Tänään julkistetussa osavuosikatsauksessaan Kesko kertoi hienon uutisen.
Ruuan hintaan tulee uusi ekstrahinnoittelu, reiluutus, josta tilitetään euroja suoraan ahdingossa eläville farmareille.
K-ryhmä on siis lähtenyt toiselle tielle kuin pahin kilpailija S-ryhmä, jonka halpuutuskampanja laskee ruuan hintaa, imagoa ja käy farmareiden taskulla.
Hinta ei ole kaikille kuluttajille ruuan tärkein ostokriteeri.
Ruuan reiluutus on psykologiaa
Halpuutus on monelle ruuan tuottajalle kirosana. Vaikka kauppa selittää, että hinnanalennus otetaan heidän selkänahastaan, kaikki eivät tunnu sitä uskovan.
Halpuutus on samalla suomalaisen ruokabrändin halveeraamista.
Keskon linja panee monen miettimään positiivisia duurisointuja suomalaisesta ruokabrändistä. Keksintö ei ole uusi.
Saksassa on kaupan kanssa tuottajille kerättävä eläinten hyvinvointotukirahasto, johon kaupat pakotetaan ulkomainoskampanjalla (Ikea ja McDonalds). Tähän Lidl ( Schwarz Gruppe ) lupasi vielä 50% päälle, jos muutkin tulevat mukaan. (Ote MaaseutuMedian artikkelista Saksan sikatuista. )
Kinkkukampanja on ensimmäinen askel
Ensimmäiseksi Kesko lähtee reiluuttamaan konkreettisesti joulukinkkukampanjalla. Kauppoihin tulee joulukinkkupisteet ja kupongit.
Kupongilla asiakas voi halutessaan maksaa ylimääräisen euron joulukinkusta. Kesko tuplaa euron kahteen. Summa tilitetään suoraan oikeaan osoitteeseen farmarille tavarantoimittajan ja MTK:n avustuksella.
”Tuomme Tuottajalle kiitos -lisän lähikuukausina myös muihin tuotteisiin, kuten osaan Pirkka-tuotesarjan maitoja ja leikkeleitä. Kyse ei ole vain yksittäisestä kampanjasta, pikemminkin kokonaan uudesta tavasta toimia,” sanoo Keskon päivittäistavarakaupan viestintäjohtaja Karoliina Partanen.
Tuottajalle kiitos-tuotemerkki on iso henkinen kädenojennus
Keskon uusi linjaus on positiivinen ja psykologinen. Symboliarvo saattaa olla merkittävä.
Atria pudotti hiljattain sianlihan hintaa 3 sentillä. Kinkkukampanja ei tätä täysin kompensoi, mutta melkein.
Kuluttajakin ymmärtää konkreettisesti, miten pienistä marginaaleista ruuantuotannon kannattavudessa on kyse.
27 Kommenttia
Miksi Kesko ei voi suoraan maksaa tuota euroa? Tulisiko sittenkin liian kalliiksi, luotetaan että kampanjalla on positiivinen imago mutta liian moni ei kuitenkaan maksa tuota euroa?
Tätä kutsutaan liiketoiminnaksi ja mielestäni tuo euron tuplaaminenkin on jo hyvä asia ja kaikki jotka haluavat osallistua osallistuvat.. Miksi tämä kansa ei ole ikinä tyytyväinen. Aina tuo sama kyyninen asenne ”Voisin osallistua auttamiseen, mutta toisaalta Keskon pitäisi auttaa yksin”. Selkeä strateginen siirtohan tämä Keskolta on, mutta samalla tuo pöytään jotain hyvää.
Miksi sitä euroa ei voi suoraan laittaa siihen hintaan?
Se että tuottajia pitää avustaa, kertoo selvästi kieroutuneesta markkinatilanteesta joka johtuu liian isojen pelureiden voimasta yksittäisiä tuottajia vastaan.
Tällä kampanjalla kaupanala avoimesti myöntää, ettei tuottajat pärjää normaalilla liiketoiminnalla.
Euroa ei lisätä koska yksinkertaisesti kaikki eivät halua osallistua ja se veisi asiakkaita pois.
Myöntää kyllä, mutta tarjoaa myös ratkaisua. Kaikille, jotka HALUAVAT auttaa.
Itse olen kassalla töissä ja kun tälläisiä kampanjoita tulee, hyvin huonosti ihmiset sitä ylimääräistä antavat, edes hyväntekeväisyyteen, niin en usko tämän toimivan
Kappas, Kesko saattaa päästä pois boikottilistaltani. Olisivat vaan ottaneet sen euron katteestaan. Siellä riittänee varaa mistä ottaa. Nyt persaukisen suomalaisen täytyy ensin maksaa euro, jotta kauppa lähtee mukaan..
No, sentään oikeaan suuntaan. Ässässä ei minun naamaani nähdä, sen verran on mitta täynnä halpuutusta.
Huomaa ettet ole kaupassa koskaan ollut töissä.. Tai ainakaan laskemassa mitä tuotteen täytyy jättää kaupalle, että jäädään kulujen jälkeen edes nollille. Euro katteesta vie monessa tapauksessa tuotteen katteen miinukselle.
Mietityttää, että missä kaupassa olet tähän mennessä käynyt jos Kesko sekä S-ryhmä ovat boikottilistallasi.. Kenties Siwassa, jossa olisikin varaa ottaa katteesta se euro vai kenties kannattanut saksalaista Lidliä?
