Lapualainen Jussi Talvitie tuo maahan täysin automaattista jankkuria, joka soveltuu myös maaporaksi. Kyseessä on Amerikassa tähän tarkoitukseen jalostettu retiisi. Se kantaa nimeä Tillage Radish®.
Tillage Radish® kasvattaa tukevan juurimukulan, joka ulottuu muokkauskerroksen alaosaan. Jos ja kun muokkauskerroksen alaosassa on tiivistymää, Tillage Radish® ottaa käyttöön maaporan. Maaporana toimii retiisin paalujuuri. Se tunkeutuu pahankin tiivistymän läpi ja voi kasvaa metrin pituiseksi.
Retiisi imuroi ravinteita syvistä kerroksista
Paalujuuri ottaa muokkaustoimiensa ohella ravinteita syvistä maakerroksista ja siirtää niitä pintaan. Samalla ravinteet muuttuvat jälkeentuleville kasveille sopivaan muotoon.
Maan pintaan Tillage Radish® muodostaa peittävän lehvästön, joka varjostaa tehokkaasti rikkakasveja. Myös naatteihin varastoituu ravinteita. Ravinteet ovat kasvien käytettävissä seuraavana keväänä.
Retiisi on mekaanista jankkuria parempi
Suomessa on kokeiltu mekaanista jankkurointia useasti. Lähes poikkeuksetta tulokset ovat olleet huonoja. Yleensä syynä on ollut liiallinen märkyys ja taitamaton toteutus. Aika usein jankkurointi on vain siirtänyt tiivistymää entistä alemmaksi.
Tillage Radish® ei sekoita maakerroksia. Sen jättämät porareiät ovat sen verran pieniläpimittaisia, että niitä myöten ei hienokaan maa-aines valu alaspäin, ainoastaan vesi. Porareiät ovat valmiita veden mennä, kun juuriaines on lahonnut riittävästi.
Helppo viljeltävä
Jussi Talvitien kokemusten mukaan Tillage Radish® itää rapsakasti. Ensimmäiset taimet näkyvät alta viikon. Hän pitää sopivana kylvömääränä 8-10 kiloa hehtaarille, mikäli halutaan puhdas kasvusto. Retiisiä voi käyttää myös yksivuotisten apiloiden ja nurmien kanssa seoksena. Tillage Radish® on teoriassa kaksivuotinen, mutta Suomen oloissa käytännössä yksivuotinen.
Tillage Radish® tarvitsee noin 40 kiloa typpeä hehtaarille kasvaakseen normaalisti. Multavilla mailla typpilisää ei tarvita. Toisaalta kasvi pystyy hyödyntämään jopa 150 kilon syksyisen typpiannoksen karjanlannasta saatuna. Näin se kykenee siirtämään syksyiset ravinteet keväällä kylvettävän hyötykasvin käyttöön.
Parhaaksi kylvöajaksi on osoittautunut kesäkuun puolenvälin ja heinäkuun alun aika. Maa on tuolloin lämmin ja valoa riittää. Kasvuun lähtö on nopeaa ja hyönteisten syöntivioitukset eivät kiusaa kasvia.
Siementä voit hankkia:
www.peltosiemen.fi/jinfo.php?jasen=jussi_talvitie
ja
http://www.feelfactory.fi/FeelFactory_Oy/MaanTuote.html
Aiheesta tulossa toinenkin artikkeli perunamaan kunnostuskasvina.
Vielä ei ole mustaa valkoisella, luetaanko Tillage Radish® öljyretikaksi, saneerauskasviksi. Tällöin sille saisi saneerauskasvituen. (Hannu Koivisto)
5 Kommenttia
Tämä retiisihän on ristikukkainen kasvi kuten myös rypsi ja rapsi. Onko tietoa vaikuttaako se maan möhöjuuritilanteeseen, tai onko se kestävä möhöjuurta vastaan? Tämä on varsin oleellinen kysymys mikäli tilan viljelykiertoon kuuluu myös öljykasveja. Ristikukkaisiahan suositellaan viljelykiertoon vain viiden vuoden välein, ja vieläkin harvemmin mikäli maassa on jo möhöjuurisaastunta.
En tiedä vielä. Kysytään jalostajalta.
Nyt tuli jalostajalta vastaus.
”We have reached out to farmers who grow brassicas as a major portion of their acreage and have NEVER heard of a case where Tillage Radish caused a clubroot problem or was associated with bring clubroot into a field. However, our advice would be that if a farmer plants a brassica more than 1 out of 3 years he should not consider planting Tillage Radish as a cover crop to be safe. ”
Eli ei ole Tillage Radishin aiheuttamaa ongelmaa tiedossa.
Kuitenkin jos on arkoja kasveja kierrossa useammin kuin kerran kolmessa vuodessa. Tulisi harkita retikan käyttöä.
Reaction of Tillage Radish to Clubroot
T.J. Cranmer1,2, B.D. Gossen2, and M.R. McDonald1
1University of Guelph, Guelph, ON, Canada; 2 Agriculture & Agri-Food Canada, Saskatoon, SK, Canada
• Tillage Radish® is resistant to pathotypes 2, 5 and 6,
and so could be used as a cover crop in fields
infested with these pathotypes of P. brassicae.
Eli on kestävä möhöjuurta vastaan ainakin tyyppejä 2,5 ja 6. Ja voidaan käyttää tämmösillä pelloilla.
Näyttäisi auttavan siihen
”Additional pest management benefits are currently being studied. Early evidence from the American northeast suggests they may effectively ward off wireworms in potatoes. And, Elmy says, they may also help protect canola from clubroot.”
http://www.agannex.com/energy/tillage-radishes-%E2%80%93-a-new-option-for-improved-soil-health
”No symptoms were observed on Tillage Radish® (Raphanus sativus var. longipinnatus) in an infested (P5) field trial at Bassano, Alberta, but some clubroot symptoms (9%) developed on roots under controlled conditions.”
http://www.agr.gc.ca/eng/abstract/publication?id=29507000000247