MaaseutuMedian uusi artikkelisarja käsittelee maatilan taloutta. Sarjan aikana tullaan tarttumaan muun muassa taloushallintoon kokonaisuutena, yhtiöittämiseen, investointeihin ja sukupolvenvaihdokseen. Artikkelit ovat nähtävissä vain Klubilaisille. Liity klubiimme kätevästi etusivun bannerista.
Nuori isäntä avaa nettiselaimen ja kirjautuu omilla tunnuksillaan tilitoimiston palveluun. Toimistohuoneen pöydällä lojuu pari lehteä, mutta sekalaiset kuittipinot ja mappiröykkiöt loistavat poissaolollaan. Isäntä tarkistaa verkkolaskuna saapuneen rehulaskun ja hyväksyy sen maksatukseen.
Näytöllä näkyvää laskua hänen ei tarvitse tulostaa mappiin, koska tietää sen löytyvän helposti ja nopeasti sähköisestä arkistosta. Eikä tilitoimistokaan kuittia kaipaa, itse asiassa se on jo kirjanpidossa.
Vielä tsekkaus, että kaikki tänään maksuun menevät laskut ovat pankkiin menevässä maksuaineistossa.
Yhtäkkiä mieleen muistuu parin vuoden takainen kaoottinen kuittisirkus. Iso määrä kuitteja oli hukassa, kun veroilmoitusta olisi pitänyt alkaa tekemään helmikuun puolivälissä. Ei ikinä enää, tuumaa isäntä ja sulkee läppärin tyytyväisenä.
Sähköinen taloushallinto on nykypäivää
Pk-yrityssektorilla taloushallinnon sähköistäminen on jo pitkällä. Samoja välineitä voidaan hyödyntää myös maatilayrityksissä.
Ottamalla käyttöön verkkolaskut kirjanpidon sähköistäminen on jo hyvällä alulla. Verkkolaskut yleistyvät koko ajan, ja jo nyt suuri osa maatalouden laskuista voidaan vastaanottaa verkkolaskuna. Tilitoimiston tarjoamassa nettipalvelussa laskut käsitellään ja hyväksytään maksettavaksi ja laskut siirtyvät suoraan reaaliaikaisesti kirjanpitoon.
Isoimmilla maatiloilla kannattaa ottaa käyttöön ostolaskujen kierrätys, näin esimerkiksi osakeyhtiöissä useampi henkilö voi käsitellä ostolaskuja.
Kirjanpito aina ajan tasalla
Tositteiden hallinassa sähköinen arkistointi on lyömätön vaihtoehto paperiseen kuittiin verrattuna. Paperikuitti on aina vaarassa hävitä tai tuhoutua, sähköinen kuitti ei sitä tee. Sähköiseen arkistoon voi ja kannattaa tallentaa myös yrityksen kaikki tärkeät asiakirjat: kauppakirjat, lupapaperit, verotuspäätökset ja niin edelleen.
Sähköisen taloushallinnon ansiosta kirjanpito on aina ajan tasalla. Eikä se tarkoita pelkästään sitä, että alvit on laskettu ajallaan. Sähköinen taloushallinto mahdollistaa sen, että kirjanpito saadaan ajan tasalle vaikka joka päivä.
Käytännössä se tarkoittaa sitä, että pystyt nettiselaimen kautta tarkastelemaan reaaliaikaista tuloslaskelmaa ja tasetta. Erillisiä välitilinpäätöksiä ei enää tarvita.
Tuloslaskelma ja tase eivät enää jää pelkiksi numeroiksi. Pystyt porautumaan raportteihin, ja avaamaan jokaisen tilin summan aina yksittäiselle laskulle asti.
Maatilojen taloushallinnossa on vielä paljon petrattavaa. On käsittämätöntä, että jopa miljoonan liikevaihtoa tekevä maatila voi edelleen olla vuosi alv-menettelyssä, ja että ainoa talouden seurantaväline on pankkitilin saldo.
Peli kovenee, eikä markkinoilla tahdo enää pärjätä keskinkertaisella toiminnalla. Rahoituksen saanti saattaa olla kiinni siitä, miten hyvin yrittäjä pystyy vakuuttamaan rahoittajan osaamisestaan ja asioiden hoitamisen kyvystään.
Tulevaisuus on sähköinen
Seuraavana päivänä nuori isäntä istuu pankinjohtajan juttusilla. Tapaamisen teemana on tulevien investointitarpeitten rahoitus. Pankinjohtaja selailee vaivaantuneena papereitaan ja kyselee, että miltäs se viimevuoden tilinpäätös ja veroilmoitus näytti.
Isäntä kaivaa tabletin esiin ja näyttää siltä tuloslaskelmaa pankinjohtajalle. Tältä se näytti eilen!
Pankinjohtajan vielä ihmetellessä nopeaa toimintaa isäntä esittelee jo seuraavaa tulostetta, joka näyttää tilan seuraavien vuosien taloussuunnitelman.
Selkeä kokonaiskuva hahmottuu viimeistään tässä vaiheessa ja investointi saa vihreää valoa.
Teksti: Johanna Lindvall, Finanssila Oy
Ei kommentteja