Lakson perän kovin työmies

Lakson Katin blogi. Olkaa hyvä!

Kevät saapuu tänä vuonnaki Laksonperälle, vaikka kyllä viime syksynä, satehes ja pimeyres, muran ja harmauren, kylymyyren ja kosteuren keskellä vähä ajattelin, että jos se ens vuonna jättäälki saapumisensa välistä. Ei tuukkaa, hyppää suoraa vaikka syksyhyn.

Kevät tarkoottaa tääki sitä, että meirän yleensä niin iesuksen auvoosa ja leppoosa isäntä osootta jonki verran taipumusta hermojensa polttamisehen.

Se vahtaaloo jo hyvis aijoon kylällä ajaessansa, että onko Vesa jo vetäny fältit pihalle, oikeen meinaa niskansa niksahuttaa, ku pitää viä koettaa takavasemmallekki kuikuulla, että eikai ne vain oo keriinny jo ajaa kaivinkonesta tunkion nurkalle.

Toiselle puolen tietä pitää koettaa vahtaalla, että onko se seuraava tila siä jo saanu jotaki aikahan. ”Katto Janilla on jo paskakärryt tuos, se meinaa ruveta ajahan sontaa”.

Sitte se rupiaa suunnittelehen, että koska meillä ajatehan, kuinka ajatehan ja mitenkä ajetahan. Kenenkä kans ajetahan, kuka lastaa, kuka fälttää ja kuka äestää, millä fältätähän, millä äestetähän, ja mitä muuta teherähän. Kynnetähänkö Koihnaski, vai voiko sille teherä jotaki muuta.

Tarttooko teherä johonki rumpuja, ja montako tarttoo teherä.

Mitä kylyvetähän, kylyvääsinkö ny kauran juurehen heinää apillalla vai apilaa heinällä. Mistä ostamma siemenet, kellä on parahat siemenet, mitähän ne lehemät tykkää syörä,ja ennen kaikkia mitä se itte tykkääs vilijellä.

Sitte alakaa se itte työ, sen kans kuulkaa tinttaallahan, aiva tälläästä pitkä pinnaasta emäntää rupiaa ottahan ottalohkohon. Soitat sille, että nyt mennähän navettahan, että päästähän sieltä tänä päivänä poiski, eikä mee huomisen puolelle. ”Mä oon ny kyntämäs, on kuule niin hyvä fiilinki päällä, että en millää malttaas tulla pois”. Ja ennen kaikkia ”aina sinne navettahanki pitää mennä”.

Se saiki taas täs yks päivä sellaasen antikliimaksin aikahan, että kuuli suoraa huutua puhulimesta ”laitetahan ne saamarin kantturat pois, niin saat kuule kyntää naapurinki pellot ja vilijellä vaikka Hamppua. Tosin ei sitte tarttis kyllä vilijelläkää mitää”.

Joka päivä ne tuosta apupoika Anteron kans tallustaa johonki vehkeesehen.

Kylyvökones on veretty pajan nurkalle, senki kans meni monta päivää, ku suunniteltihin ja mietettihin, istuttiihin ja ihimeteltihin. Haettihin osia, rattahia ja rautaa. En kysyny etukätehen, että mitä taivahan tähären tällä kertaa teette. Näytti siihen maapyörä ilimestynehen, 90-luvun kones oli kuulemma päivitetty 2000-luvulle.

Mutta jos ny oikeen saan kehua, niin kaikista kovin työmies ja traktoris istuja on tuo meirän koira, sen perseesehen ei vissihin rakkoja tuu siitä, että se kököttää Ännän hytis koko päivän. Aina se lähtöö häntä iloosesti viipottaen, ku kuuloo, että traktori rupes hörnöttähän, jos et ota kyytihin se menöö vaikka juosten peräs pellolle.

Ihimekkös se, että ”ajokoira” joutuu käymähän vähä akupunktios, ku paikat vetää jumihin fälttäämisen tuiskehes, varmahan seki on siä niska kenos taakse päin, että mille viilut näyttää.