Kun arvioidaan syitä legendaarisen pikkuharmaa Ferguson TE20:n menestykseen, tullaan nopeasti alueelle, jossa kylmät faktat ja tunnetut luonnonlait eivät enää vaikuta. Kysymys onkin tunneasiasta, mutta järkisyitäkin löytyy.
Järkisyihin kuuluu ilman muuta Harry Fergusonin ehdoton omistautuminen visioilleen. Hänen mukaansa maataloustuotanto tarvitsi kipeästi koneapua. Traktorin tuli olla mahdollisimman edullinen. Hän kiivaili ja riiteli asiasta kaikkien yhteistyökumppaniensa kanssa.
Harry Ferguson pelkäsi maan tiivistymistä jo tuolloin. Hän ei säästellyt vaivojaan puolustaessaan keveitä traktoreita ja työkoneita.
Järkisyihin kuuluu myös Fergusonin hydraulinen nostolaite. Siinä oli toimiva painonsiirto, jonka avulla pikkuharmaa palveli painoaan riuskempana vetojuhtana. Erityisesti Fergusonin aura ja kultivaattori hyötyivät painonsiirrosta. Patenttia yritettiin kiertää jokaisen traktorinvalmistajan toimesta, aina ilman menestystä. Vaihtoehdoiksi jäi rojaltien maksaminen tai muu yhteistyö.
Ohjekirjassa teroitettiin, että painonsiirto toimi hyvin vain ykkös- ja kakkosvaihteilla. Kolmosella painonsiirto ei ehtinyt reagoida. Kaksiteräinen aura pelasi erinomaisesti työntövarsitunnustelun kautta. Työntövarren asennolla voitiin määrittää niin maahakuisuus kuin työsyvyyskin halutuksi.
Kolmipistenostolaite mahdollisti juuri tätä traktoria varten suunnitellun työkonevalikoiman. Harry Ferguson ei epäröinyt käyttää seikkaa hyödyksi. Massey-Fergusonin työkoneet edustivat korkeaa laatua. Kevyt traktori ja kevyet työkoneet olivat unelmayhdistelmä nuoren, riuskan viljelijän käsissä. Keveytensä ansiosta koneet oli helppo ja nopea kytkeä. Raavas mies oikoi ne otolliseen asentoon toisella kädellä.
Ferguson ei väsynyt
Traktorista tuli ajajansa ruumiin väsymätön jatke. Paljon ajaneen, nuorena aloittaneen kuljettajan komennot tulivat ydinjatkeesta. Takapuoli, silmät ja korvat antoivat palautteen traktorilta kuljettajalle. Tuolloin yleiset taitoajokilpailut voitti lähes sataprosenttisesti pikkuharmaa muiden merkkien kannattajien harmiksi. Kyntökilpailujen voittojakin alkoi tippua tasaiseen tahtiin.
Pikkufergu ei ollut hevosen korvike. Se oli enemmän. Se antoi ihmiselle hevosparin voimat, jotka eivät lainkaan väsyneet. Ei ole ihme, että pikkufergua puolustettiin tunteenomaisesti ja kiihkeästi ”mörkömajurin” omistajien loukkauksia kohtaan. Varmasti on asian puolesta mustia silmiä lyöty.
Niin tuli heposille lähtö makkaratehtaalle. Kiittämättömät kansalaiset söivät ne suihinsa. Samalla kunkin hevosen ylläpitoon tarvittu parin peltohehtaarin ala voitiin käyttää elintarviketuotantoon. Se oli tuolloin merkittävä kansallinen etu.
Se oli juuri pikkuharmaa, joka vei Suomen maatalouden lopullisesti traktoriaikaan.
Lue myös MaaseutuMedian muut jutut aiheesta:
Ei kommentteja