Simonkadun hälinä peittyy massiivisten tammiovien taakse. Mikael Pentikäinen saattaa edellisen tapaamisen ulko-ovelle. ”Käytinkö väärää ovea?” hän kysyy. Talon tavat eivät ole vielä tulleet tutuksi.
Mikael Pentikäinen on Maaseudun Tulevaisuuden uusi, yhdeksäs päätoimittaja. Perinteinen printtimedia on kovassa murroksessa. Miten Maaseudun Tulevaisuus vastaa ajan haasteisiin?
Mikael Pentikäinen on lehtimies
”Olen käytännössä koko aikuisikäni ollut tekemisissä painetun ja digitaalisen median kanssa”, sanoo maa- ja metsätieteellisen tiedekunnan käynyt lehtimies.
Maaseudun maailma ei ole helsinkiläiselle täysin vieras. ”Olen asunut myös maakunnassa ja kesät vietän maalla.”
Suvussa on paljon viljelijöitä, joiden kautta Mikael Pentikäinen kokee tuntevansa alaa jonkin verran.
Maaseudun tulevaisuudella on historiansa
Maaseudun Tulevaisuus on yksi luetuimpia päivälehtiä ja MTK:n äänitorvi.
”Lehteä ei ole perustettu tekemään rahaa, vaan toimimaan maaseudun puolesta”, Pentikäinen sanoo. ”Toki tuloksen tekeminen ja liiketoiminta on tärkeää ja toivottavaa.”
Pentikäisen mukaan lehden perimmäinen tehtävä on pitää maaseudun puolta. ”Maaseudun Tulevaisuuden toiminta on vaikuttamista poliittisen päätöksenteon tueksi kertomalla asioista ja avaamalla tilaa keskustelulle”.
Pentikäinen on itse keskustan kolmas varajäsen Euroopan parlamenttiin.
Tabloidi ei ole ajankohtainen
Pentikäinen kokee tulleensa palkatuksi päätoimittajaksi tekemään muutosta. Muutossuunnitelmia hänellä on takataskussa, mutta niiden julistamisen aika ei ole vielä.
Helsingin Sanomien päätoimittajana hän ajoi ison uudistuksen ja muutti lehden tabloidiksi. Maaseudun Tulevaisuuden lukijat eivät ole lämmenneet lehden muuttamista tabloidimuotoon.
”Tabloidin aika ei ole lähitulevaisuudessa”, Pentikäinen sanoo. Perinteinen ehti kulkee omia teitään.

Pentikäinen on poliittisesti sitoutunut. Vaikka hän on kolmantena varalla keskustan mepiksi, politiikka ei ole hänelle rummutuksen paikka. ”Lehti on maaseudun, ei minkään puolueen asialla.”
Digitaalisuus kaipaa kehittämistä
Pentikäisen rauhallinen puhe valottaa yhden asian yli muiden: digitaalisuutta pitää kehittää. Teema toistuu myös hänen kirjoituksissaan ja puheissaan toistuvasti.
Mediakenttä muuttuu vauhdilla. MT on konservatiivinen lehti, jolla on konservatiivisia lukijoita.
Päätoimittaja Pentikäinen ei tule ajamaan nopeita mullistuksia lyhyellä aikavälillä.
”Muutos ei ole itseisarvo”, sanoo päätoimittaja rauhalliseen tapaansa.
”Keskityn tähän hetkeen”
Lyhyt haastattelu päättyy. Minuuttiaikataulussa pysyttelevä lehtimies ottaa vastaan seuraavan vieraan.
Huoneen tammiovi käy nyt tiuhaan. Uusi mies ajaa itseään sisään uuteen tehtäväänsä.
Uusi aika tarkoittaa myös sitä, että mikään ei ole niin pysyvää kuin ennen. Maaseudun Tulevaisuuden päätoimittajat ovat olleet pestissään pitkiä aikoja.
Tästä ei Pentikäinen kanna huolta. Elämä on opettanut.
”Nyt keskityn vain työhöni.”
Ei kommentteja