Väite, että lihansyönti on ekoilua, on kieltämättä provosoiva. Haluan olla provosoiva, koska niin kaikki muutkin ovat.
Haluan tuoda niille poliitikoille vaihtoehdon, jotka luulevat että suomalaisen lihantuotannon kurittaminen olisi autuasta.
Herranjestas mitä puheita tähän maailmaan mahtuu.
Artikkelissa seuraa kilpailutehtävä koululaisille. Lukekaa.

Luonnossa ravinteiden kiertokulku on ihmeellinen asia.
Koululaisten ilmastolakko
Suomalaiset koululaiset ovat ilmastolakossa.
Hienoa, että yhteisöllisyyttä ja ideologiaa löytyy.
Hienoa, että yksi ruotsalainen 16-vuotias Greta saa isot ihmismassat liikkeelle.
Hienoa, että välitetään yhdessä ja halutaan muuttaa maailmaa.
Mutta
Mitä on oikea ekoilu? Siitä voi olla erilaisia mielipiteitä. Ja pitää olla. Ja ne erilaiset mielipiteet pitää mahtua saman sateenvarjon alle. Tästä kirjoituksestani eivät kaikki tule pitämään, siksi kirjoitankin.
Ekoilu käsitetään monella tavalla. Jos Suomen osuus maailman päästöistä on promillen luokkaa, se pienenee automaattisesti koko ajan, vaikka emme tekisi yhtään mitään. Kannustan silti ajattelemaan jokapäiväisiä rutiineita ympäristöystävällisiksi.
Alikehittyneet jättivaltiot Kiina, Intia ja niin edelleen, lisäävät päästöjä. Silloin Suomen osuus automaattisesti pienenee.
Eli ekoilemme aivan itsekseen.
Lihansyönti vähentää ilmastovaikutuksia
Tarkennan, suomalaisen lihan syönti on ekoteko.
Jatkakaa lukemista, ei tämä ole vitsi.
Nauta syö ruohoa. Joku väittää että naudoille syötetään soijaa. Ei syötetä, Suomessa.
Maailmalla naudat syövät paljon myös maissia. Suomalainen nauta syö hiukan viljaa, mutta ruohosta ja vedestä se maidon ja lihan tekee.
Metaaniako se pieree, niin tekee kuulkaa riisipeltokin. No, naudan metaanipäästöt ovat isot.
Naudan ilmaan erittämä hiili on peräisin ilmasta. Hiili siirtyy nautaan pellossa kasvavan rehun kautta. Ja oikein hoidettu pelto sitoo enemmän hiiltä kun vapauttaa kiertoon. (Lisätty 15:28)
Nyt en ole tieteellinen, mutta ei ole Antti Rinnekään.
Kun naudoille kasvatetaan heinää, heinä siis sitoo hiilidioksidia. Kai se nyt sitten saa vähän piereskellä, kukaan ei ole täydellinen.
Mutta ei kaikkien tarvitse lihaa syödä. Jos ei taho, ei oo pakko.
Kilpailukysymys koululaisille: miksi suomalainen sika ja kana on ilmastoteko
Voisitte arvon koululaiset miettiä myös sian- ja kananlihan, kananmunien ilmastovaikutuksia.
Saatte kotitehtävän. Ne jotka kirjoittavat uskomattomimman positiivisen ja hauskimman tarinan sian ja kanan ilmastopäästöistä, palkitaan Young Village Folk teepaidalla. Kilpailu päättyy aprillipäivänä.
Minulle tulee nyt mieleen ainakin se, että ne ovat erinomaisia proteiinin lähteitä. Kasvikunnassa löytyy myös proteiineja, mutta niitä joutuu syömään aika paljon, että tarve täyttyy. Eikä se kasvistenkaan ilmastovaikutus nolla ole.
Ei lihaa tarvitse joka päivä syödä, että voi hyvin. Minäkin syön useimmiten lounaaksi kasviskeittoa ja aamulla puuroa.
