Tänä vuonna 30 vuotta täyttävä saksalainen työkonevalmistaja Horsch on koko toimintansa ajan kyseenalaistanut olemassa olevia viljelymenetelmiä. Nyt yhtiö toteuttaa 3 300 hehtaarin kokoisella maatilalla Tsekinmaalla CTF-menetelmää (controlled trac farming) mahdollisimman oikeaoppisesti.
Menetelmä tarkoittaa yksinkertaistettuna sitä, että pellolla ajetaan aina samoja raiteita, olipa kyse muokkauksesta, kylvöstä tai muusta peltotyöstä.
Tietokoneen CAD-ohjelmalla laaditaan mahdollisimman lyhyet ja järkevät ajourat. Kun kaikki liikkuminen keskitetään näille ajourille, muu osa peltomaasta säilyy mahdollisimman kuohkeana ja hyvässä kasvukunnossa.

Kun jankkurin piikit asennetaan vain raiteiden kohdalle, lisäkuohkeutus ei lisää vetotehon tarvetta muokkauksessa juuri ollenkaan.
Automatiikka huolehtii ajolinjoista
Kun urat on saatu siirrettyä lohkokohtaiseen tietokonejärjestelmään, GPS ja tarkennussignaali hoitavat loput. Kuskin ei tarvitse kuin ajaa yhdistelmä pellon reunaan ja loppu onkin automatiikkaa.
Järjestelmän suurta tarkkuutta kuvaa hyvin se, että sekä traktorissa että työkoneessa on oma GPS-pohjainen vastaanotin ja ohjain. Näin kylvörivi saadaan tarvittaessa osumaan sentilleen kultivaattorin piikin syksyllä kuohkeuttamaan vakoon.
Yhtiön pääomistajan Herbert Horschin mukaan mukaan CTF toimii vain tela-alustaisella traktoreilla ja työkoneilla. Siinä missä pyörätraktorin rengasta levennetään ja lisätään paripyöriä, Horsch kaventaa mutta pidentää telaa. Telan maan pinta pysyy ikään kuin levynä, joka ei murru niin helposti kuin renkaan alla.

Myös työkoneissa käytetään teloja, mikäli se suinkin on mahdollista. Kuvat vaunun raideväliä on mahdollista säätää hydraulisesti ajon aikana.

Herbert Horschin mukaan CTF-menetelmä (controlled trac farming) tarkoittaa yksinkertaistettuna sitä, että pellolla ajetaan aina samoja raiteita, olipa kyse muokkauksesta, kylvöstä tai muusta peltotyöstä. Tietokoneen CAD-ohjelmalla laaditaan mahdollisimman lyhyet ja järkevimmät ajourat.
CTF lupailee hyvää
Kun sato on korjattu ja on muokkauksen aika, syvälle ulottuvat jankkurityyppiset piikit asennetaan muokkarissa vain raiteiden kohdalle. Tämä lisäkuohkeutus ei lisää vetotehon tarvetta muokkauksessa juuri ollenkaan.
Lapiotestillä Horsh on havainnut, että telan raiteessa tiivistämä maa on kovaa noin 15 sentin syvyyteen, jonka alapuolella maa on yhtä pehmeää polkemattomaan alueeseen verrattuna.
”Uutta kokeiltaessa usein onnistutaan, mutta takaiskujakin tulee”, Herbert Horsch pohtii.
Tällä kertaa näyttäisi olevan kyseessä onnistuminen.
Ei kommentteja