Merino -lampaita käytetään Uudessa-Seelannissa pääasiallisesti ylänköalueiden nurmien hyödyntämisessä. Tilat ovat huikean suuria, usein yli 10 000 hehtaaria. Enimmäkseen ne ovat valtion omistamia, mutta niitä vuokrataan yksityisille.
Lampaiden hoito eteläsaaren ylängöillä muistuttaa melkoisesti meikäläistä poronhoitoa. Ennen se oli hyvinkin yksinäistä puuhaa. Perhe ja apumiehet saattoivat olla täysin eristyksissä puolikin vuotta. Melko usein vuokraajat luopuivat hommasta, kun perheen lapset varttuivat kouluikäisiksi.
Helikopterit, lumikelkat ja mönkijät auttavat nykyisin merinoiden hoitoa. Silti koiriakin edelleen tarvitaan. Eristyksissä ei enää olla yhtä totaalisesti kuin ennen.
Helen Heddell on merino -velho
Helen Heddell on kiinnostunut merinolampaista. Niiden hoidon organisointi on suureksi osaksi hänen vastuullaan. Aviopuoliso Peter puolestaan painii Anguksien ja muun pihvikarjan kanssa.
Heddellien ylänköalueen tila käsittää noin 16 000 hehtaaria. Tilalla pystytään pitämään yli 10 000 merinolammasta. Tila sijaitsee korkealla, reilusti kilometriä korkeammalla kuin Canterburyn tasankoalue. Silti se ei ole läheskään kaikkein karuinta seutua. Ylängöllä sataa yleensä aika mukavasti. Tasangolla tahtoo sademäärä jäädä vähäiseksi. Tilalle kuulemma pääsee mukavasti helikopterilla. Matka taittuu noin puolessa tunnissa, kun asiaa tulee.
“Merinolammas on todellinen ikiliikkuja”, Helen sanoo. Se kävelee helposti viisikin kilometriä päivässä laiduntaessaan. Tavallinen lammas tyytyy kilometriin. Karuimmilla paikoilla merinolammas tarvitsee jopa 3 hehtaaria laidunta, jotta pärjäisi.
Merinon karvatupet huutavat valkuaista. Se osaa sitä etsiä, mutta voimakas, yksipuolinen laidun ei kelpaa. Laitumella pitää olla palkokasveja. Sinimailasta, papua, valkoapilaa, ja muitakin apiloita saisi ruohokasvien seasta löytyä. Merino tietää, mikä villaa kasvattaa ja osaa sitä laitumelta hakea.
Helenin mukaan myös kivennäisistä on huolehdittava. Seleenistä on Suomen tapaan pulaa, samoin jodia on lisättävä. Maiden pH pyritään pitämään kalkituksella 7 pinnassa. Superfosfaatti on tärkeä lannoite myös. Tasapainoisen kivennäislannoituksen vaikutus villan tuotannossa on ainakin 50 prosenttia.
Merinolammas ei arvosta yksipuolista, väkevää laidunta. Etenkin tasangolla, kuten tässä, on huolehdittava siitä, että ruohon seassa on monenlaisia palkokasveja. Kuivat laitumet ovat merinon mieleen myös.
Salainen ase
Jotkut merinokasvattajat pitävät salaisena aseenaan Tonic Plantainia. Se on ravinteikas ja kivennäispitoinen kasvi. Siinä on runsaasti kalkkia ja seleeniä. Sulavuus ja maittavuus ovat erinomaiset. Se kasvaa talven kylmillä muita laidunkasveja paremmin. Se kestää myös kuivuutta hyvin, eikä moiti laihaakaan maaperää. Tonic Plantain (Plantago Lanceolata), on ilmeisesti heinäratamosta jalostettu piharatamon sukulainen.
Tonic Plantainin on todettu vähentävän lampaiden ripulitapauksia. Myös sen magnesiumin, natriumin, fosforin, sinkin, kuparin ja koboltin pitoisuudet ovat tavanomaisia laidunkasveja korkeammat.
Merino on erilainen lammas
“Loiset ovat lampaiden ikiaikainen vaiva”, sanoo Helen. Jos loistorjuntaa tarvitaan, merinot on aina lääkittävä ensimmäiseksi.
Merino ei ole erityisen sikiävä. Hyvillä laitumilla 1,5 vuonaa uuhta kohden on hyvä tulos. 0,7 vuonaa on heikoilla laitumilla tavanomaista. Vastapainona on merinon pitkäikäisyys. Se voi elää toistakymmentä vuotta vanhaksi. Tästä syystä Helen arvelee, että myös lammastalouden on merinoita myöten kehityttävä entistä intensiivisempään suuntaan. Heddellit ovat kokeilleet myös uuhien poi’ittamista kahdesti vuodessa. Tulokset eivät innostaneet jatkotoimiin, ei ainakaan vielä.
“Toisin kuin moni väittää, merino pärjää myös tasangolla”, sanoo Helen. “Ehdoton edellytys on, että laitumet eivät kärsi märkyydestä.”
Heddellien laitumia uudistetaan 8 – 10 vuoden välein, yleensä suorakylvönä. Ylänköalueella on myös luonnonlaitumia, joille ei tehdä koskaan mitään.
Tässä sitä on, hienonhienoa merinovillaa. “Kuitu on pitkää, mutta ohutta. Väri on valkoinen. Villan rasva on väritöntä. Silläkin on merkitystä, vaikka se pestään villasta tarkkaan pois. Näin kainalot eivät ala kellertää”, vakuuttaa Helen Heddell.
Villa on Merinon päätuote
Kun merinolampaiden villasta puhutaan, ja vielä englanniksi, on maataloustoimittaja äkkiä ihan pihalla. Merinovillan hieno kuiturakenne on ilmeisesti se, joka hintaa eniten määrittelee. Mitä hienompaa villa on, sitä halutumpaa. Ammattilaiset puhuvat mikroneista. Lisäksi vaikuttaa kuidun pituus ja tietysti monet muut seikat, kuten villassa olevan rasvan laatu.
Niin vain on, että hienoimmat kankaat ja kudonnaiset valmistetaan merinovillasta. Lopputulos ei ole koskaan halpa, mutta asiantuntijoiden silmissä aina arvostettu. Merinolla ei tässä suhteessa taida olla kilpailijoita.
Merino tuottaa villaa keskimäärin 4,2 – 4,5 kiloa vuodessa. Se ei ole paljon, kun pitää kilpailla keinokuituja vastaan. Lisäksi keritsemiskustannukset nousevat koko ajan yleisen palkkakehityksen mukana.
Merinon kasvatuksen talous vaatii myös lihan tuotantoa. Vanha merino ei ole erityisen himoittu paisti, mutta silläkin on ostajansa. Nuoren karitsan lihasta saa sen sijaan erinomaisia herkkuja.
Heddellit tekevät pääosan tuloksestaan siitoseläinten myynnillä. Ostajia on monenlaisia, on siis pystyttävä tuottamaan mahdollisimman monenlaisia lampaita. Tämän he kaikesta päättäen osaavat paremmin kuin moni muu. Heddellit ovat käyttäneet siitokseen myös espanjalaisia rotuja.
Ei kommentteja