Helsingin sanomien maatalousuutisointi saa ruuantuottajien keskuudessa rajua kritiikkiä.
Viime yönä julkaistu Marjo Valtavaaran maatalousuutisointi Hesarissa aiheutti polemiikkia somessa.
Artikkelin otsikossa kerrotaan, että yksi syy Itämeren surkeaan kuntoon löytyy Lounais-Suomen tiloilta, jossa lantaa tekstin mukaan levitetään helposti liikaa.
Toimittaja mietti, mitä keinoja meille jää, jos Lounais-Suomen eläinten lantaa ei saada pelloilta pois?
Syken erikoistutkija toteaa haastattelussa, että kasvissyöntiä pitää lisätä.
Tarkastelemme asiavirheitä vilisevää artikkelia tarkemmin.
Lanta on arvokas luonnonvara. Sen tarkka levitys vaatii kunnollista tekniikkaa.
Lounais-Suomi suuri syyllinen – Ilman lannoitustakin kasvit selviäisivät
Hesarin haastattelema Syken erikoistutkija Katri Rankinen sanoo artikkelissa, että ”Lanta levitetään omille pelloille, ja helposti sitä levitetään liikaa, vaikka lannoituksen puolesta pellot eivät sitä Lounais-Suomessa tarvitse.”
Kysyimme lähempiä perusteluja Rankiselta. Hän totesi, että LUKE:n tutkimuksen mukaan Lounais-Suomessa maan fosforiluvut ovat korkeat. ”Ilman lannoitustakin kasvit selviäisivät. Typpeä ne toki tarvitsevat.”
Erikoistutkijan mukaan lannan levittäminen jatkuvasti samoille pelloille aiheuttaa ylilannoituksen.
Tutkimusten mukaan esimerkiksi fosforitase on laskenut vuosi vuodelta enemmän. Peltomaa on köyhtynyt rajoitusten takia.
Artikkelissa tuodaan esille lietelannan kuljettaminen biokaasulaitoksiin: ”Jos vesipitoista lietelantaa voisi kuljettaa yhä isompia määriä jalostukseen, tiivistää uusiksi lannoitetuotteiksi ja myydä sinne, missä maaperä oikeasti tarvitsee ravinteita, Itämeren ongelmista olisi paljon ratkaistu.”
Jeppo Biogasin toimitusjohtaja Kurt Stenvall sanoo, että 30 kilometrin kuljetusmatka lietteelle on taloudellinen takaraja.
Tällä hetkellä ajatus lannan muuttaminen lannoitetuotteiksi ja veden poistaminen on taloudellisesti mahdoton yhtälö.
Kun ympäristöasioita käsitellään ideologisesti, tieteellisyys häviää
Limnologi Matti Lappalainen on tehnyt väitöskirjan, jonka mukaan maataloutta syytetään perusteettomasti Itämeren pilaajana.
Yksi tyypillinen esimerkki on Demokraatissa julkaistu artikkeli SDP:n silloisen varapuheenjohtaja Sanna Marinin mielipide: ”Lähes puolet suomalaisten Itämerelle aiheuttamasta kuormituksesta johtuu lihan ja maidon tuotannosta.”
Sanna Marin: ”Lähes puolet suomalaisten Itämerelle aiheuttamasta kuormituksesta johtuu lihan ja maidon tuotannosta.”
Lappalaisen väitöskirjassa todetaan, että Itämeren rehevöityminen johtuu pääosin aivan muusta kuin maataloudesta. Väitöskirjassa todettiin, että Itämeren sisäinen kuormitus on nelinkertainen ihmisperäiseen kuormitukseen verrattuna.
”Itämeren tilanne paranee vain sisäiseen kuormitukseen puuttumalla”, Matti Lappalainen kertoo.
Monella tilalla lanta separoidaan kompostiksi. Kuivat jakeet, joissa on runsaasti ravinteita, voidaan kuljettaa kauemmas taloudellisesti. Lievempi vesipitoinen kannattaa kylvää lähipellolle. Juha Salin Virroilta kertoo, että separoitu lantakuivike ei haise, eikä tunnu lannalle.
Lantaa ei kipata pellolle
Toimittaja Marjo Valtavaaran maatalousuutisointi tiivistää: ”Lanta kipataan yhä väärille pelloille, koska muutakaan paikkaa ei ole”. Lukijalle jää hämärä käsitys nykyaikaisesta lannakäsittelymallista. Jotkut farmarit puhuvat lannan kylvämisestä, mikä tarkoittaa täsmällistä ravinteiden sijoitusta.
Juha Mäkelä, Proagrian kasvintuotannon asiantuntija kertoo, että farmarin pitää noudattaa nitraattidirektiivin ja ympäristökorvauksen ehtoja lannan käsittelyssä.
”Lanta pitää levittää hajalevityksenä kasvuaikana kasvustoon, kasvukauden ulkopuolella lanta pitää mullata vuorokauden sisällä mullan uumeniin. ”
Multaaminen tarkoittaa Mäkelän mukaan lannan sijoittamista maahan tai sen välitöntä muokkaamista. ”Direktiivi ja tukiehdot määrittelevät, minkälaisen määrän hehtaarille voi lantaa laittaa, ja kuinka lähelle vesistöä kullakin lantalajilla.”
