Maississa on runsaasti tärkkelystä ja öljyä. Maissisäilörehun kuiva-aineessa on noin 0,95 rehuyksikköä kilossa, jopa enemmän. Kun siinä on vielä runsaasti kuitua ja se on erinomaisen maittavaa, siitä on tullut himoittu märehtijöiden rehu.
Raakavalkuaista maississa on tyypillisesti vain runsaat 10 prosenttia, joten valkuainen on tultava muualta. Korkean energiapitoisuuden ansiosta valkuaiseksi sopivat melko yksinkertaisetkin typpiyhdisteet. D-arvo on tyypillisesti hieman alle 70.
Maissinviljelyalueen maidontuottajille maissi tarjoaa selkeän taloudellisen edun. Se juontuu ennen muuta maissin huikeasta sadontuottokyvystä. Tästä syystä maissia on Suomessakin koemielessä viljelty. Tulokset ovat vaihdelleet. Maissi ei ole täysipainoista rehua, elleivät tähkät ehdi tuleentua valmiiksi. Tähkissä piilee maissin salaisuus.

Kuvassa on muovin alla alkuun lähtenyttä maissia avomaan kylvön rinnalla. Kuvat tietysti aina hieman valehtelevat. Selvää on kuitenkin se, että vakavissaan maissiin satsaavan suomalaisen on otettava muovinalusviljely tosissaan.
Kanadassakin viljellään maissia
Etelä-Pohjanmaalla retkeili muutama vuosi sitten kymmenkunta maidontuottajaa Newfoundlandista Kanadasta. Porukka ihmetteli kovasti, miksi yksikään maidontuottaja ei kasvata maissia. Selitimme kärsivällisesti, että halla on aina vieraanamme. Kesä on lyhyt ja vähäluminen.
Kanadalaisten mielestä selityksemme oli kehno. Heillä kesän korkeimmat lämpötilat ovat noin 25 astetta ja talvella on 25 asteen pakkasia yleisesti. Yhtäläiset olivat heidän mielestään olot heillä ja meillä. No, ovathan ne, melkein.
Newfoundlandissa on otettu käyttöön maissin kylväminen biohajoavan muovin alle. Muovitus ja kylvö tehdään nelirivisellä koneella, jota valmistaa irlantilainen Samco. Se kylvää maissin, levittää rikkatorjunta-aineet ja starttilannoitteen sekä peittää kylvörivin muovilla. Koneita valmistetaan 2-, 4- ja 6-rivisinä. Nelirivisen koneen hinta taitaa jo ylittää 40 000 euroa.

Samco Ireland valmistaa kaksi-, neljä- ja kuusirivisiä maissin kylvökoneita. Koneet kylvävät maissin, levittävät rikkatorjunta-aineet ja starttilannoitteen sekä peittävät kylvörivin muovilla.
Koneen hinta on suolainen
Vaikka Samcon koneen hinta on suolainen, eivät newfoundlandilaiset sitä paheksuneet. Kone on nimittäin toiminut hyvin. Kustannuksia on kuritettu yhteiskäytöllä ja urakoinnilla. Maidontuottajat vakuuttivat, että euron investointi tähän menetelmään tuo ainakin viisi euroa takaisin. Uskottavalta tuo vaikuttaa, koskapa netin selailu antaa ymmärtää, että satotaso nousee avomaan 10 tonnin tasolta lähelle 17 tonnia hehtaaria kohden.
Oikeaa muovia
Muovin valinta on avainkysymys. Sen pitää kestää maissin kattona runsaan kuukauden. Kun maissinrontossa on kuusi lehteä, muovin kuuluu hajota ja päästää maissi taivasalle. Muovi hajoaa loppukesän mittaan olemattomiin ja muuttuu hiileksi.
Biohajoavan muovin alla kehittynyt maissi on tuossa vaiheessa runsaan parikymmentä senttimetriä avomaalle kylvettyä maissia korkeampaa. Sen on havaittu olevan myös avomaan maissia terveempää. Miksei olisi, onhan se saanut nauttia kasvihuoneilmiöstä.
Teksti ja kuvat Jussi Knuuttila
Samcon kotisivut löytyvät osoitteesta:
http://www.samco.ie/
Kommentti:
Pysyvä Nurmi maissiksi
Jos keväällä iskee paniikki pysyvä nurmi -muutoksesta, naudalle syötettävän säilörehun korvaajaksi maissi voisi joillekin tiloille olla vaihtoehto.
Jokainen tietää, että uuden koneketjun hankkiminen maksaa ja uusien työmenetelmien oppiminen vie aikansa.
Oma kokemukseni muovista on valkosipulipellolla. Kokemuksen vaimea rintaääni kertoo, että muovin pitää olla biohajoavaa. Muovinriekaleet pellossa aiheuttavat ennenaikaisen hermoromahduksen.
Ei kommentteja