Peter ja Eija Klåvus nostavat toiseksi viimeistä tärkkelysperunaerää Dagsmarkissa. Olosuhteet ovat vihdoinkin kuivat ja aurinkoiset. ”Toisenlaistakin on ollut”, sanoo Peter ja osoittaa peltoa, johon koneet ovat painaneet kuraan jälkiä.
Trimblen ajo-opastin maalaa satokarttaa eri väreillä, jotka osoittavat sadon määrää. Peter Klåvus on testannut nyt ensimmäistä kertaa Soilessentials-lähetintä, joka lähettää dataa ruudulle.
”Laite pitää testata hyvin, ennenkuin sitä voi ruveta myymään asiakkaille.” Alun hankaluuksien jälkeen laitteisto toimii nyt niin luotettavasti, että sen myyntiä voisi Peterin mukaan jo harkita.
Perunan satokartoitus on tulevaisuutta.

Perunakoneen päällä pitää käsien käydä. Nyt ajovauhti oli reilu 2 km/h, mutta se voi olla joskus tuplatkin nopeampaa. Eijan mukana ovat tällä kertaa molempien vanhemmat. Virolaiskaksikko lähti edellispävänä kotiin.
Perunan satokartoitus kertoo minne kannattaa panostaa
Viljelytoimenpiteitä voidaan kohdistaa sinne, missä ne tuottavat parhaiten. Pellon eri alueiden analysointi kertoo missä on satopotentiaalia ja missä on korjattavia ongelmia.
Peter Klåvuksen mukaan satokartoitus antaa hyvää tietoa, jota voi hyödyntää istutuksessa. Alueisiin joissa satoa tulee, kannattaa panostaa. Heikomman sadon alueelle lannoitusta kannattaa vähentää tai tehdä maan kasvukunnolle tarvittavia toimenpiteitä.
Noin 11 000 euron investointi satokartoitukseen tuo eurot nopeasti takaisin. Tärkkelysperunan viljelyllä sadon määrällä ja laadulla on merkitystä. Tuotantosuunta on yksi harvoista, jonka sadosta jää vähän eurojakin kouraan.
Peter Klåvus panostaa perunan välikasveihin. Tällä hetkellä huilaavissa pelloissa kasvaa kuminan, maissin, paaluretikan, öljyretikan, valkosinapin, viljan ja nurmen saneerauskasviseos. Kahden vuoden huilin jälkeen maan rakenne on parantunut ja maan ravinnevarasto täyttynyt.
Perunaa on viljelty joskus 40 vuottakin peräkkäin. Välikasvit tekevät eetvarttia.

Trimblen TMX 2050 näyttö antaa reaaliaikaista informaatiota, jota voidaan tarkastella omalla tietokoneruudulla. Kartat lähetetään Ruotsiin tai Skotlantiin, jossa tehdään tarkempi analyysi.

AVR Spirit 6200 on lyhyt, ketterä, hellävarainen ja kevyt kaksirivinen nostokone, joka ei tarvitse pitkiä päisteitä. AVR-koneiden rakenne on tunnetusti avara. Säädöt ja huollot on helppo tehdä. V-malliset nappulamatot puhdistavat itsensä hyvin. Koneessa on vakiona kääntyvä taka-akseli. Suuri osa koneista varustetaan myös toisen takapyörän hydraulivedolla.
Satokartoitus perustuu tarkkoihin painoantureihin
Klåvuksen peruna-ala on 59 hehtaaria. ”Se on netto-ala, mistä on päisteet laskettu pois”. Trimblen näyttö kertoo noston aikana satoa tulevan noin 40 tonnia hehtaarilta.
Satokartoitus perustuu käsivalintatason painoantureihin, jota sidotaan koordinaatteihin. Kun peruna on käsivalintatasolla, laitteisto määrittelee, missä kohtaa peltoa se on ollut mullassa. ”Jos ne kalibroidaan hyvin, heitto on vain 1-2 prosenttia”, Peter sanoo. ”Tärkeintä on kuitenkin vertailuarvot eri lohkojen ja pellon osien välillä”, sanoo Peter.
Trimblen rooli on olla soilessentialsin kaverina, antaa paikkatieto ja rekisteröidä arvot.
Perunan satokartoitus on periaatteessa hyvin pitkälle saman tyyppinen, kuin puimurin satokartoitus, anturit ovat vain erilaiset.
Vihannesmaailma on nyt satokartoituksen ja täsmäviljelyn piirissä.
”Nyt ruvetaan vain myymään”, sanoo Peter Klåvus ja loikkaa takaisin traktoriin viemään kuormia varastoon.
Tästä pääset maahantuojan, Klåvus Groupin kotisivuille.
Ei kommentteja