Konkurssi kyykytti, mutta elämä jatkuu

Pohjois-Pohjanmaan laitamilla Siikajoella pikkutien päässä on pihapiiri, jonka valtaisat sateet ovat kuin syksyn ankeuden osoitukseksi muuttaneet kuravelliksi.

Pihan päärakennuksen ovesta astuu hoikka, reipas mies kumisaappaat kurassa lupsahdellen.

”Velkaa jäi paljon, onneksi mulla on henkireikä. Se on maatalous, jonka sain pelastettua”, Vesa Koskela sanoo. ”Sillä mennään eteenpäin, tosin vaatimattomasti.”

Moni tarpoo suomalaisella maaseudulla syvällä, moni juuttuu lopullisesti kurakkoon. Koskelan omistama rautakauppa meni konkurssiin 2009. Muutama vuosi konkurssin jälkeen Vesa Koskela päätti jakaa kokemuksensa taloudellisesta romahduksesta. Hän on päättänyt avautua, jotta näinä vaikeina aikoina muutkin tajuaisivat, että konkurssi ei tapa. ”Kaikesta on aina selvitty”.

Selviytyminen vaatii taistelua, ja se puolestaan vaatii voimia.

Rautakaupan konkurssi ja vauhtisokeus

Rautakaupan myyjän hommissa Vesa Koskelalla oli tavoitteena kauppiasura. Kun silloinen K-kauppias myi yrityksensä Keskolle, Vesan tavoitteelta putosi pohja.

Vuonna 2006 avautui mahdollisuus perustaa oma firma, Paavolan Y-Rauta ja Maatalous. Rautakauppa oli omaa yritystoimintaa ja maatalouskauppa provisiopohjaista.

Sitten Vesa teki virheen. Luvattua käärintäkalvoerää ei tullutkaan ja hän päätti aloittaa itse maatalouden massatavarakaupan. Pienet katteet ja iso pääoma yhdistettynä asiakkaiden pitkiin maksuaikoihin veivät tilikauden tappiolle.

Toinen liike perustettiin Liminkaan, koska Agrimarket oli lopettamassa toimintaansa. Kilpailija jatkoi kuitenkin vielä vuoden, eikä kauppa saanutkaan tarpeeksi jalansijaa.

Vuonna 2008 alkanut lama löi koko ajan lisää nauloja arkkuun.

Vesa Koskela puhuu vauhtisokeudesta. Vaikka liikevaihto tuplaantui joka vuosi, niin viivan alle ei jäänyt tarpeeksi.

Rahan kierto lopahti. Siinä vaiheessa koko työtaakka, jonka kauppa oli aiheuttanut, oli hiipinyt tarmokkaan miehen ihon alle. Hiljalleen hiipinyt väsymys ei näkynyt päälle, eikä sitä peilistäkään huomannut.

Vesa tajusi siinä vaiheessa soittaa pankkiin. Hän sai muutettua henkilökohtaisen omaisuutensa velat omiin nimiinsä.

Vuonna 2009 Vesa Koskelan firma pääsi yrityssaneeraukseen.

Lama syveni edelleen ja elämä oli kädestä suuhun elämistä. Juristi kehotti laittamaan kupin nurin: Tämä tarina on nyt nähty.

Konkurssi realisoitui: ”Elämä ei ole koskaan ruusuista”

”Tajusin, että nyt voi olla hätä kädessä.”

Vesa puhuu paljon, kädet käyvät. Mies on käynyt pohjalla ja kiipeää nyt hitaasti ylöspäin. Hän oppi, että kaikesta on mahdollista selvitä, mutta samoja virheitä ei kannata tehdä toista kertaa.

Lääkärin diagnoosi oli tyly: loppuun palaminen, burnout. Vesa ei nukkunut, eikä oikein herännytkään. ”Elimistö kävi niin kuumana, että jos olisin ollut työntekijä, lääkäri olisi määrännyt heti 2 kuukauden sairaslomalle.”

Kahdenkymmenen vuoden paineet olivat kasautuneet ja purkautuivat salakavalasti.

Vesa Koskelan pelastus oli irtautua arjesta pari viikkoa ennen varsinaista konkurssia. ”Älysin lähteä mahdollisimman kauas pois”. Mies sai akut ladattua kaukana omasta arjestaan.
Konstit löytyivät ja mies sai vihdoin myös nukuttua. Viinaakin kului, kun muuten ei osannut rentoutua. ”Mutta konkurssin jälkeen en ole enää tarvinnut pullon lohtua”, Vesa sanoo.

 

Ylämaankarja: ”Tuohon lähdetään”

Vesa ja avovaimo Jaana Skantsi pohtivat pitkään, mikä olisi maatalouden suunta ­ Olisiko maataloudesta mahdollisuus saada leipä ja elanto?

Eräs strutsinkasvattaja neuvoi ottamaan ylämaankarjaa, highlandejä. ”Googlasin yhtenä perjantaina ja totesin, että tässä se on”, Vesa sanoo innostuneesti.

