Riikka Söyring avaa EU27 raporttia. EU27:n Ilmastopolitiikan tavoitteet ovat usein ristiriidassa EU:n muiden politiikan kanssa: Blokin monet erilaiset politiikat eivät kohtaa käytännön tasolla. Raportoinnin ja laskentatapojen kirjavat käytännöt tekevät vaikutusarvioinnista hankalaa. Vertailu vaikeuttaa se, että jäsenmaat saavat itse valita miten kansallinen tavoite saavutetaan, ja sisällytetäänkö maatalous siihen.
Toimittaja: Riikka Söyring. Kuvat Hannu Koivisto
Artikkelikuvassa ruokohelpiauma. Ruokohelpi oli lyhyen ajan ympäristöilmiö.
”Kosteikkoviljelyä” Kurikassa.
HS: Maatalouden kasvihuonepäästöt eivät ole vähentyneet
Helsingin Sanomat julkaisi 7.9.2021 artikkelin ”Maatalouden ilmastotoimia on tuettu jo miljardeilla, mutta päästöt eivät olekaan vähentyneet”, jossa puidaan maatalouden ympäristötoimiin käytettyjä rahamääriä ja syntyneitä tuloksia.
HS:n artikkelin mukaan maatalouden kasvihuonekaasupäästöt eivät ole vähentyneet Suomessa eivätkä koko Euroopan unionissa, vaikka alan viherryttämiseen on osoitettu mittavia julkisia tukia. ”Vuosina 2014–2020 koko EU:ssa tuettiin maatalouden ympäristötoimia runsaalla 100 miljardilla eurolla. Suomessa ympäristötoimiin käytettiin samalla ajanjaksolla 1,6 miljardia euroa. Vaikka viljelijät on pantu tukien ehtona tekemään monenlaisia toimia, päästövähennyksiä ei ole syntynyt.”
Vika näyttää siten olevan tukien ehtona olevissa toimissa.
Maatalouden päästöihin luetaan maankäytöstä ja maankäytön muutoksista aiheutuvat päästöt, tärkeimpinä viljelysmaan aiheuttamat päästöt. Todellisista päästömääristä on kuitenkin vaikea päästä selvyyteen, sillä raportointisektorin laskentamenetelmät vaikuttavat kirjavilta. Esimerkiksi joissain raporteissa maatalouden päästöihin lasketaan mukaan metsätalous mutta myös viljelykäytöstä poistuneita alueita.
EU27-raportti painottaa päästöjen vähentämistä
HS:n artikkeli pohjaa Euroopan unionin budjetin käyttöä valvovan tilintarkastuomioistuimen raporttiin ”Common Agricultural Policy and climate – Half of EU climate spending but farm emissions are not decreasing”. Raportti painottaa keskittyvänsä päästöjen vähentämiseen, ei ”nykyiseen tai odotettuun ilmastonmuutokseen ja sen vaikutuksiin.”
Raportin mukaan EU27:n kasvihuonepäästöistä 13% on peräisin maataloudesta, ja lisäpäästöjä tulee rakennusten lämmittämisestä ja maatalouskoneiden käytöstä noin 2% – vaikka s. 16 toisaalta kerrotaan ettei maatalouden käyttämiä polttoaineita ole sisällytetty raportin laskelmiin.
Raportin laskelmat perustuvat vain kolmen maatalouden osa-alueen tarkasteluun: karjatalous, maankäyttö ja lannoittaminen.
Tilintarkastajat saivat tulokseksi, että puolet maatalouden päästöistä ovat peräisin karjataloudesta, kolmasosa lannasta ja lannoitteista sekä turvemaiden viljelystä.
Kuluja, ei tuloksia
Vuosien 2014-2020 välillä maatalouden päästöjen vähentämiseen on käytetty 100 miljardia euroa ilman tuloksia. Kansallisten tukien osuus maatalouden kokonaistuista on yli puolet; 30 prosenttia on kohdennettu erilaisiin ympäristöhaittoja vähentäviin toimiin, mutta vaikuttavuuden seuranta ja tulosarviointi on heikkoa. EU-tasolla tavoitteeseen pyritään jakamalla maataloustuottajille suoraa [toimeentulo]tukea, tekemällä markkinoihin kohdentuvaa säätelyä ”vaikeiden markkinatilanteiden kuten hintojen äkillisen laskun” hoitamiseksi sekä kansallisen ja alueellisen maatalouden kehittämisen ohjelmien avulla. CAP-budjetti on osa EU:n ilmastotoimikuluja.
Käytännön tasolla toimiin kuuluu viherryttäminen, jossa viljelijöille maksetaan ruohoalueiden suojelusta, rajoitteet typpilannoitteiden käyttöön, erilaiset luomu- ja metsittämisohjelmat, lannan käytön ja käsittelyn parantamisen, neuvonta ymv.
