Tuotekehittelyssä ei aina ratkaise resurssit, vaan tehokas toiminta. Suomessa on vielä rohkeutta tarttua uusiin haasteisiin nopeilla päätöksillä.
Logsetin tekninen johtaja Jukka Kivipelto soitti Visedon Oy:n Tomi Ristimäelle, että tehdäänkö hybriditekniikka harvesteriin.
Miehet ryyppäsivät kahvit ja tekivät rivakan päätöksen. Vuoden kuluttua maaliskuussa Logset 12H GTE Hybrid esiteltiin Koivulahden metsissä.
Kun luovuus, rohkeus ja innostuneisuus yhdistetään, syntyy uutta ja mullistavaa ilman nuhjaavia neuvottelutoimikuntia.
Pienilläkin resursseilla pääsee tuotekehittelyn etulinjaan, jos taitoa piisaa.
“Puut kasvavat isommiksi, ja niin kasvamme mekin”, sanotaan Logsetin lehdistötiedotteessa.

Kaukana on ne ajat joilloin metsäkoneen kuljettaja tarvitsi karvalakkia ja kuulosuojaimia. Kelluvassa ohjaamossa kuljettaja työympäristö on kuin valtaistuin. Hieno ergonomia on yhdistetty valtavaan helposti hallittavaan työtehoon.
Hybriditekniikka harvesteriin tuo raakaa lisätehoa
Jos järeän harvesterin tehoa olisi lisätty dieselillä, koko moottori olisi pitänyt suunnitella täysin uudelleen. ”Moottori olisi kilpaillut koolla kohta vieressä olevan Stormossenin voimalaitoksen kanssa”, Kivipelto kertoo.
Kun voimanlähteenä olevan dieselmoottorin jatkeeksi laitettiin kestomagneettisähkömoottori ja energiavarastoksi superkondensaattori, saatiin räjähtävää voimaa 380 kilowattia kompaktiin pakettiin.
Maksimitehoa ja maksimivääntöä saadaan 4,5 sekuntia, sen minkä harvesterin kuormitus tarvitsee puuta käsitellessään. Puun katkaisu vie aikaa alle sekunnin, syöttö kestää 1,5 sekuntia.
Silloin kun kaikki voima ei ole käytössä, järjestelmä lataa uuttaa sähköenergiaa uutta voimasykäystä varten.
Energiapaketti lataa itsensä täydelle teholle muutamassa sekunnissa.

Puun käsittely muistuttaa puintia. Metsuri ei ehdi edes nenää kaivaa, kun motokuski on pannut puun kasalle.
-
Sähkö tuottaa raakaa tehoa
Logsetin voimapaketti vastaa tehontarpeen muutokseen heti ilman viiveitä. ”Sähkö on ihmeellistä. Se joko antaa voimaa tai lataa. Ohjausjärjestelmä tarkkailee dieselin kuormitusta ja muuttaa muutaman millisekunnin aikana lataukselta apuvoimaksi tai päinvastoin”, Kivipelto kertoo.
Dieselimoottorin teho on 220 kilowattia, sähkömoottorin tehonlisäys on 175 kilowattia. Teoriassa se olisi yhteensä noin 400 kilowattia, mutta koska diesel ja sähkö toimivat vähän eri kierrosalueilla, yhteisteho on käytännössä 380 kilowattia, reilu 510 hevosvoimaa.
Dieselin vääntö on 1500 kierroksella 1200 Nm. Sähkötekniikka tuo vääntöä lisää 800 Nm. Yhteensä Logsetin hybridi tuottaa vääntömomenttia 2000 Newtonmetriä. ”Sähkö tuo voimaa lisää yli 70% ja vääntömomentia yli 50%”, Kivipelto valaisee.
Työhydrauliikan teho on Logsetissa 27% suurempi kuin dieseltekniikalla. ”Litratuotto on 630 litraa minuutissa 1500 kierroksella.”
Logsetin tehdas syytää satakunta ajokonetta ja harvesteria metsien siimeksiin.
Superkondensaattori puskuroi tehoa
Aikaisemmat prototyypit ovat jääneet prototyypeiksi koska niissä on käytetty akkutekniikkaa. ”Akkujen kestoikä tällaisessa tekniikassa on kolme kuukautta, koska näillä latausvoimilla normaali akku kiehuu”, Kivipelto kertoo.
Kun säädetty kuormitus ylittyy, niin generaattori muuttaa toimintansa sähkömoottoriksi.
