Kalastajan kovaa ammattia harjoittaa pieni, mutta sitkeä väki. Omavaraisuuteen perustuva ammatti vaatii aikaisia herätyksiä, joustavaa mielenlaatua ja tarkkaa taloutta.
”Parempi köyhtyä maaten kuin työtä tehden”, sanoo merimaskulainen kalastaja Janne Aaltonen.
Hän laskee, että kahden kympin menoilla ei kannata kannata tehdä kympin tuloa. 90 000 euron liikevaihdosta ei liikene euroja harhaliikkeisiin. Aaltonen on työmies, joka korjaa rysät ja moottorit itse.
Kalastaja Aaltosen elinkeino perustuu omavaraisuuteen. Kaikki tehdään itse. Venevajasta löytyy öljyt ja jakoavaimet.
Perinneammatti
Aaltosen isän poismenon jälkeen reilu kaksikymppinen nuorimies jatkoi kalastamisen perinnettä. Kakarasta asti rysiä kokenut nuorimies otti pelottomasti harteilleen ammattikalastuksen.
Tällä hetkellä lähitienoolla Aaltosen lisäksi ainoastaan Sahlstedin veljekset tienaavat elantonsa sataprosenttisesti kalastuksesta.
”Kalastajat lasketaan kolmeen kategoriaan: 1. kategoria tarkoittaa kalastajia, jotka tienaavat yli 30 prosenttia tuloistaan. 2. kategoriaan lasketaan 15–20 prosenttia tienaavat. Kolmoseen kuuluvat alle 15 prosenttia tuloistaan kalastuksella tienaavat”, kertoo Janne Aaltonen.
Kalastajan työympäristö ei paljon hifistelyä tarjoa. Hyisellä merellä tuskin sitä kukaan kaipaisikaan.
Kalastamisesta ei paljon tiedetä
”Joskus ihmiset haluavat ostaa puoli ämpärillistä silakkaa. Mä kysyn, että haluatteko että mä ajelen teille Hiacella tuomaan ne”, Aaltonen nauraa. ”Normaalisti toimitan kalaa tonneittain”.
Suoramyynti on nykyään hyvin pientä. Torikauppias saattaa kysyä kuhaa myyntiin 15 kappaletta. Kalastaminen on isojen massojen myyntiä.
Raju lasti ui syvällä
Kun monet luovuttivat, Janne päätti painaa päälle. Kalastuspaatti on on nykyään vanha pelastusvene, jota Janne oli katsellut vuosia kuivalla maalla. Kun hän sai sen ostetuksi, osti hän siihen Valmetin dieselin ja merikytkimen, jotka maksoivat 16 000 euroa.
Paattiin mahtuu nykyisen puntarin mukaan 12 tonnia kalaa.
”Vanhalla vaa’alla kun punnittiin, niin kalaa tuli yli 10 prosenttia vähemmän. Joku sai mielettömän määrän ilmaista kalaa.”
Kun veneeseen on lastattu rysien tai kymmenien verkkojen saalis, laidassa on kuivaa reunaa 15 senttiä. Tavalliselle tallaajalle tulee mieleen, että homma on vaarallista.
Ammattilaisen kuhaverkot ovat 60 metriä pitkiä ja 10 metriä syviä. Kysymykseen paljonko kalastajalla on verkkoja, Aaltonen vastaa, että kuka ne kykenee laskemaan.
”Olisiko tuhat?”
”Kyllä jokaisella yksi traktori pitää olla”, tuumaa kalastaja Aaltonen 500 euron David Brownistaan. ”Ensimmäiseksi Brown upotettiin tuonne kaislikkoon. Kaksi päivää meni sitä tunkatessa, mutta pois se tuli.”
On saaressa pikkuinen torppa
Aaltosen tukikohta on pieni saari Merimaskussa. Koti ja perhe ovat kuivalla maalla. Merellä eristyksissä mies on viettänyt maaliskuusta asti joka ikinen päivä.
”Viime aikoina on jo tullut leipäännyttyä.”
Syyskuussa alkaa sesonki, joka jatkuu rospuuttoon. Jäiden kantaessa homma jatkuu heinäkuulle, jolloin viimeinenkin rysä nostetaan saareen. Heinä- ja elokuu ovat remonttikuukausia, jolloin koneet ja välineet laitetaan kuntoon seuraavaa kautta varten.
Kalaa tulee paljon huonommin kuin kymmenen vuotta sitten.
”Nuo mursut merimetsojen ohella ovat suuri riesa”, sanoo Aaltonen hylkeistä, jotka ovat lisääntyneet ja tulleet lähemmäs avomereltä verkoista kalaa ryöstämään.
Maaseudun osaajilla on monia taitoja, niin myös Jannella. Hän täräyttää muhkealla baritonillaan tangoa bändin kanssa tai ilman. Haitari istuu rennon ja rohkean kalastajan syliin kuin kissalle silakka.
Artikkelia on muokattu 13.7.2014 klo 19.01.
Ei kommentteja