Mitä se K-kauppias siellä huutelee?
”Sanomalehti Dagens Nyheterin mukaan Ican ”kruunukampanjan” tulokset eivät ole olleet niin mairittelevia kuin alunperin toivottiin. Kuluttaja on saanut kyllä tukea tuottajaa halutessaan ylimääräisellä kruunulla, mutta tuottajalle on tästä summasta kulkeutunut muutamia äyrejä vähemmän.” ETTÄ NÄIN!
http://www.aamulehti.fi/Kotimaa/1195002947708/artikkeli/keskon+lanseeraama+ruokakampanja+on+suora+kopio+ruotsista.html
Mielestäni tämä on hyvä keksintö, samalla tulee testattua, haluavatko kuluttajat todella kotimaista ruokaa tulevaisuudessakin. Pahoin pelkään, etteivät ihmiset lopulta ole valmiita siitä maksamaan.
eli käy niin että K-kauppias hommaa kinkut euron halvemmalla, lyövät normihinnan tiskiin ja pyytävät asiakasta kupongilla ”reiluuttamaan” euron verran ja maksaa näin tuon luvatun 2 euroa tuottajalle… näin kukaan ei tienaa enempää mutta kauppias kusettaa itselleen hyvän jätkän maineen.
taas puhuu kaikkitietävät… Kauppias ja kesko on kaksi täysin eriasiaa. Jos kesko lupaa tuplata asiakkaan euron silläcei olenmitåän tekemistä kauppiaan rahan kanssa
Kukahan se on idiootti kun luulee että voi erottaa kauppiaan kaupasta, niinkuin sillä ei olisi siellä mitään virkaa? Raha ehkä tulee näennäisesti eri budjetista, mutta samaa pottia siinä pyöritellään.
kerro toki mistä saat kinkkus euron halvemmalla, tilaan heti välittömästi ja kusetan mielelläni ihmisiä ja hankin hyvän jätkän maineen sillä tavalla! Vittu teitä joilla ei ole kaupankäynnistä harmaata hajua😄😄😄
Miksei kaupoissa voi hintalapuissa lukea paljon hinnasta menee tuottajalle?
Tämä olisi hyvä ehdotus! Tuotteisiin kuluttajan kilohinta näkyviin!
* Tuottajan
Se olisi liian ilmiselvää. Samaa kysyin tutulta kauppiaalta. Johto portaissa ei sitä hyväksytä.
Hyvä idea, kunhan laitetaan myös kaupalle jäävä siivu siihen niin voidaan sitten ihmetellä mihin ihmeeseen se huomattavan suuri muu osa menee.
Sianlihan tuottaja saa n. 1.50€/kg ja siitä sitten tuotantokulut pois…
ik: oletko tyhmä vai trolli?
Mietippäs nyt sitä siasta tehtyä jauhelihapakettia kaupassa.
Mieti, mistä se tulee.
Mietippä, kuka sen paketin tuo.
Kuka pakkaa sen lihan.
Mietippäs, kuka sen sian lihan leikkaa ja viipaloi.
Kuka mahtaa lajitella sen lihan. (etuselkä, elimet, jne jne)
Kuka leikkaa sen lihan irti ruhosta ja luista.
Joku vielä testaa lihan laadun, ettei koko edellä mainittu osa saastu esim. salmonellaan.
Kuka tappaa eläimen, valuttaa veret, nylkee eläimen ja puhdistaa lihan.
Kuka tuo eläimen teurastajalle.
Kuka kasvattaa eläimen, ruokkii ja pitää asuinoloista huolen.
Kenen osuus tässä pitäisi kertoa? Jokainen työvaihe maksaa jotakin euroja siitä lihapaketista, jonka ostat tarjouksesta 5e/kg. Onko mairittelevaa kertoa, että se ”tuottaja” saa siitä sen 30snt, mutta sen paketin tuominen kauppaan on vaatinut 10-15 eri ihmisen työn, että se ylipäätään on päässyt sieltä navetasta lihahyllylle.
Tuottaja on tehnyt työtä sen possun lihan eteen varmasti moninkertaisen määrän kuin kaikki mainitsemasi jatkokäsittelijät niiden kuukausien aikana, mitä kuluu porsastuksesta teurastusauton hakuun.
Ja jos näitä tuottajia ei ole, ei myöskään tarvita teurastajia ym.
Luomu possun tuottaja saa 4€/kg kun myy suoramyyntinä tilalta. Kauppaan myymällä varmaan alle 2€/kg vaikka kaupan hinta 12€/kg.
Kauppoihin vain Suomessa tuotettua lihaa. Opeteltaisi syömään muutakin kuin porsasta ja kanaa.
Esim. Kotimaista lammasta ei saa kuin erikoiskaupoista.
Luulisi hintojen laskevan kunn tuotanto nousee.
Missä on suoramyyntitila, josta saa luomupossua 4€/kg?? Menen heti ostoksille!
Eu:n säännökset tekee suoramyynin hankalaksi koska pitää tukea suuria liha taloja.
Kaikki tavat ja keinot säilyttää suomalainen ruokatuotanto, maanviljely, maatilatoiminta jne. ovat tervetulleita, pidetään yhdessä huoli siitä, että säilytämme suomalaisen maatalouden, kiitos ja kaikkea hyvää!