Sikakuva ei valehtele, mutta kuva on aina kuvaajan oma harkittu näkemys.
Valokuvalla voidaan informoida monella tapaa. Kuva ei ole silloin totuudenmukainen, jos sillä pyritään valehtelemaan.
Kuva voidaan irrottaa asiayhteydestään. Se voidaan valaista tökerösti suoralla salamavalon präiskäyksellä, jolloin silmänpohjat punertavat.
Kuva voidaan myös ottaa studiosalamoilla kaunistellen sateenvarjojen kautta.
Tässä artikkelissa ei oteta kantaa kuvien sisältöön, vaan kuvien kertomaa pyritään valottamaan valokuvaajan näkökulmasta.
Kuvia ei ole kaunisteltu, eikä ympäristöä tuunattu. Kuvia on otettu vain elävistä eläimistä.
Surkeat salamavalokuvat on otettu, kun sikala on ollut pimeä valot sammutettuina.
Eläimet säikkyvät pimeässä outoa kulkijaa, jos isäntäväkeä ei ole paikalla. Sian tärkein aisti on hajuaisti, se toimii pimeässä. Sian näkö on huono.
Valokuvia tullaan täydentämään artikkeliin jatkossa lisää.
Pikkuporsas voi olla kuvassa söpö tai ankea
Yllä oleva pikkuporsas on muutaman tunnin ikäinen.
Porsas saattaa näyttää jonkun silmään surkealta, kun se on vasta saanut ternimaitoannoksen, eikä sillä ole ihon alaista rasvaa nimeksikään.
Parin päivän ikäinen porsas on jo terhakka söpöläinen.
Alla oleva kuva on otettu pokkarilla pimeässä.
Kuva alla on otettu luonnollisessa valaistuksessa lämpölampun alla.
Porsaskatoksessa 28 asteen lämpöä antavan lämpölampun valo on punaista, mikä tuo samalla kuvaan lämpimiä sävyjä.
Sikakuva isosta siasta
Musta karju asuu tilavassa karjunkarsinassa. Karsinassa on asuinhuoneen verran tilaa, kymmenen neliömetriä, mutta se ei kuvasta ilmene.
Karsinassa on myös virikkeitä.
Harrastajakuvaajat käyttävät hämärässä suoraa salamavaloa, joka yleensä pilaa kuvan.
Sian katse on alakuloinen, ja sitä voidaan korostaa kuvaamalla sika ikäänkuin kaltereiden läpi.
Luonnonvalossa kaikki näyttää toiselta.

Musta karju saadaan näyttämään alakuloiselta, kun se kuvataan kaltereiden läpi suoralla salamavalolla ja kuvaa alivalottaen.
Alla oleva kuva on myös ns. tehotuotantosikalasta. Kuva kertoo tunnin pituista selittelyä paremmin, että eläimillä on asiat hyvin, vaikka niitä on paljon.
Tämä kuva on hyvin informatiivinen ja aito. Yhdellä emakolla on tappelun jälkiä, koska sika on tottunut laatimaan hierarkian puremalla.
Tappelu on takana ja kaikki hyvin. Lämpötila on optimaalinen, kun eläimet makaavat hajallaan.
Sama kohde – kaksi kuvakulmaa
Alla olevat kuvat on otettu samasta huoneesta, mutta eri kuvakulmista.
Kuvakulma on aina valinta. Ammattilaiselle se on enemmän tietoinen valinta kuin satunnaiselle harrastajalle.
Ylempi kuva näyttää miten siat asuvat pahnoilla ryhmässä.
Alemmassa kuvassa kuvakulma kertoo täysin toisenlaisen tarinan.

Tiineet emakot kuvattuna käyskentelemässä pahnoilla. Uteliaat siat tulevat heti tutustumaan kuvaajaan.

