Teksti: Kati Lakso, lypsyrobotti Lakson maatilalta.
Vai kuinkahan se menis, mitä on joulu lehemän pitäjänä, tai vaikka possun hoitajana tai muuna maatilallisena? En ny tietysti voi puhua ku omasta puolesta, mutta perussetti on jokaasella samanlaanen.
Ei voi tiistaiehtoona kävellä navettahan sammuttahan valoja ja samalla toreta lehemille, että ”kuulkaas kurmut, huomenna on jouluaatto, ja se on vähä niinku perhejuhula ja tosi tärkiä juttu, huomenna on sitte vapaapäivä, tuun vasta torstaina”. Tai tietyst mieluuten seuraavan viikon maanantaina, ku siihen asti ne pyhät ny tällä kertaa kestää ja sen verran on keskiverto konttorirotalla (anteeksi sanavalinta) vapaata.
Niinpä maanantaina ja tiistaina varaurutahan jo pahimpahan, kaiken siivon ja tuvan kluutuamisen keskellä mietitähän, mitä hommia sitä voi teherä pankkohon, että pääsöö eres sen aaton helepommalla.
Isäntä siivoo ja kuivitteloo pihaton silloon, pahanaa niin palijo, että vasikoosta vähä korvia näkyy sieltä keskeltä. Siilo kuivitellahan ja siivotahan myös silloon. Haetahan paalit kotia, että jos loppuu saa vain oven avata ja nostaa tupahan, ei tarvi lähtiä mistää kaukaa hakehen. Muutenki kaikki pitää huomata tarkastaa maanantaina viimeestään, ku on ne pitkät pyhät, maitojauhetta on pakko lähtiä hakehen, en kehtaa maitoauton mukana tilata niin palijo, ku tarve olis, seuraavahan viikkohon asti.
Aattoaamuna koetahan päästä vähä viä varemmin navetalle, ku yleensä, koetan päästä viimeestänsä nelijältä tänä vuonna ylähä. Ensi värkkään uunipuuron hautuhun uunihin, olis kerranki aamupala valamis jo ku tuun tupahan.
Sitte kömmitähän silimät ristis navetalla, kattotahan mitä siä tartoo teherä. Rehun jaon voi viä aattoaamuksi jättää, mutta mielellänsä seki koetetahan teherä erellis ehtoona, tuorahan sen verran, että aattona selevittääs sillä, että lykitähän sitä vain etehen. Ai miksikö oomma näin laiskoja? Muutaman kerran vuores olis mukava keriitä tekeehen muutaki ku navettatöitä. Koetamme teherä siis vain välttämättömimmät lehemänhoirolliset tehtävät.
Kyllä mä silti siemennän, jos sille näyttää, että joku sitä tarvittoo, siinei kauaa nokka tuhaja. Ja perinteesesti joulun aikahan lehemäki tapaa poikia, että pakko seki homma on kotia hoitaa, siinä on muutamana vuotena jääny jouluruuat nauttimatta, ku onki sorkat näkyny, ku on päivänavettahan menty. Onneksi oli ehtoolla rilli auki…
Meillon viä tapana, että jouluna on käyty äiteellä tai anopilla syömäs, kummitätiä pitää keriitä kattomahan, ja ehtoolla navetalle, kiirettäki pitää. Kuusi pitääs saara tupahan aattona askarehien jäläkihin, välistä se ei oo viä ollu haettunakaa silloon, että on täytyny viä mettähänki lähtiä. Koristella se muksun kans, kattua piirrettyjä, son kuulkaa tärkiä jouluperinne seki, istua soffalla ja vaharata Lumiukkoa.
Meemmä ehtoo navettahanki vähä varemmin, kolomen korvis, kolatahan yhyres sonnat, toinen ajaa ritilät ja toinen kuivitteloo, ja sitte viä vaihretahan se kuivittelija, että emäntä saa ruveta lypsähän. Lupaan laittaa radion soittahan meille joululaulujaki, että maito virtaa niiren taharis. Ihanteellista olis, että pääsis sen verran aijoos navetalta pois, että kerkiääs saunahan, ennenku pukki tuloo. Useen son kyllä jääny haaveeksi, siä on sitte pukkia oroteltu, hieman navetalle haisten.
Ei kommentteja