”Nyt tapahtunut maidon hinnan lasku vei puolet tuloistamme. Seuraava viiden sentin pudotus vie loput”, sanoo Kati Lakso, tilan lypsyrobotiksi itseään kuvaileva yrittäjä.
Kun maidon hinta laskee, se on nuorelle yrittäjäperheelle vakava paikka.
Parsinavetta ei ole Katin mielestä paras vaihtoehto eläimille, mutta sielläkin voidaan eläimille taata hyvä elämä.
Lakson Matti – isäntä ja sonnivasikka
Susanna-tytär näyttää ikänsä oikean käden kaikilla sormilla. Navetassa hän osaa kuitenkin melkein kaikkien lehmien nimet.
”Tuo on Lakson Matti”, näyttää Kati tuoretta sonnivasikkaa, joka on nimetty isännän mukaan. Sillä on sininen takki päällä vilpoisessa ilmassa. Vasikoilla on sangossa ternimaitoa.
”Siitä on hyvä seurata, että ne saavat tarpeeksi ravintoa”, Kati sanoo ja kiipeää aidan yli nostamaan kainaloihin pudonnutta takkia paremmin. Vasikka on kuin isäntäkin, Katin valvovan silmän alla.
Kati puhuu usein Laksosta, Matti-miehestään, humoristisen suorasti.
Katin äiti on tulossa hoitamaan Susannaa, joka on ollut kipeänä. Lakso on pystyttämässä ayrshire-yhdistyksen osastoa Sarka-messuille Seinäjoelle. Huomenna tulee vieraita Kanadasta, ayrshire-yhdistyksen iso pomo. Se vähän jännittää.
Lakson tila sijaitsee Kauhajoella Ikkeläjärvellä. Tien varrella on useita lypsykarjatiloja. Lumiset pyöröpaalit odottavat yksinäisinä. Tilojen pihoissa ja pelloilla on talven lumettamia koneita kuin pihan lumisia käpyjä.
”Kauhajoella oli vielä vajaa kymmenen vuotta sitten 150 lypsykarjatilaa. Nyt niitä on vähän yli sata”, Kati sanoo.
Kati kokee olevansa puun ja kuoren välissä. Kustannuksista ei ole nipistettävää ilman, että maidontuotanto ja laatu kärsisi.
Maidon hinta tarkoittaa muutakin kuin senttejä
Lakson tilalla tuotetaan 460 000 litraa maitoa. Keskivertomaitotilalla se tarkoittaa, että maidon tuottamisen kulut ovat 56 prosenttia. Tilojen kulutehokkuus vaihtelee muutaman prosentin sinne tänne. Lehmät tarvitsevat hyvää ravintoa hyvän hoidon lisäksi. Jos rehun laadusta tingitään, maidon laatu ja määrä laskevat.
”Me olemme miettineet, että jättäisimme lannoitteet ensi kesänä ostamatta. Se tarkoittaa vähemmän ja huonompaa rehua”, Kati kohottaa olkapäitä.
Viiden sentin hinnan alennus tarkoittaisi Lakson tilalla 23 000 euroa pois verotettavasta tulosta. Kymmenen senttiä, mistä jo puhutaan, tarkoittaisi, ettei elämiseen jäisi yhtään.
”Vuotavaa kattoa ei talossa nyt korjata. Auto ei voi mennä rikki. Omista tarpeista ja yksityistaloudesta tingitään ensimmäisenä”, Kati sanoo suoraan.
Susanna ei tiedä tästä mitään, hän saa nauttia lapsena olosta. Viisivuotiaan tarpeet kyetään toteuttamaan.
Kati Lakso sanoo, että tätä työtä ei tehdä, jos ei tykkää lehmistä.
Turhat menot karsittu jo
Kati osoittaa muutaman vuoden vanhaa Valtraa.
”Tuo on meidän ainoa. Toinen on vanha aisankannattaja.”
Puimuri on myyty pois jokunen vuosi sitten. Niitto tehdään omalla koneella, mutta muuten rehut teetetään rahtina. Kati näyttää ystävän, urakointiyrittäjä Timo Pihlajan urakoimaa silppua. Taakseajettavan Lely Stormin silppu on hienoa ja maittavaa.
