Kun eläinsuojelulaista puhutaan, harvemmin kerrotaan minkälainen on onnellinen parsinavettalehmä. Kaivoimme Maaseutumedian arkistosta seuraavan artikkelin Lolasta, pienestä onnellisesta lehmästä vuodelta 2014.
Pohjois-Karjalan kymmenes ja toinen Enossa 150 tonnia lypsänyttä Lolaa juhlittiin maaliskuussa 2014. Kova saavutus Lolalta, Rauni ja Voitto Pölösen 16-vuotiaalta karjan vanhimmalta, ei ole tullut ilman sydämellä tehtyä työtä.

Lola oli pienikokoinen lehmä, mutta koko lauman kunnioittama. Parsinavetassa se sai henkilökohtaista hyvinvointipalvelua.
Pölösten silmäterä, Lola oli vaalittu parsinavettalehmä
Kevättalvisen piha on täyttynyt autoista. Lolan 150-tonnarisaavutusta saapuneet onnittelijat ryyppäävät kahvia ja pitävät puheita. Vaatimaton isäntäpari kertoo vuosikymmenten mittaisesta kovasta työstään. Voitto Pölönen kutsuu itseään pienviljelijäksi. Hän on tittelistään ylpeä, vaikka se ei kelpaakaan virallisesti. Rauni Pölönen kutsuu itseään työmiehen vaimoksi. Pariskunnan säteilemä keskinäinen harmonia näkyy sekä navetassa, että pirtin kahvipöydässä.
Kumpikin sanoo käyneensä ammattitaitonsa eteen kallista elämänkoulua ja useita kursseja. Molemmat ovat tehneet sinnikästä jokapäiväistä työtä lehmien eteen ja oppineensa koko ajan uutta.
Lypsykarjatalous oli luonnollinen valinta Pohjois-Karjalassa, jossa olosuhteet ovat rehun tuottamiselle ja lypsykarjataloudelle hyvät.
Ruoka ja terveyden vaaliminen ovat olennainen osa lehmien hyvää tuotosta. Isäntäparin kirjahyllyn päällä olevat monet lehmäaiheiset koriste-esineet ja kunniakirjat eivät jätä epäselväksi, että karjanhoito on heidän elämäntyönsä ja ykkösharrastuksensa.
Eläinten hyvinvoinnin kannalta tärkein asia, hoitajan karjasilmä kehittyy vain, jos tykkää eläimistään. Pölösten karjasilmän suuri saavutus on Lola, 150-tonnari ( Tuottanut maitoa 150 000 litraa ). Satatonnareita heillä oli vuosien varrella useita.

