MaaseutuMedia toivoo lukijoilta tarinoita. Julkaisemme savonlinnalalaisen Otto Makkosen lukijablogin, joka valottaa Mavin toiminnasta aiheutuneita vaikeuksia henkilökohtaisella tasolla.
Mavi on ilmoitellut ja siirrellyt tukien maksatusta mielivaltaisesti vuosien 2015-2016 aikana. Tästä on seurannut harmia ja mielipahaa viljelijöille vietävän paljon.

Lammastalous lisääntyy Suomessa vauhdilla. Viimeisin tieto Mavin maksatuksista perjantailta kertoo, että lammas- ja vuohitalouden maksatuksiin on tullut uusia viiveitä.
Kevään maksuaikataulu antaa suunnitelmalle pohjaa
Keväällä Mavi antaa maksuaikataulun, jonka mukaan viljelijät lähtevät suunnittelemaan talouttaan. Tässä vaiheessa jo huomataan, että vuodesta on tulossa pitkä ja raskas johtuen maksatusten siirtymisistä.
Suunnitelmat on saatu tehtyä ja talous vedetty monella tilalla todella tiukille.
Haastava kesä
Kesä on monin paikoin haastava, mutta siitä selvitään uskomalla parempaan huomiseen.
Talveen varautuminen onnistuu jossain hyvin, mutta toisaalla on taas todella paljon vaikeuksia saada korjattua tarvittavaa määrää rehuja talveksi.
Tästä seuraa karja määrän sopeuttamista ja lisälaskua ostetun rehun muodossa. Saapuu talvi ja kauan odotetut tukimaksatukset.
Mavi tuottaa pettymyksen
Moni odottaa valtavaa helpotusta, mutta joutuu pettymään Mavin ilmoitettua, että osa tukirahoista maksetaan vasta keväällä.
Viimeistään tässä vaiheessa suuri osa viljelijöistä joutuu menemään pankinjohtajan luokse neuvottelemaan tulevasta.
Valtaosa viljelijöistä saa ymmärrystä osakseen ja asiat saadaan neuvoteltua.
Jotkut taas joutuvat pettymään ja pankki aloittaa oman sopeuttamisohjelman tiloilla.
Moni joutuu huomaamaan kuinka vuosien raskaan työn tulokset katoavat omasta elämästä. Jäljelle jää suru ja pettymys. Onnekkaampi osa viljelijöistä jää odottamaan kevättä ja pelastusrengasta.
Helmi-maaliskuun taitteessa kaikki luulevat kevään saapuvan.
Tukia ei näy
Mavin sivuilta löytyy päivitetty maksuaikataulu, mutta ei minkäänlaista viestiä asiaan liittyen. Tämä herättää epäilyjä ja tarkemmissa tutkimuksissa paljastuu, että tukimaksatusta on taas siirretty viikoilla eteenpäin.
Tästä seurannee se, että taas monet joutuvat menemään pankinjohtajan luokse ja katsomaan kumpaan koriin heidät arvotaan.
Tosin tilanne rupeaa varmaan olemaan siinä pisteessä, että moni kokisi olevansa onnekkaampi päätyessään koriin, joka lopettaisi tämän sätkynukkena olemisen.
Mavi leikkii korkeampaa tahoa
Mavi pelaa vaarallista peliä leikkimällä jotain korkeampaa tahoa.
Se leikkii ihmisten mielenterveydellä ja perheiden hyvinvoinnilla.
Tällaiset mielivaltaiset päätökset voivat olla seurauksiltaan kohtalokkaita. Lopputulokseksi voi tulla suuri suru moneen perheeseen.
Täten toivon, että Mavi lopettaa leikkimisen ja siirtyy hoitamaan sille velvoitettuja töitä.
Sillä ilman viljelijöitä myös Mavi muuttuu tarpeettomaksi.
Hämmentynein miettein,
Otto Makkonen, perheenisä ja lampuri
Ei kommentteja