Suomalainen ruoka on kiertotaloutta ja ekoilua parhaimmillaan
Tarkennetaan vielä vähän. Suomessa tuotettu ruoka yleisesti ottaen on hyvä asia ilmastonkin kannalta.
Ruuan mukana syömme paljon vettä ja maan ravinteita. Suomessa tuotetaan paljon rehuviljaa alueilla, joilla ei voi juuri muuta viljellä. Sika ja kana hyödyntävät mullan antimia. Kun multaan sijoitetaan kakkaa, kakan ravinteet siirtyvät kiertokulkuun.
Jos emme viljelisi rehuviljaa, emmekä nurmea, ruoka pitäisi tuoda ulkomailta erilaisten kulkuneuvojen kyydillä.
Eikö ole outoa ajattelua, enpä tiedä. Oudompaa on, jos me toisimme ruokamme ja sen mukana ulkomaista vettä ja paljon kemikaaleja.
Tarvitsemme siis karjaa, jotta voisimme käyttää peltojamme ruuan tuotantoon. Luulen viljelemättömän alueen tuottavan saman verran päästöjä kuin viljellyn pellon.
Tutkimuksissa on ainakin todettu, että vesistökuormitus on sama, viljellään peltoa tai ei. (MTT Jokioinen).
Thaimaan lento syö 60 000 kiloa polttoainetta — 200 hehtaarin ohrat
Jos 200 joutilasta lentää lentokoneella Thaimaalle, he kuluttavat energiaa 200 ohrahehtaarin energiamäärän verran.
Ohrasta voidaan tehdä polttoainetta.
Biopolttoaineita ja bioenergiaa voitaisiin tehdä lannasta, jos poliitikot niin haluaisivat. Mutta he eivät tunnu haluavan.
Syy on aika selvä, maatilojen energiatuotanto on pois isoilta polttoainefirmoilta.
Uusiutuvat polttoaineet ovat selkeää ekoilua. Sähkö ei ole sinällään uusiutuvaa, koska se valmistetaan miten valmistetaan. Akkujen valmistus se vasta epäekoa onkin.
Ja muistetaan, että meidän pienen kansakuntamme täytyy pitää huoli myös taloudesta. Ilmastoasiat eivät ole erillinen osio kansantaloudesta. Ne voivat olla käsi kädessä.
Jos ei ole rahaa, ei ole ekoilua.
8 Kommenttia
Voisitko avata väitettäsi vähän tarkemmin. Mihin perustat väitteesi, että heinän hiilensidonta kompensoi lehmien metaanipäästöt? Se, että jokin sitoo hiiltä ei tee siitä vielä absoluuttista hiilinielua. Hiilen sitominen ja hiilinielu ovat eri asioita. Ja tärkeintähän on, että hiilivarasto kasvaa. Kasvattaako suomalanen lihantuoanto maaperän hiilivarastoja?
Oletko ehdottamassa, että syömäkelpoisesta ruoasta tehtäisiinkin polttoainetta? Tätä ajatusta on kritisoitu esimerkiksi palmuöljyn kohdalla voimakkaasti. Ja saataisiinko 200 ohrahehtaarista riittävästi polttoainetta mainitsemaasi Thaimaanlentoa varten?
Mihin perustuu väitteesi, että ”ekoilemme ihan itseksemme”, kun Suomi ei ole lähelläkään hiilineutraalisuutta ja suomalaisten päästöt henkeä kohti ovat maailman suurimpia? Meidän osuus ilmastopäästöistä ei ole niinkään tärkeää vaan se absoluuttinen määrä. Ei meidän tekemät huonot asiat muutu hyviksi sillä, että muut alkavat tehdä enemmän sitä huonoa asiaa. Vai paraneeko esim. Itämeren levätilanne sillä, että muut päästävät enemmän ravinteita mereen ja Suomi pitää tasonsa? Silloinhan Suomen osuus pienenee ja voimme taputella selkäämme?
Hyvä! Kiitos tästä! Joskus tuntuu, että tämmösten mielipiteiden kanssa on tässä maassa ja maailmassa yksinään, mutta hei enpäs olekkaan ainoa!