Tavoitteet ja keinot eivät kohtaa
EU27:n päästövähennystavoitteeksi on asetettu 30% vähennys vuoden 2005 tasosta vuoteen 2030 mennessä, ja että EU27 on ”ilmastoneutraali” manner vuonna 2050. Jokaiselle jäsenmaalle on asetettu maakohtaiset tavoitteet; jokainen jäsenmaa saa silti itse päättää, miten kansallinen tavoite saavutetaan, ja sisällytetäänkö maatalouden osallistuminen tavoitteisiin, raportti huomauttaa.
13:sta jäsenmaalle – Bulgaria, Romania, Latvia, Liettua, Puola, Slovakia, Kroatia, Viro, Unkari, Tsekki, Malta, Slovenia ja Portugali – on sallittu päästöjen lisääminen, muiden on vähennettävä. Suomen vähennysosuus on 16%. Vähennysosuudessa on huomioitu bruttokansantuote.
13:sta jäsenmaalle – Bulgaria, Romania, Latvia, Liettua, Puola, Slovakia, Kroatia, Viro, Unkari, Tsekki, Malta, Slovenia ja Portugali – on sallittu päästöjen lisääminen, muiden on vähennettävä. Suomen vähennysosuus on 16%. Vähennysosuudessa on huomioitu bruttokansantuote.
HS nostaa esiin Luonnonvarakeskuksen (Luke) joulukuussa 2020 ilmestyneen loppuraportin ”Maatalouden ympäristötoimenpiteiden ympäristö- ja kustannustehokkuus (MYTTEHO)”, jossa päädytään siihen, että ylivoimaisen tehokas päästövähennyskohde Suomessa on turvepellot.
Turvepeltoja Suomen pelloista on kymmenesosa peltomaista, Euroopan tasolla 2%.
Ehdotettuja keinoja mm kosteikkoviljely
Ehdotettuja keinoja ovat nurmiviljely ja monivuotisten kasvien viljely, turvepeltojen ennallistaminen veden korkeutta nostamalla (vettäminen ojat tukkimalla, salaojasäädöillä tai patoamalla), kosteikkoviljely (paludiculture), muokkauksen vähentäminen ja metsitys. Kosteikkoviljelyssä pellolla viljellään märkyyttä sietäviä kasveja kuten osmankäämiä tai ruokohelpeä esimerkiksi biomassaksi energiatuotantoon tai kuivikkeeksi.
Maataloustuottajat kuitenkin saavat tuloa peltopinta-alan mukaan, joten tuet tulisi kohdentaa niin, että turvepellon viljelystä luopuminen olisi kannattavaa; pohjaveden nostaminen turvepellolla aiheuttaa viljelijälle satoon liittyviä riskejä sekä maataloustukien menettämisen riskin, jos peltoa ei katsota enää tukikelpoiseksi.
EU:n raportin ehdotuksiin päästöjen vähentämiseksi kuuluu mm. karjan vähentäminen; tätä perustellaan kertomalla että karjan vähentäminen vähentäisi ruoansulatustoimintakaasujen ja lannan varastoinnin tuottamia kaasuja samoin kuin rehun kasvatukseen tarvittavien lannoitteiden käyttöä. ”Nettovaikutus riippuisi lihan kulutuksen muutoksista. Jos tämä johtaa korkeampaan [lihan]tuontiin, seurauksena olisi ´hiilivuoto´. [EU:n maatalouspolitiikka] CAP ei kuitenkaan pyri rajoittamaan karjan määrää.”
Raportti suosittaa peittokasvien käytön käytön rohkaisemista maan eroosion estämiseksi ja hiilen sitomiseksi. Yksittäisen pellon koon pienentämistä ja peltoviljelyn (agroforestry) yhdistämistä sopisi myös kokeilla.
Karjan määrän vähentäminen vähentää ruokaturvallisuutta
Karjan määrän vähentämiseen ei ole viljelijälle kannusteita, sillä useimpien jäsenmaiden tukijärjestelmät on sidottu päälukuun. On silti epävarmaa, päästäisiinkö vähennystavoitteisiin palkitsemalla maatalousyrittäjiä maksamalla päästöjen vähentämisestä. Lisäksi karjan määrän vähentäminen vähentäisi ruokaturvallisuutta, jonka kasvattamiseen on tarve pelkästään siksi, että EU lisää väkimääräänsä maahanmuuttopolitiikallaan.
Raportti kertoo monella sivulla päätettyjen toimien järjestelmällisen vaikutusseurannan ja -datan puutteesta. EU-tason ja maakohtaisia päätöksiä tehdään monella tapaa ideologisin perustein.
