MaaseutuMedian artikkelisarja käsittelee maatilan taloutta. Sarjan aikana tullaan tarttumaan muun muassa taloushallintoon kokonaisuutena, yhtiöittämiseen, investointeihin ja sukupolvenvaihdokseen. Artikkelit ovat nähtävissä vain Klubilaisille. Liity klubiimme kätevästi etusivun bannerista.
Monilla tiloilla on rahat loppu, tukien maksatus siirtyy eikä maatalouden markkinatilanteeseen ole näkyvissä helpotusta. Kassakriisi uhkaa tulevana talvena lähes jokaista tilaa, niin maito-, liha- kuin kasvinviljelytilaakin. Miten varautua tulevaan?
Tässä vaiheessa syksyä kannattaa jokaisella tilalla tehdä budjettilaskelma vuoden loppuun saakka. Budjetin tekeminen ei vaadi taskulaskinta kummempaa työkalua, ja yhteenlaskutaidolla pärjää vallan hyvin. Tukien maksatus siirtyy osittain ensi kevääseen, joten väistämättä syksyn tulovirta jää tavanomaista pienemmäksi. Maitotili on laihempi, ja lihan hinta laskenut. Sen sijaan menopuolella pyörivät samat laskut kuin ennenkin.
Tuloarvion jälkeen vähennetään arvioidut laskut: rehut, polttoaineet, tarvikkeet, palkat ja muut vastaavat kulut. Pakollisten laskujen jälkeen rahaa pitää jäädä myös elämiseen. Tässä kohtaa on syytä miettiä rehellisesti, kuinka paljon oikeasti tarvitaan käyttörahaa. Kun se on vähennetty, mitä jää jäljelle? Tällä summalla pitäisi vielä pystyä hoitamaan lainanlyhennykset ja maksamaan ennakkoverot.
Kassakriisin hallinta yhteistyössä pankin kanssa
Jos tilanne näyttää siltä, että rahaa ei jää lainojen lyhennyksiin, on syytä ottaa pikaisesti yhteyttä pankkiin. Kaikista helpoin toimenpide syksyn kassavajeen helpottamiseksi on hakea lyhennysvapaa korkotukilainoihin.
Jos vähänkään näyttää siltä, että syksystä tulee tiukka, kannattaa lyhennysvapaa ehdottomasti hakea. Missään nimessä korkotukilainojen lyhennyksiä ei kannata hoitaa ottamalla tilalle lyhytaikaista käyttöpääomalainaa.
Tililimiitti on hyvä keino tasata kausiluonteista rahantarvetta. Se tulee jopa halvemmaksi kuin jatkuva käyttöpääomalainojen käyttäminen, koska korkoa maksetaan vain käytetystä limiitistä. Limiittiä ei kuitenkaan ole tarkoitus käyttää lainanlyhennysten hoitamiseen, vaan kausiluonteisten menojen maksamiseen.
Ennakkoverot määräytyvät edellisen vuoden tuloksen perusteella. Kannattaa tarkistaa, onko ennakkoverojen määrä turhan iso tälle vuodelle. Hyvässä lykyssä alkuvuonna on jo maksettu tarpeeksi ennakoita, jolloin ne voi hakea poistettavaksi loppuvuoden osalta.
Turhat investoinnit on syytä laittaa jäihin. Tuotannon kannalta välttämättömät ja järkevät investoinnit pitää tehdä, mutta kaikki muut on jätettävä odottelemaan parempia aikoja.
Vaikeuksia ei pidä hävetä
On täysin ymmärrettävää, että hyvätkin tilat ovat näinä aikoina vaikeuksissa. Ei ole mikään häpeä mennä pankinjohtajan juttusille ja pyytää helpotusta lainanlyhennyksiin. Markkinatilanne on joka sektorilla huono, kesän rehu- ja viljasato on paikoin epäonnistunut ja sen päälle vielä tukien maksatus siirtyy.
Jos kassakriisi on krooninen ja jatkunut pitkään, on syitä haettava kuitenkin syvempää. Ajat eivät suinkaan ole aina olleet niin huonoja, kuin alan lehdissä annetaan ymmärtää. Pikaiset korjaustoimenpiteet eivät auta, jos perustoiminta ei ole kunnossa. Taloudellisissa ongelmissa uuden yksikön perustaminen voi olla uhkapeliä. Vaikeina aikoina vedonlyönti kasinolla ei välttämättä ole paras ratkaisu.
Jos rahat eivät ole riittäneet tähänkään asti, niin miten ihmeessä tästä eteenpäin? Tilannetta ei kannata jäädä murehtimaan yksin, vaan ottaa rohkeasti yhteyttä talousneuvojiin.
Teksti: Johanna Lindvall, Finanssila Oy
Ei kommentteja