Vihdoin Vesa tiesi mikä hänestä tulee isona. Eläinpuolen juttu se piti olla, koska pelkkä kasvinviljely ei kannata.

Miehellä on koko ajan ollut taustallaan maatila. Vuonna -99 alkanut farmarin ura käsitti aluksi 10,7 hehtaaria risuttuneita peltoja.

Vesalla on nuoruusajaltaan kokemusta lypsykarjan hoidosta. Työt ovat tuttuja.

Pariskunta tutustui ylämaan karjatiloihin ja ihmisiin Hangosta Utsjoelle. Vesa liittyi Highland-klubiin. Aloituskarja, 12 eläintä, löytyi Huittisista. ”Ensimmäisenä talvena aloitimme pienellä karjalla, jotta näimme, miten homma toimisi.”

”Lainasimme vanhemmiltani rahaa.” Sitten lähti moto metsään ja loputkin puista pantiin nurin. Kaikki rahat sijoitettiin kiinni eläimiin. Metsät raivataan pelloksi. ”Me molemmat tykätään eläimistä.”

Nyt peltoa on 79 hehtaaria. Kun peltoraiviot valmistuvat, pinta-ala on 199 hehtaaria, 20-kertainen alkuun verrattuna. Vaikka pellot eivät ole tukikelpoisia, eläimille on pakko saada ruokaa.

”Maailma tarvitsee ruokaa pitkällä tähtäimellä”, Vesa uskoo.

Kalusto on vanhaa ja loppuun kulunutta. Koneisiin ei polteta rahaa, kun sitä ei ole. Traktorin nokkaan on kiinnitetty viilapenkki hydrauliikkaletkujen korjaamista varten. Kaikki remontoidaan itse, mitä suinkin voidaan.

Kun kaveritkin kaikkosivat

Kyläläiset puhuivat, että ”kuka teidän lihaa ostaa, ei kukaan ainakaan tältä kylältä”.

Lyötyä lyötiin.

”Pahinta on kun puhelin hiljeni ja kaverit kaikkosivat.” Vesa toteaa, että kovan paikan tullen ne todelliset ystävät jäävät.

Miehelle riitti murhetta. Konkurssin ja burnoutin jälkeen parhaan ystävän itsemurha ja lähisukulaisen syöpä pistivät asioita järjestykseen. Vesa istuutui pitkäksi aikaa kannon nokkaan miettimään, mikä on kaiken tarkoitus.

 

Toimi ajoissa – älä lamaannu

Puhelias mies osaa myös kuunnella. ”Minulle soittaa ajoittain yksi tuttava. Olen hänelle ainoa turva, jolle hän voi puhua vaikeuksistaan.”

”Nyt on aika avata julkinen keskustelu. Maaseudulla on paljon ihmisiä yksin taloudellisten ongelmiensa kanssa.”

Vesa painottaa sitä, että pitää ruveta toimimaan ajoissa, ennen kuin vasara paukkuu. Hänen kohdallaan pelastus oli pankin fiksun rahoituspäällikön kanssa asioiden selvittäminen.

”Kaiken a ja o on luottamuksellinen pankkisuhde.”

Vaikka osa rautakaupan veloista oli omissa nimissä, saimme eriytettyä maatilan. Tilalla oli omaisuutta selviytyä veloista.

”Vieläkin joku pumpulissa pidetty heppu tulee sanomaan minulle, että olet mun työnantajalle vielä velkaa.”

Vesa on toiminut myöhemmin myös kouluttajana ja valmentajana muun muassa syrjäytyneille ja syrjäytyville nuorille. ”Olen saanut heiltä palautetta, että kerrankin joku kertoo miten asiat tehdään käytännössä”.

Kasaantuessaan taloudelliset vaikeudet saavat ihmisen Vesan mukaan toimimaan oudosti: Läheiset ja rakkaat joutuvat kärsimään ja kantamaan pahan olon tuoman kuorman.

”Voin sanoa, että mulla on kova paineensietokyky. Jos joku joutuu samaan rynkeliin, kuin minä, niin voin kertoa, että silloin on varmasti paha olla.”

Joskus elantoa joutuu hankkimaan polvillaan, samalla tavalla kuin tämä highland-vasikka juo emonsa maitoa.

 

 

Syyllinen katsoo peilistä

Konkurssiloppuunmyynti oli aikoinaan niin kova paikka, ettei Vesa pystynyt olemaan myynnissä mukana.

Hän kertoo, että yksi ystävä oli kaupassa sanonut runsaslukuiselle väelle, että jos olisitte aikanaan käyneet täällä, niin tätä tilaisuutta ei olisi tarvittu.

”Selviämistaistelussa tärkeintä on olla rehellinen itselleen. Yleensä se syyllinen löytyy peilistä”, Vesa Koskela sanoo lopuksi.

”Velkaa maksetaan edelleen, mutta elämä jatkuu.”