Raportissa valitetaan myös sitä, että muilla toimialoilla sovellettua Saastuttaja maksaa -periaatetta ei käytetä maatalouden hiilidioksidipäästöihin. ”Maatalous ei kuulu EU:n päästöoikeuksien kauppajärjestelmään (Emissions Trading System, ETS) eikä ole hiiliveron alainen. Taakanjakopäätökset (Effort-Sharing Decision) ei aseta suoria rajoituksia EU:n maatalouden kasvihuonekaasupäästöille. CAP ei kuvaile päästörajoituksia [maataloudelle].”
Saastuttaja maksaa -periaatteen tuominen mukaan maatalouteen saa takuuvarmasti yhä useamman viljelijän lopettamaan; raportti ei kuitenkaan pohdi vaikutuksia elintarviketurvaan.
Raportin jälkimaku
Raportti päätyy suosittamaan, että komissio kutsuu jäsenmaita asettamaan tavoitteet, joilla vähennetään maatalouden kasvihuonekaasupäästöjä sekä ”varmistamaan, että CAP tarjoaa tehokkaat kannustimet karjatalouden ja lannoitteiden käytön tuottamien kasvihuonekaasujen vähentämiseksi tavalla, joka varmistaa, että EU:n ilmastotavoitteet saavutetaan.”
Kaiken kaikkiaan raportista jää sellainen jälkimaku, että eri politiikkojen tavoitteet eivät – ainakaan toistaiseksi – kohtaa reaalimaailman alueella.
Toimittajalta
Palataan pienviljelyyn
”Suuri on kaunista ja tehokasta” -ajattelun aikana synnytettiin nykyiset huolenaiheet. Tehokkuusajattelu pani maatilat erikoistumaan, ja sitä tuettiin. Siihen pakotettiin. Seurauksena kotieläin- ja kasvinviljelytuotantoon sekä tuotantosuuntien alueellinen keskittyminen ovat aiheuttaneet esimerkiksi sen, että suuri osa lannasta syntyy eri paikassa, kuin missä sen ravinteille olisi käyttöä.
Olisi täysin mahdollista kokeilla jossain mittakaavassa sekatuotantoa permakulttuurisesti harjoittavien pientilojen tukemisen vaikutuksia hiilijalanjälkeen ja ruokaturvallisuuteen. Pienemmällä tilalla lanta voitaisiin varastoida suoraan lannoitettavalle pellolle talveksi odottamaan levittämistä. Tällöin hiilen sitomiseksi suositellun lannan jäähdyttämisen hoitaisi talvi, eikä jäähdyttämiseen kuluisi energiaa. Pienemmällä tilalla lantaa ja lannoitteita ei tarvitse kuljetella pitkiä matkoja vuokrapelloille, koska toiminta tapahtuu ”pihapiirissä”.
Haja-asutusalueella lantaa syntyy myös saostuskaivolietteenä, jonka voisi kierrättää kalkkistabiloinnin jälkeen lannoitteena tai viherrakentamisen apuna. Olisiko niistä kierrätyslannoitteeksi metsänkasvatuksessakin? Tässä voisi soveltaa myös vesistöjen puhdistamiseen yhdistämistä kierrättämällä pumppuruoppaamalla vesistä nostetut ravinnepitoiset lietteet.
Palkokasvien, alfalfan ja apilan viljely vähentäisi typpilannoitteiden käyttöä, koska ne kykenevät sitomaan typpeä ilmasta. Tämä taas mahdollistaisi vuoroviljelyn vähemmin lannoiteostoin.
Hiiltä sitovien ruohikkoalueiden laajentaminen kesannoimalla, ja kesannon käyttäminen karjan ulkoruokintaan mahdollistaisi karjan pääluvun pitämisen tasaisena.
Monilajikkeiset viljelyalat ovat itsessään tuholaisten torjunnassa eduksi. Peltojen väliset leveähköt oja-alueet parantaisivat biodiversiteettiä. Salaojituksen voisi tehdä vanhaan malliin kasaamalla pellolla oleviin ojiin oksanippuja ja peittämällä oksaniput peltomaalla. Hyvin tehtynä tällainen oja kestää parikymmentä vuotta, eikä mitään tarvitse kaivaa pois ja hävittää.
Vedenpuhdistuksessa ja valumien estossa voisi hyödyntää ”ravinnesiepparina” toimivia kasveja kuten osmankäämiä ja ruokoa, joilla on myös biomassakäyttö.
Maataloustuottajilla on epäilemättä enemmänkin ideoita. Niiden kannattaisi antaa kuulua myös EU:n suuntaan.
Ei kommentteja