Sama pihatto voidaan saada näyttämään ankealta, kun emakot siirtyvät pilttuisiin syömään. Pilttuut antavat jokaiselle ruokarauhan, muuten joku arka yksilö saattaa jäädä ilman sapuskaa. Jos siat ovat vapaasti samalla ruuhella, on laumassa aina ylilihavia ja nälkiintyneitä yksilöitä.
Sian katse
Silmät ovat sielun peili.
Tämä ei eläimen kohdalla aina pidä paikkaansa, koska luonnostaan huononäköisen sian silmät eivät ilmehdi.
Ylemmässä kuvassa silmä on kuvattu rumasti.
Alemmassa kuvassa sika tuijottaa hoitajaansa. Jos katsotte sian silmiä, ne ovat hauskasti moniväriset.
Jos karsinaan olisi tullut joku ulkopuolinen, siat olisivat säikähtäneet.
Ensin vahtisika päästää haukun kaltaisen varoitusäänen, johon muut siat reagoivat silmänräpäyksessä.

Pimeässä ympäristöstään erotettu yksityiskohta saadaan näyttämään kurjalta. Sian katse on ihmisen silmään luonnostaan surullinen.

Sika on perin hupaisa eläin, joka isona emakonrumiluksenakin saadaan näyttämään hyvältä. Tässä kuvassa eläimet ovat korvat hörössä. Vaikka ne tuntevat hoitajansa, ne ovat valmiina juoksemaan pakoon.
Tämän artikkelin tarkoitus oli kertoa sikojen kuvaamisesta.
Jos haluatte hyviä ja todenmukaisia kuvia, käyttäkää luonnonvaloa, loisteputkivaloa tai mitä tahansa muuta, mutta ei suoraa salamavaloa.
Kuvatkaa eläimet laajemmin ympäristössään. Yksityiskohtakuva esimerkiksi sairaskarsinan nurkassa kyyhöttävästä eläimestä vaatii aina tekstiä tuekseen.
Ottakaa sellaisia kuvia, joita ei tarvitse selitellä. Kameralla ei ole väliä. Pokkarilla ja kännykälläkin saadaan hyviä kuvia.
Kuvan pitää olla aina vilpitön ja aito, jos sillä halutaan informoida.
Valokuvaajalla on aina vastuu.
63 Kommenttia
Juu, oikein söpöjä kuvia saa kun hankitaan ammattikuvaaja kuvaamaan niitä kaikkein terveimpiä yksilöitä parhaassa sikalassa. Viimeistään photarin läpi mankeloituna potsit näyttävät olevan oikein aurinkolomalla.
En usko että eläinaktivistit ovat huolissaan siitä että sikalassa on yöllä ankeaa eikä kinkkujen menekkiä rajoita se että sian silmät ovat ”luonnostaan alakuloisia” – kyllä ne salakuvaukset ovat paljastaneet suoranaisia epäkohtia muutamien sikojen ja sikaloiden kunnossa.
Ne epäkohdat eivät ole aina epäkohtia, vaan huonosti otettuja kuvia.
”Kaikkein terveimmät”. Oletkohan hiukan asenteellinen. Lauantaina kun kävin sikalassa, en löytänyt yhtään huonokuntoista eläintä. Muutaman kuolleen porsaan näin, mutta nekään eivätolleet huonosta hoidosta johtuvia.
Ehkä silloin saataisi totuus parhaiten selville, kun aktivistit ja Elyn valvoja kävisit yhdessä yllätystarkastuksella jollain tilalla, tai vaikka useammallakin. ei pitäisi olla silloin kellään mitään valittamista.
Tietysti tilan pitäjän näkökulmasta tämä nykyinen käyttänttö on hyvä, kun etukäteen sovitaan tarkastusajankohta, niin tietää olla itse paikalla.
ElYn virkamies ja aktivistiksi ilmoittautunut henkilö suorittaisivat tarkastukset? Tiedätkö mikä on nykyinen käytäntö? Kyseenalaistat koulutettujen eläinlääkärien osaamisen. Tässä asiassa on syytä kyseenalaistaa aktivistit ja heidän piittaamattomuutensa.
Äärimmäisen hyvä ajatus!!
