Nuoren yrittäjän urakointi alkoi 2018 kevättalvella. Ympärivuotinen työmäärä on kasvanut vuosittain.
Lumen auraus lähti täysillä käyntiin kun asiat tehtiin oikein. Viimeisin hankinta oli kolme Pronar nivelauraa, jotka tulivat firmalle kuluvalle kaudelle.
Lumiurakoija Pyry kehuu nivelauraa monipuoliseksi kamppeeksi.
Sitä voidaan käyttää kärkiaurana tai keräävänä. Sillä voidaan aurata oikealle ja vasemmalle, tai sekä että.
Ympärivuotinen urakointi
PJM Service nimeä kantava yritys on vasta parivuotias. Kotipaikka on Hattulassa. Työlistalla on hevosheinän tuotanto ja myynti useamman sadan hehtaarin alalta. Viljaa ja olkea tuotetaan myös.
Kuivalannan ja kipsin levitys kasvaa rivakasti. Kipsi levisi viime kesänä tuhansia tonneja Varsinais-Suomen pelloille. Ensi kesänä usean tuhannen hehtaarin levitysala kasvaa todennäköisesti rutkasti.
Lumen aurausta ja hiekoitusta firma tekee kunnalle, yksityisille kiinteistöille ja Destialle.
Kunnon urakka vaatii kunnollisen kaluston
Pronar nivelaura ei ole enää varsinainen uutuus, niitä on SRHarvestingin toimitusjohtaja Matti Pesosen arvion mukaan myyty Suomeen 350 – 500 kappaletta.
Malleja on on useita, 1,5 metristä neljään metriin. Yleiset mallit PUV 3000 M, PUV 3300 M, PUV 3600 HD ja PUV 4000 HD.
Kaikkiin PUV-malleihin on sähkölohko vakiona. PUV-sarjaan tukijalasten tilalle on säädettävät tukipyörät. Lisävarusteita: verkkoterä, 2-karainen sähköventtiili ja paineakku, sekä takaiskuventtiili.
Kaikkiin malleihin laaja valikoima kiinnikkeitä.
Pronar on laatuvalmistaja
Tehtaalla käytetään 1000 tonnia länsimaista laatuterästä päivässä. Sortimentti on laaja, tehtaalla valmistetaan paljon muutakin kuin maatalouskoneita. Kunnallistekniikka ja jätteenkäsittelykoneet kuuluvat myös valikoimiin.
Puolalainen Pronar on yksi Euroopan suurimmista ja nykyaikaisimmista konevalmistajista, jonka tehtaat valmistavat 15 000 konetta vuodessa.
Modernissa laboratoriossa testataan kaikkea mahdollista korroosiosta metallin kestävyyteen. Testaukseen tehtaalla kiinnitetään huomiota, keskeneräisiä tuotteita ei päästetä markkinoille.
Lumi- ja kiinteistökoneet ovat kilpailukykyisiä hinnaltaan ja laadultaan.
Suomeen tuotaviin koneisiin tehdyt muutosehdotuksia on toteutettu ilman sen kummempaa vääntöä.
”Meillä on läheinen suhde asiakkaaseen. Siitä hyötyvät molemmat”, Pronarin Suomen markkinoista vastaava Wojciech Parfieniuk kertoo.
Linkki aurojen teknisiin tietoihin.
http://www.maaseutumedia.fi/pronar-tehokasta-sarjatuotantoa/
http://www.maaseutumedia.fi/pronar-rantautuu-suomeen/
Artikkeli tehty yhteistyössä SRHarvestingin kanssa.
Ei kommentteja