Superkondensaattorin käyttöikä on 30 000 tuntia ja se on täysin huoltovapaa. Visedon Tomi Ristimäki kertoo: ”Visedo on soveltanut tekniikkaa tehon bufferointiin, eli puskurointiin tähän mennessä useissa sovelluksissa tiellä ja maastossa, puuhakkureissa ja kivenmurskaimissa mutta ei koskaan ennen metsäharvestereissa”
Testikuljettaja Jari-Pekka Ylikoski sanoo, että tämä on ainoa kone mikä kiihtyy ylämäkeen. ”Voima on tasaista eikä se todellakaan lopu.” Kone kiihtyy kuin formula, vaikka se painaa täydessä tällingissä liki 30 tonnia. ”Kuljettajalta ei tahdo kylmä nauru loppua kun selkä painuu penkkiin.”
”Voima on tasaista ja työnteko on stabiilia”, Ylikoski kehuu. ”Todella raju kone.”
Metsäkoneen simulaattorilla pääsee kokeilemaan, miten puuta käsitellään jakkaralla istuen.
Taloudellisuutta, työtehoa ja vähäisiä päästöjä
Teholle ja kahdeksanpyöräisen maasto-ominaisuuksille on tilausta siellä missä on isoja puita ja jyrkkiä rinteitä. Isojen koneiden tarve on kasvanut varsinkin pitkien puiden Keski-Euroopassa. Puut haetaan entistä haasteellisimmista paikoista.
Suomalaiset ovat opettaneet keski-eruooppalaisia tehometsätalouteen puun korjuussa. Runkojuontoa käytetään enää lähinnä tammimetsissä.
Hybridijärjestelmä lisää asiakashintaa 46000 eurolla. Kivipelto käyttää myyntimiehen laskuoppia: ”Testien mukaan työteho lisääntyy 20 prosentilla, mikä tarkoittaa samalla työllä tienattua rahaa 10 000 -15 000 euroa vuodessa. Toinen mokoma tulee polttoainesäästöinä. Takasinmaksuaika on kaksi vuotta.”
Uuden koneen keskimääräinen investointi-ikä on viisi vuotta. Sen jälkeen se siirtyy seuraavalle omistajalle. Laskimella ainakin hybridiharvesteri tuottaa rahaa ja työn iloa. Logsetin hybridin päästöt ovat 20 prosenttia vähemmän kuin normikoneen.
Metsäkoneen ohjaussauvoilla kuljettaja tekee enemmän päätöksiä kuin kapteeni lentokoneessa.
Kotimasuusaste liki lähes 80%
Logset 12H GTE Hybrid suunnitellaan ja valmistetaan Koivulahdessa Vaasan lähellä. Hybridijärjestelmä on lappeenrantalaisen Visedon suunnittelema, PC-tasoinen ohjausjärjestelmä tulee Seinäjoelta Exertukselta, moottori on suomalainen AGCO Power, renkaat tulevat Nokialta, Mesera-nosturi tulee Paimiosta, harvesteripää on Logsetin omavalmiste.
Ulkomailta tulee ainoastaan voimansiirron, hydrauliikan komponentteja ja joitain erikoisosia.Suomalainen metsäkoneen valmistusosaaminen on maailman kärkeä ja näyttää sitä olevan tulevaisuudessakin.
Logsetin markkina-alue on pallon muotoinen. Jukka Kivipelto käy usein ranskalaisten pöllien juurella.
Logsetin kotisivuille pääset tästä.
Hybridin tekniset tiedot löytyvät tästä.
Toimittajalta
Suomalainen tehokkuus ja luovuus
Suomalaiset osaavat edelleen olla ahkeria ja luovia. Suomalainen huipputeknologiaa hyödyntävä metsäkonevalmistus on maailman ehdotonta kärkeä.
Työkoneiden valmistukseen ei riitä pelkkä puurtaminen, vaan kilpailukyvyn ylläpitäminen vaatii jatkuvaa tuotekehittelyä, riskinottokykyä ja erityisesti tänä aikana harvinaista reipasta päätöksentekoa.
Logsetin kaltaiselle firmalle luovuus on välttämätön kilpailuvaltti. Superkondensaattoriin perustuva hybriditekniikka harvesteriin on uutta koko maailmassa.
Visedon Tomi Ristimäki sanoo, että Logsetin kanssa tehty tuotekehittely on ollut parhaita ja tehokkaimpia tähän asti.
Metsäkonevalmistaja on tehnyt umpihankeen ladun, jota muut voivat seurata.
Kivipelto sanoo, että hybridiharvesteri on nyt helppo kopioida, jos osaa, kun sen on joku tehnyt ja suunnitellut valmiiksi.
Ei kommentteja