Teksti: Chris McCullough
Euroopan komissio ilmoitti maanantaina myöntävänsä maatalousalalle 500 miljoonan euron arvoisen lisätuen. Rahalla helpotetaan tilallisten ahdinkoa, joka on seurannut tuottajahintojen laskusta ja maataloustuotteiden ylitarjonnasta.
EU-maiden maatalousministereiden kokoontuessa Brysselissä keskustelemaan tukipaketista, tuhannet maatalousyrittäjät valtasivat kadut hallintorakennusten ulkopuolella. Ympäri Eurooppaa – myös Suomesta – saapuneet farmarit osoittivat mieltään muistuttaakseen päättäjiä ahdingostaan.
Osa farmareista otti yhteen paikalla olleen poliisin kanssa. Mielenosoittajat levittivät olkisilppua mielenosoitusta valvoneiden poliisien päälle, mihin poliisi vastasi vesitykein.
Poliisin mukaan paikalla oli 4 800 farmaria ja 1 450 traktoria. Maatalousalan järjestöjen mukaan määrä oli todellisuudessa hieman suurempi: 6 000 farmaria ja 2 000 traktoria.
Komissaari Jyrki Katainen lupasi, että tukipaketista on apua farmareille välittömästi.
”Päätös osoittaa, että komissio ottaa vastuunsa maatalousalaa kohtaan hyvin vakavasti ja on valmis tukemaan sitä tarvittavin varoin”, Katainen sanoi.
Tukipaketilla on tarkoitus helpottaa kassakriisiä, tasapainottaa markkinoita ja parantaa tuotantoketjun toimintaa. Komission esittää, että valtaosa tuesta menisi jäsenmaiden maitosektorille.
Komission mukaan tukipaketin rahat jaetaan oikeudenmukaisesti, kohdennetusti ja tehokkaasti. Varojen jaossa otetaan huomioon maat ja alueet, jotka ovat joutuneet erityisen ahtaalle markkinoiden muutoksessa.
2 Kommenttia
Valtaosa maitotiloille ja muille rippeet???
Vai Saksalle ja Ranskalle potti ja muille jämät?