Hoitajat ovat eläimen paras hyvinvointitekijä. Voitto ja Rauni tekivät paljon töitä joka päivä suurella tunteella eläimiä kohtaan. Heitä parempi hyvinvointitekjoöitä ei eläin voi edes kuvitella.
Lola — Queen
Lola on teini-ikäinen, 16,5 -vuotias. Vaikka lehmä on pienikokoinen, sen asema karjassa on horjumaton, kuningatar kuin Elisabeth. Rauni Hallberg-Pölönen on sitä mieltä, että se on ansainnut asemansa, vaikka kukaan ei tarkkaan tiedä miksi se on navetan hierarkian ykkönen.
Laitumelta tullessaan kaikki kunnioittavat sen oikeutta tulla navettaan ensimmäisenä. Jos joku nuori yksilö haluaa testata itseään, toista kertaa se ei päättäväisen Lolan asemaa kyseenalaista. Lolalla ei ole enää aikoihin ollut navetassa ikätovereita. Sille on käynyt kuten kylän yli 90-vuotiaalle entiselle taksikuskille – kaikki kaverit ovat jo mullan alla.
Voitto haluaisi haudata vanhat lehmät kototantereelle, mutta hän toki hyväksyy, että laki ei anna siihen lupaa.
Lola oli hoitajilleen helppo lehmä. Se tuotti 16 vasikkaa 14 poikimakerralla.
Viimeisimmät, Tiku ja Taku saivat nimensä isänsä Oravan mukaan. ”Kun Tiku tuli maailmaan, sanoin että kohta tulee Taku”, nauraa Rauni. Kymmenestä Lolan lehmävasikasta esimerkiksi Siru on tuottanut 95 000 kiloa laatumaitoa.
150 –tonnarin utareterveydessä ei ole koskaan ollut ongelmia. Pohjois-Karjalainen geeniperimä on vanhan teini-ikäisen pitkän tuotoksen salaisuus. Jalostuksen merkitys karjan terveydessä on kaikille selviö.
Monipuolinen huolenpito ja hyvä ruokinta takaa lehmien hyvinvoinnin ja pitkän iän
Rauni painottaa useaan otteeseen kaksi – kolme kertaa vuodessa toistuvaa sorkkahoitoa. Kannattavuuden yksi avainsana on eläinten pitkäikäisyys. Lehmän uusiminen maksaa aina reilu pari tuhatta euroa, eikä sillä ole silloin vasta kuin nahka päällään.
Lehmillä on aina säilörehua saatavilla. Sitä tarjoillaan aamukuudesta alkaen pitkin päivää. Yöksi pureskeltava rehu jaetaan illansuussa kello 18. Väkirehu pitää sisällään ohra-kauraseosta, jota tehdään imupainemyllyllä. Se punnitaan joka kerta, mitä lomittajat joskus ihmettelevät. Koska jauho lajittuu siiloon, saattaa se olla usein eri painoista. Päivittäisillä harkituilla pienillä rutiineilla on suuri merkitys kokonaisuuteen.
Monilla pienillä avo-ojapelloilla tuotetaan säilörehua pyöröpaaleiksi.
Voitto on laskenut, että hän maksaa mieluummin omia säilörehukoneita kuin urakoijalle. Pitkässä juoksussa se on kannattavampaa, kun rehut tehdään ajallaan omaan tahtiin. Oikea-aikaisella rehunkorjuulla on suuri merkitys tuotokseen.

Voitto ja Rauni ovat olleet nyt eläkkeellä tovin. Heidän tapansa hoitaa eläimiä on yhä harvinaisempaa pienviljelijämeininkiä. Parsinavettaa ei kannata tuomita, jos ei Pölösiä tunne.
Maitoa tuotetaan huomennakin
1981 valmistunut navetta työllistää parsikunnan mukaan 23-päisen lypsykarjan kanssa yhtä paljon kuin modernimmassa rakennuksessa kolminkertaisella eläinmäärällä. Pölösillä ei ole kuitenkaan tullut mieleen sitoa pääomaa enempää tulevaisuutta varten. He olivat tyytyväisiä työntäyteiseen elämäänsä nykyisellään.
Kun kävin haastattelemassa Pölösiä, tuntui kuin olisi tullut onnellisten ja kiirettömien ihmisten valtakuntaan. Sellaiseen jota moni ei ymmärrä. Elämä täyttyi eläinhoidosta ja keskinäisestä onnellisuudesta.
Artikkeliin korjaus: Toivo ja Rauni jatkavat edelleen pienviljlijätyötään, muta Lola on siirtynyt vihreemmille laitumille.
5 Kommenttia
Heh, piti ihan soittaa Raunille, että onko jotain jäänyt kertomatta sitten viime viikon kun kävin kotipaikalla. Voitto ja Rauni eivät ole eläkkeellää, vaan edelleen tekevät päivittäin elämäntyötään. Parsinavetassa on täysi kuhina päällä. Lola on valitettavasti siirtynyt vihreämmille laitumille 17 vuoden ikäisenä.
Terveisin Matti, pienviljelijänpoika.
Mukava juttu, kiitos!
Hienosti ovat Toivo ja Rauni työnsä tehneet! Onnea myös jatkoon. Ei tuollaisia saavutuksia tuurilla tule. Taitoa pariskunnalla on paljon lehmien hoidossa. Hienoa!
Tämä oli tärkeä artikkeli ihmisille jotka yleistävät kaikkea. Ymmärrys on viisauden ensimmäinen askel.
Tuosta artikkelista näkee miten hyvin suomalaisessa parsinavetassa lehmät viihtyvät. Lehmät saattavat yksilöllistä hoitoa. Ei tarvi pelätä lomittajankaan saavansa kryptosporidioossia eikä sitä että neospora leviäisi. Jos kaikenmaailman viherpiipertäjät eivät olisi halunneet kaikenmaailman yhteiskarsinoita niin maailma olisi kaikinpuolin parempi