Seinäjoella järjestyt Sarkamessut ei pröystäile ylesömäärillä eikä massiivisuudella, mutta se voi olla ylpeä kotokutoisesta tunnelmasta, jossa ammattilaiset kohtaavat ammattilaisia.
Myyjillä ja ostajilla oli aikaa flirttailuun. Tapahtuma puoltaa paikkaansa alkutalven kohtaamispaikkana.
Sarkamessut ihmisten kohtaamispaikka
Seinäjoki Areena oli perjantaina väljä. Pienen alueen näytteilleasettajat oli nopeasti kierretty. Ruokalassa ei ollut jonoa. Kahvia sai jonottamatta. Tuttuja tuli vastaan virtana.
Sarkamessujen ei tarvitse perustella olemassaoloaan suurilla yleisömassoilla.

Erkki Tuominiemi on lekenraarinen Pellon myyjä jo 80-luvulta. Mies jaksoi edelleen hihkua uusien tuotteiden kanssa. Uusi Pellon EvoLEDin valoratkaisu hissitoimintoineen sai kokeneen myyjän rokkaamaan.

Maikkarin uutisankkuri Keijo Leppänen pysähtyi Maajussit facebook-ryhmän kohtaamispaikalle. ”Lapsille olen koettanut kertoa, että harvalla on kylä maaseudulla nimetty oma nimen mukaan.” Leppäsen kylä on Virroilla. Kiireetön mies oli luonnossa vielä sympaattisempi ja vitsikkäämpi luonnossa kuin ruudussa.

Julukkisvasikkafarmari Janne Katajan Ophelia oli ruikulla, mutta toinen hieho Laurie edusti Katajan ja Aku Hirviniemen lehemätiimiä.

Nord Millsin vaatimattoman mukava toimitusjohtaja Pertti Pirttinen esitteli esivalssimyllyä, jolla voidaan murskata esimerkiksi kivikova härkäpapu jauhettavaksi vasara- tai valssimyllyllä. Laite palkittiin kolmen parhaan joukkoon viime syksynä Agritechnican yhteydessä järjestetyn Innovation of the year-kilpailun ruokintatekniikka-sarjassa.
Pääosassa maatilarakentaminen, energia ja metsätalous
Sarkamessujen anti poikkeaa konemessujen tarjonnasta. Äkeitä ja traktoreita ei messuilla ole nähtävillä. Pienten firmojen on messuilla helppo olla esillä. Energiaratkaisut, rakentaminen ja metsätalouden ratkaisut olivat pääosassa.
Eläinnäyttelykehä on tapahtuman yksi merkittävä anti. Paneelit ja seminaarit tuovat oman suolansa 10 000 kävijän näyttelyyn.
Yleisilme kaupparintamalla oli varovainen. ”Maidon hinnan putoaminen on aiheuttanut pienienkin kauppojen syntymiseen lisäharkintaa”, Jukka Lähetkangas Mestarifarmilta sanoo.
Ei kommentteja