Viljelijän näkökulmasta karanneet ravinteet ovat menetettyjä, kalliita panoksia. Ravinteiden pidättäminen on sekä viljelijän, että ympäristönsuojelun etu.
Lannan varsinainen kippaaminen voi tapahtua ainoastaan lantapatteriin, tilapäiseen varastointiin. Patterille on annettu tarkat määräykset. Talven yli varastoituun lantapatteriin pitää hakea lupa kunnan ympäristöviranomaiselta. Lantapatterin säilytys on määritelty tarkoin. Se pitää suojata alapuolelta ja yläpuolelta ohjeissa määritellyillä materiaaleilla. Jos määräyksiä ei noudata, seuraa mittavat sanktiot.
Haastattelimme Kari Koppelmäkeä 2014. Koppelmäki on ollut mukana maatalouden eri vesiensuojeuhankkeissa. Hän tiivisti: Viljelijän näkökulmasta karanneet ravinteet ovat menetettyjä, kalliita panoksia. Ravinteiden pidättäminen on sekä viljelijän, että ympäristönsuojelun etu.
Lanta on tarkoitettu kasvien käyttöön
Lannan sallittu levitysmäärä vaihtelee kasvilajeittain. Niille kasveille, jotka tarvitsevat vähemmän ravinteita, sallitaan pienet levitysmäärät.
Esimerkiksi öljypellavan korkein sallittu fosforilannoitusmäärä on murto-osa maissin vastaavasta.
Pellosta maaperän ravinteista pitää tehdä viiden vuoden välein analyysi lohkoittain. Tämä analyysi on pohjana sallituille ravinnemäärille.
Jos käytetään karjan lantaa, kuivalantaa tai lietettä, myös niistä tehdään analyysi lannanlevityksen pohjaksi.
”Maataloudessa on yleistynyt niin sanottu täsmälannoitus”, sanoo yksi Suomen suurimmista kuivalantaurakoitsijoista, Risto Lauttamus.
Lauttamus on levittänyt 110 000 tonnia, 200 000 kuutiota erilaisia maanparannusaineita ja lantoja neljässä vuodessa.
Yhä useampi viljelijä käyttää täsmälannoituksen pohjana satokarttatietoa, joka syötetään lannanlevityskaluston GPS-järjestelmään.
Kun lantavaunu on varustettu vaaka-antureilla, lanta ohjautuu kilon tarkkuudella oikeaan kohtaan peltolohkoa. Sinne missä ravinteista on pulaa, ohjautuu lantaa enemmän, rikasravinteiseen kohtaan lantaa ohjautuu vähemmän.
”Minulla ei ole yhtään asiakasta, joka hukkaisi lantaa”, Lauttamus toteaa.
Toimittajalta
Miksi HS:n maatalousuutisointi lietsoo tietämättömyyttä?
”Lounais-Suomi kuuluu peräti kolmen pahimman saastuttajan joukkoon Euroopassa Puolan Veiksel-joen ja Tanskan maatalousalueiden kanssa.”
Väitteeseen olisin kaivannut puolueetonta tutkimustietoa. HS mainostaa, että faktoille on nyt suurempi tarve kuin koskaan.
Olen ehdottomasti samaa mieltä.
Minäkin syyllistyn joskus huonoon journalismiin. Vaikeinta on tehdä juttu aiheesta, jota ei tunne kunnolla. Pahin virhe on tehdä artikkeli, jota oma asenne johtaa.
Muistan yhden journalistin joskus lausuneen, että hänellä oli juttu ja otsikko mielessään jo ennen haastattelua.
Journalisti voi tehdä monenlaisia virheitä, mutta usein valtamediassa maatalousjuttujen ennakkoasenne on tyrmäävä.
Mistä se kertoo, että suomalaista ruokatuotantoa lyödään? Luodaan kuvaa, että suomalainen maajussi on tyhmä ja piittaamaton.
Sitä voisi kuvailla vaikka maalaisrasismiksi.
Matti Lappalaisen väitöskirjaan pääset tästä.
http://www.maaseutumedia.fi/kuivalannanlevityksen-suomen-ennatys/
http://www.maaseutumedia.fi/lihansyonti-ei-kuormita-ymparistoa/
http://www.maaseutumedia.fi/vaitoskirja-itameren-tila-ei-ole-maatalouden-syy/
http://www.maaseutumedia.fi/itameren-pelastusohjelma-rutkasti-puutteita/
http://www.maaseutumedia.fi/kauraenergiaa/
http://www.maaseutumedia.fi/keraajakasvi-palvelee-joka-tahoa/
2 Kommenttia
Venäjäksi tuolle kirjoitustyylille on oma sanansa, maskirovka. Länsimaissa puhutaan yleensä disinformaatiosta, rehellisemmin valehtelusta. Ei poikkea hirveästi muista medioista joissa on vihervasemmistolainen toimitustoimittaja.
Kyllä täysin samaa mieltä , tämä hs juttu on täyttä RASISMIA ja kiihottamista kansanryhmää vastaan.
Tällaiset hs jutut on suorastaan säälittäviä kun kirjottajalla ei ole minkäänlaisia faktoja hallussa. Kuinka alas hs voi vajota?