Olipas hauska kommentti! Kiitos!
Eero voisi koittaa käyttää omia aivoja ja ajatella mitä tekstissä sanotaan/tapahtuu.
Heinä sitoo hiiltä, lehmä syö heinää, lehmä päästää pierun/hiiltä, heinä sitoo hiiltä. Kiertokulkua, Capisce? Nyt kun ajattelit, niin huomaatko että siinä on tolkkua.
Älä Eero pura omaa pahaa oloasi hyvän tekstin kirjoittajaan. Think about it!
Käykää lukemassa tämä hieman järempi Mika Anttosen teksti hiilinieluista:
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000005948756.html
Jos ostan pullon limsaa, menetän rahaa, ja kun palautan tölkin, saan rahaa. Saanko tällä rahalla uuden tölkin? Onko lompakossa on yhtä paljon rahaa kuin aluksi? Kiertokulkua? Se, että jokin kiertää, ei vielä tarkoita, että kierroksen jälkeen kaikki on tallella.
Kysyin alkuperäisessä kommentissani, ovatko nämä kaksi heinän sitominen ja metaanin vapauttaminen yhtä suuret, ja tämä kysymys on edelleen avoinna. Osaatko vastata tähän? Esimerkiksi Tilastokeskuksen tilastoinnissa nurmimaat ovat päästölähde ja kolmasosa koko maataloussektorin päästöistä tulee märehtimisestä (https://www.stat.fi/tup/khkinv/khkaasut_raportointi_en.html) Miten kaksi päästölähdettä ynnäämällä saadaan nolla?
Niin pitkään, kun suomalaiset lehmät eivät syö afrikkalaista puuta, en oikein näe miten Mika Anttosen projekti liittyy tähän keskusteluun. Metsät ovat tunnettu hiilinielu ja erinomainen hiilivarasto, mutta miten on heinän laita?
Olisi kiva, jos henkilökohtaisuuksien sijaan puhuttaisiin asiasta. Sama toive Jussille, parempia argumentteja ja faktoja esille!
Suomalainen liha on ekoteko! Ehdotan haittaveroa tai tuontikieltoa kaikelle, niin eläinperäiselle kuin kasviksillekin, jotka ei ole tuotettu samoilla säädöksillä, laeilla ja vaatimuksilla, mitä suomalaisilta tuottajiltakin vaaditaan.
Niin kauan kun suomeen saa tuoda mitä tahansa mädästä ja sairaasta paranneltua, salmonellaa, antibioottijäämiä, saparotonta ja ties miten muuten huonoissa oloissa kasvatettua lihaa ja kasvinsuojeluainejäämiä ja muita myrkkyjä sisältävää viljaa ja kasviksia, on ihan turha puhua haittaverosta suomalaiselle ruualle.
http://www.maaseuduntulevaisuus.fi/ymp%C3%A4rist%C3%B6/artikkeli-1.393204
Näin minäkin olen tämän asian ajatellut. Ilmastovouhotus menee överiksi koska kohta on vaalit.
Hyvä kirjoitus! Naseva Eeron haasto..Mikähän tässä neuvoksi? Kotimainen elinkeino ja eteenkin maatalous on maailman puhtainta mm.peltojen myrkytyksillä mitattuna. Voiko joku oikisesti kieltää tai verottaa elinkeinoaan maailman puhtaimmin tekevää syystä että eläimet saastuttaa.!? Minusta hulluutta! Väheneekö lihan syönti jos kotimainen tuotanto laskee..öö ei ja tuonti tavara onkin sitten ekologiaa isolla Eellä! Sama pätee kasvisten ym kuletuksiin. Miten vastustaja ajattelee muka ekologisesti sallimalla tuonnin!? Olisiko vastauksena sellanen hyvä,että suositaan Suomessa valmistettua ruokaa,pyritään parempaan omavaraisuusasteeseen ja parannetaan kotimaan maatalouden kannattavuutta,jolla saadaan parempi omavaraisuus, lisää työpaikkoja ja terveellisempää ja ekologisempaa ruokaa.?