postaa facebookissa: Jos meitä verrataan parkkimittariin älykkyysosamäärän perusteella, minä voin raottaa taskua, niin sinne voi tunkea tarkastaja setelitä. Sillä tämä parkkimittari ei toimi kolikoilla.
Lue myös:
http://www.maaseutumedia.fi/vuoden-sisaan-22-tarkastusta-viranomaisvalvonta-on-karannut-kasista/
http://www.maaseutumedia.fi/20-harrastelampaasta-30-000-euron-sanktiot/
http://www.maaseutumedia.fi/jarkyttavat-sanktiot-pienesta-unohduksesta/
http://www.maaseutumedia.fi/elainsuojelurikos-todettiin-karajilla-aiheettomaksi/
http://www.maaseutumedia.fi/elainvalvontapiina-jatkuu-parkanolaisella-karjatilalla/
http://www.maaseutumedia.fi/elainlaakarin-rikosilmoitus-saikaytti/
http://www.maaseutumedia.fi/viranomaiset-tarttuivat-munaeggspressiin/
2 Kommenttia
Kuinkas tässä kävi, johtiko poliisitutkinta syytteeseen tms. Vieläkö parkkimittarien tarkastajat ovat työssään?
https://yle.fi/uutiset/3-9692023