”Yksi vaihtoehto on etsiä halvin mahdollinen rehuntekijä piittamatta huonommasta palvelusta”, Kati tuumaa.
Timo Pihlaja on palvellut heitä hyvin. Jos koneet hajoavat, Timo hommaa jonkun toisen tekemään työt. Timo huomioi aina Susannan ja ottaa hänet traktorin hyttiin.
”Susanna kyselee, koska se Timo tulee”, Kati nauraa.
Kati Lakso ei näe muuta keinoa, kuin ottaa kuluja pois vähäisistä yksityismenoista.
”Tilakaupan teimme 2008. Uusi navetta valmistui seuraavana vuonna. Viime vuonna ostimme peltoa. Se oli kohtuuhintaista, kun se oli avo-ojissa”, Kati kertoo.
Ylellisyyksiäkin Laksoilla on: kahvin joukkoon pannaan omaa maitoa, pakastimessa on vasikan verran lihaa ja uunissa muhii kakku. Maatilan elämä tarjoaa Susannalle rikkaan lapsuuden.
Kalustoon Laksoilla ei ole hussattu rahaa. Kustannukset on ajettu alas aiemmin.
Työstä ei valiteta, eikä muustakaan
Navetta on aivan tavallinen. Käytäviä ei ole toimittajaa varten lakaistu. Lehmät päästävät ruikkua pitkässä kaaressa lantakäytävälle. Kati ei tule toimittajan kanssa turistikäynnille, vaan ottaa lantakolan jälkeen käteen talikon, jolla säilörehu lentää rivakasti lehmien eteen. Puhutaan, mutta hommia tehdään samalla riuskasti.
”Tätä työtä ei kukaan tee, ellei tykkää lehmistä”, sanoo Kati, kuten moni muukin lypsytilallinen.
Päivä alkaa viideltä. Aamu pitää aloittaa varhain, että ehtii Susannan heräämisen aikoihin tupaan yhdeksän aikoihin. Ilta-askareilla menee pidempään, kun lapsella on hoitaja. Työpäivien rutiinit vievät Laksolta ja Katilta kahdeksan tuntia. Remontit, poikimiset, rehunteot ja muut tulevat siihen päälle.
Kati on antanut blogiteksteissään ymmärtää, että 7/24/365 -elämäntyyli on raskasta. Jotain harrastusta ja lomaa ihminen toki tarvitsee. Laksoilla lomat liittyvät usein työhön, kursseihin ja koulutuksiin.
Lypsykarjatilallisen elämä on sellaista, josta ei valiteta, vaikka huoli painaa.
Viiden sentin hinnan alennuksen ei pitäisi tuntua missään, mutta niin vain on, että siitä on yrittäjäperheen toimeentulo ja elämänlaatu kiinni. Se on kuitenkin positiivista, että työ ei lopu, vaikka toimeentulo loppuisikin.
Kati Lakso on MaaseutuMedian lukijablogisti
3 Kommenttia
Onhan meillä onneksi maatalousministeri Orpo. Mies ei ole mitään muuta kuin säälittävä vitsi.
Kaikki osoittavat syyttävän sormensa kauppaan joka alkoi kilpailemaan hinnalla. Ensin kauppa ilmoittaa laskevansa hintoja ja seuraavalla viikolla tuottajalle maksettavaa hintaa lasketaan. Unohdetaan puolen vuoden takaiset tapahtumat kun Valiolta katosi 25% markkinoista Venäjäpakotteiden ansiosta. Valion koneisto on varsin raskas jossa ei viikossa tapahdu vielä mitään vaan vaatii kuukausia kun tilanne muuttuu. Jos kaupan kilpailu vaikuttaa tuottajahintaan näkyy se vasta puolen vuoden päästä tästä tuottajalla.
Nyt on väärä aika alkaa syyllistämään ja boikotoimaan Valiota sillä boikotoinnilla asiaa vain monimutkaistetaan ja lasketaan entisestään tuottajahintaa kun myynti pienenee entisestään aiheuttaen lisää ylijäämää markkinoille.
Bravo Finlandia e agricoltura !!!!!