23.8. Dagsmarkissa järjestettävä Potato Festival (klikkaamalla korostusta näet ohjelman)on pienen ja aktiivisen porukan järjestämä. Yhdistyksen hallituksessa on puolen tusinaa ihmisiä. Kaiken kaikkiaan mukana järjestelyissä on puolensataa ihmistä mukana.
Alkupamaus perinteelle
Dagsmark on pieni 500 asukkaan kylä lähellä Kristiinankaupunkia. Lähialueella viljellään yli 2 000 hehtaaria perunaa, neljännes Suomen ruokaperunasta.
Potato Festival järjestetään nyt ensimmäistä kertaa. Tapahtumaa aiotaan jatkaa ensi vuonna kansainvälisen Potato Scandinavian yhteydessä, joka on tarkoitus järjestää jatkossa kolmen vuoden välein Suomessa.
Festivaalin ohjelmassa on infoa ja viihdettä perunasta meiltä ja muualta. Tietoa jaetaan Slow Foodista ja perunadieeteistä.
Peruna on suomalainen kansallisvihannes, jonka statusta halutaan nostaa aivan aiheesta. Kokkaamisen kansainvälistyessä perunan uskotaan kuuluvan edelleenkin ruokapöytään edullisen aja terveellisenä ravinnon lähteenä.
Paikalliseen tapaan päivä päättyy sadonkorjuujuhlaan.
Ei kommentteja