Mua pyyrettihin kirjoottahana hersyvä blogi aiheena eläänsuojelu, olin miettiny asiaa jo omas pienes päässäni jo jonkun aikaa, että näin varmahan tarttis teherä, mutta täytyy sanua, että epäälen, että mitä hauskaa, kivaa ja ehkä vähä huvittavaakaa ny vois tällääsehen vakavahan asiahan sisällyttää.
(Kirjoittaja on Laksoon Kati, tuo Laksoomperän lypsyropotti)
Ali-ihmisiä ja eläänsuojelu
Ensinnäki, mä oon niin kyllästyny tähän propagadaan animalian ja oikeutta eläimille järjestön kohorolta tuotantoeläintenpitäjiä, ja meirän ammattitaitoa kohtahan. Tuloo tunne, että ollahan jotain ali-ihimisiä, jotka kulijetaan siä navetas tai sikalas laput silimillä, teheren vain tietyt rutiinit, iliman että havaattaas niis hoitamissamme eläämis mitään poikkeavaa, jos sellaasta on.
Kuinka salakuvaamme-tilaasuus
Viime viikkooses Seinäjoen kaupungin kirjastos piretys ”kuinka-salakuvaamme”-tilaisuures oli paikalle saapunu myös suuri joukko tuottajia ja Imon oppilaita puolustamahan tätä meirän kotimaasta, hyvinkin katseitten kestävää tuotantoa. Sielä yks kysymys juuri näitten aktivistien puolelta oli ollu se, että mitenkä tuottaja pystyy muka havattemahan, että joku eläin siä joukos tarvittoo yksilöllistä hoitua.
Ajattelin siinä, kun vastaus oli tähän, että siinä se ammattitaito punnitahan, ja teillä ei sitä oo vuosia sitte teheryn muutaman viikon harijoottelun tuomana, meillä on sitä vuosien ja vuosi kymmenien kokemuksella ja välillä, myönnettähän se iliman sarvia ja hampaata, perstuntumalla ja välillä kantapään kautta oppimalla.
Minäki, kun siä parressani niitä lehemä lypsän, ja kiinnitän koneeta Niittykukalle (kyllä, meillä on joka lehemällä on oma nimi, erelleen, ne ei oo numeroota paperiilla tai tietokonehen näytöllä, ne on omia yksilöötänsä), kuulen kauhian kilinän, ja tiän huutaa siä perset pystys pyllistellessäni ”koeta Napero pitää ne sorkkas maas”. Ja niin Napero, kuullessansa mun kauniin äänensä tietää, että hänen henkilökohtaanen lypsyongelmansa on rekisterööty, ja kohta se muori tuloo raaputtahan hänen persetpieltänsä.
Tierän lehemäni
Tierän jo ruokintapöyrällä kävellessäni ja kattellessani niitten karvaasten korvien asentoa, että kellä tänään on mikäki vikana. Muuttolintu näyttää aina kiukkuuselle, vähä niinku minäki, sen ei oo mikää. Muutama nappula liikaa Kumman eres kertoo, että kannattaa kattua, onko utarees jotaki, onko solut koholla. Almu haluaa raaputuksia korvan takaa, oli siä pöyrällä sitte herra tai narri, kunhan rapsuttaa.
Prinsessa lehemä kaipaa aina ennen lypsyä, että raaputtelen sitä hetken pyllyn pielestä, kääntää pään ja kattoo vaativasti, Prinsessalle se suotakohon, se on mun lemmikkini, jonka pitämises ei kaikkina näinä vuosina oo niin kauhiasti oo ollu järkiä, mutta jokaasella oma prinsessa olla pitää. Tosin anoppi on joskus vihijannu, että voisin pitää enämmän tuotantoeläämiä, kun niitä ilontuotanto eläämiä, mitä mulla pakkaa olla navetas usiee.
Parsinavetoosta ja niitten kieltämisestä on turha puhuakkaa, kukaa järkevä (eres tuottaja) ei rakenna sellaasta uutta enää vaivooksensa. Ne loppuu aijan kans, ei tänä vuonna, mutta tuskin kymmenen vuoren päästä on montaa jälijellä, jos yhtää. Lopettamistahti jo teköö sen, ja kyllähän ne pienet parsinavetat on monesti ensimmääsiä mihinä valot sammuu.
Tehotuottaja – Työelämäs pitää olla tehokas
Sitäki oon miettiny, että kun meistä Suomalaasista puhutaan niin tehotuottajina, että mikä sen määre on. Montako lehemää, sikaa tai kanaa pitää olla? Kaiken tuotannon, siä tavalliseskin työelämäs pitää olla tehokasta, miksei sitte maataloureskin, se ei silti poista sitä, etteikö se tuotanto vois olla inhimillistä, eläintä kunnioottavaa.
Seki mua pistää monesti miettimähän, että kun nämä aktivistit puhuu niin kasvissyönnin puolesta, että mitä jos minäki rupiaasin saarnaahan jollekki kasvissyöjälle, että sun on pakko ruveta syömähän lihaa, koska mun aatteeni sanoo niin, ja kaikkien on sitä nouratettava. Vaikkeivät sitä haluaaskaa. Mihinä on sen ihimisen oma itsemääräämis oikeus, omista syömisistänstä, tai vaikka siitä, että haluaa olla ammatiltansa Suomalainen ruuantuottaja.
En usko siihen, että jos ruuantuotanto Suomesta loppuu, niin maailma pelastuu sillä. Brasilias on uus maatalousministeri, joka on antanu luvan hakata Ranskan kokoosen alan sademetsää, ja kannattaa vähä viä kovempia torjunta-aineita, mitä tää ikinä voitaas kuvitellakaa käytettävän.
Mun ja sun kuplat
Tietysti, kummatki me eletään kuplassamme, se aktivisti siä omassaan hyvin ahtaalta ja suvaatsemattomalta tuntuvas ja minä siinä navetan hajuuses, mullan makuuses.
Onko mun maailmani sitten niin väärin, niin paha ja oonko minä läpeensä paha ja ymmärtämätöön, että mua tarvittoo arvostella päivästä ja vuoresta toisehen, eherottaa kameroota mun työmaalleni (siä vois muuten näkyä livenä välistä usiammaksi navetas käärmesnäyttely, kun miespuoliset henkilöt virtstata lirauttaasivat ohi mennessään lietekuiluhun), ja kattua olevansa oikeutettu kuvaahan salaa?
Yksityyren raja
Missä menöö ihimisen yksityysyyren raja, tai niitten mun nautojeni yksityysyyren raja, mitä kans on perään kuulutettu. Navetta, jopa se parsi, on niitten koti, turvapaikka, parsi, pihaton tai sitte sen parsinavetas, niitten henkilökohtaases turvapaikas, johona ne viettää sitä sosiaalista elämäänsä toisten lajitoveriensa kans.
1 Kommentti
Se oli tässä.
Hattua nostan ihmisille, jotka jaksavat kasvattaa ruokaa meille suomalaisille.
Hyvää itsenäisyyspäivää maatalousyrittäjille,
terveisin AMK agrologi Kauhavalta.