Itävaltalaisen maatalouskonevalmistaja Pöttingerin vuonna 2009 lanseeraama Autocut-teroitusjärjestelmä on lyönyt itsensä läpi markkinoilla. Pöttinger ilmoittaa myyvänsä jo joka toiseen uuteen Jumbo-sarjan noukinvaunuunsa Autocut-teroituslaitteen. Autocut tulee saataville myös Torro-sarjan vaunuihin.
Autocut on täysautomaattinen ja hydraulitoiminen teroituslaite. Se käynnistetään vaunun sivulta ja 45 terän teroittaminen vie aikaa nelisen minuuttia. Terien huolto on siis helppoa tehdä muun tauon aikana. Teroitustehoa, ts. teroituslaikan painatusta terää vasten voidaan säätää sen mukaan, miten kovassa käytössä terät ovat. Terät voidaan myös ryhmitellä automaattista teroitusta varten siten, että ryhmien teroitus tehdään eri aikaan.
Pöttingerin laskelmien mukaan kunnossa olevat noukinvaunun terät vähentävät tehon tarvetta ja samalla polttoaineen kulutusta 10 prosenttia kuluneisiin teriin verrattuna. Autocut-teroituslaite parantaa myös työturvallisuutta, kun hankalat työvaiheet tehdään automaattisesti.
Tästä pääset Pöttingerin kotisivuille.
Ei kommentteja