Tyrnäväläinen Ilkka Matinolli ruiskuttaa yksittäisiä rikkapesäkkeitä pellolla moottoripyörän kyydistä.
”Moottoripyörä on ehdoton edellytys jotta maatilan logistiikka toimii. Logistiikka on tehokkaan toiminnan ehdoton edellytys.”
Matinolli tekee kevät- ja syystyöt yksin.
Honda Transalpin perään on istutettu teline kahdelle torjunta-ainepullolle.
Samalla moottoripyörä toimii kätevänä siirtymävälineenä kevät- ja syystöiden aikaan.

Transalpille on teline puimurin pöydässä ja traktorin nokalla.
Maatilan logistiikka vaati mopon
Hondalle on tehty teline puimurin pöytään ja sitä kuljetetaan myös traktorin etunostolaitteessa.
Pisimmillään Ilkalla on 65 kilometrin siirtymätaipale. ”Pyörällä voi käydä vaikka syömässä”, Ilkka sanoo.
Moottoripyörä on kuitenkin osa liikkumista. Kun puimuri viedään pellolle voidaan pyörällä käydä hakemassa traktori ja peräkärryt.

Ilkka Matinolli pitää tärkeänä että logistiikka toimii. Tuhti-vankkurit ovat Ruotsin vientimallia. Kaksi kärryä kerralla kulkee myös kuorma päällä tieliikenteessa.
Maatilamopo hyvä peli valvatin pesäketorjunnassa
Ilkka käyttää usein maatilamopoa valvattipesäkkeiden torjunnassa. Ariane S on aine jota kannuista löytyy useimmiten, joskus myös glyfosaattia.
”Puinnin jälkeen kierrän paalujen juuria. Siihen tämä on kätevä, enkä ole katunut.”
Allunperin hän etsi mopedia. ”Mutta eihän sitä voi mopopojilta mitään Deriä ostaa.” Sitten kaverilta löytyi vuoden 86 Honda Transalp 1600 eurolla.
Siinä on välitykset pudotettu niin alas kuin mahdollista jotta sillä voi ajaa hiljaa pellolla. Honda kulkee kuitenkin vielä tiellä 140 km/h.
Sähköpumppu hoitaa torjunta-aineen pumppauksen ja painekytkin pitää oikean paineen.
Ilkka tuumaa miksei moottoripyöriä ole enemmän maatilojen käytössä.
”Kun yksin touhuaa ja on sopivan laiska niin kaikkea keksii.”

Honda Transalp on maastokelpoinen maatilamoottoripyörä.
Ei kommentteja