Tuohon ensimmäisen kommentoijan heittoon sen verran, että yhtälailla ne salakuvaajat valitsevat porukasta sen huonoimmin voivan ja väittävät että kaikki possut voivat huonosti. Ja photoshopilla syntyy kivasti ”puremahaavoja” jne. Kuvakulman valinta vaikuttaa paljon ja kertoo lähinnä kuvaajan omasta asenteesta. Voisin kuvitella että possuistaan ylpeä omistaja saa niistä kauniita kuvia koska näkee kauniita ja hyvinvoivia eläimiä. Salakuvaaja näkee tuotantolaitoksen täynnä elukoita jotka kilpailevat samoista jyvistä heidän vegeystäviensä kanssa ja saa kuvissa siat näyttämään joltain mitä ei pitäisi olla. Näkökulmia on monenlaisia…
Mä näen Riina asian myös siten, kuin sinäkin. Miksi farmareita epäillään, mutta ei aktivisteja?
Kun farmarit saa rahaa työstään, aktivistit taas eivät.
Vai päinvastoin
Jatkokysymys: onko aktivismi palkallista työtä?
Luin nut vasta ajatuksella tekstisi. Suonet anteeksi, mutta ei tuo aikuisen sivistyneen ihmisen puhetta ole.
Farmareitten ja aktvistein näkemykset siitä, mitkä ovat hyvät olot, ovat eriäviä. Ylläolevissa kuvissa oli pari ihan ok kuvaa,: tilaa ja kuivia pahnoja paljon. Näin ei kuitenkaan ole kaikilla tiloilla. Olen eläinlääkärin tytär ja olen kulkenut isäni mukana tiloilla paljon, parannuksia on tullut, mutta edelleen joillain tiloilla tekisi mieli räkästä isäntää naamaan. Joillain maitotiloilla on jopa ihan mukava käydä, kun emäntä hinkkaa kurat heti persiistä ja tilaa ja kuivaa on. Henk,koht ajattelen , että kuolema ei ole pahin asia ihmisellekkään, mutta kurja elämä on!
Tuo viimeinen lause oli aika osuva. Pitää muistaa myös, että farmarikin joutuu henkisesti koville näiden kuvauksien takia. Osaan hyvin kuvitella tilanteen. Olen kuullut aika karmeita esimerkkejä. Tätä asiaa on tuotu aivan liian vähän esille.
Kyynel. Voi farmari parkaa.
Se, että emäntä hinkkaa heti kurat perseestä ja navetassa kuivaa ja siistiä ei mun mielestä tarkoita, että eläimillä olis hyvä olla! Mieluummin hieman likaista, paljon alusia ja viikoittain pääsevät ulos, on mun mielestä paljon mukavampi lehmille.
http://elaintehtaat.fi/
Bongaapa suoralla salamavalolla huonosti otettu kuva.
Olen bongannut Animalian sivuilta ulkomailta otettuja kuvia, joita on tarjottu suomalaisina.
En käynyt sivuilla. Saatanpa joskus vaikka käydä.
Jos puhutaan salakuvauksista niin ei varmaan puhuta Animaliasta. Jos aiot kritisoida suomalaisilta tiloilta julkaistuja kuvia tällä tavalla, niin ole hyvä ja osoita esimerkki siitä että on menetelty kuvaamallasi tavalla. Ts. kuvattu suoralla salamalla edestä tai tarkennettu tahallaan huonosti tms.
Vastaan vielä. Syy, miksi öaadin artikkelin, oli huonot kuvat. Halusin kertoa sen mitä artikkelissa kerroin. Voit jatkaa kommentointia. Vastaan mielelläni. Väittely ei kiinnosta.
Miksi et?
Eihän tuossa ollut kun pari huonosti voivaa eikä veri mun mielestä näyttänyt siinä siassa aidolta
Kiitos viestistä! Mielestäni on hyvä, että sikaloissa ei ole ollut huonosti voivia eläimiä. Tiedoksi sekin, että kellään tuskin on ollut intressiä meikata sikoja kuvausta varten.
Hetkinen, taannoin itse kerroit siasta joka oli eristetty persuksissa olleen vamman takia, eikö se siis voinut huonosti?
jos tarkoitat tuota kuvaa missä sian päässä on punaista ni se voi olla spraymaalia, jolla merkataan eläimiä mm eläinlääkäriä varten että osaa löytää oikean eläimen, miten muuten ne tuolta tunnistetaan? Hyvä ettei sun silmään näyttänyt aidolta kun ei munkaan, tosiaan voi olla vaan maalia.
Mikään ei ole koskaan täydellistä, mutta en ymmärrä, miksi aktivistit kuvittelevat olevansa lakien yläpuolella. Oikeuksia kyllä pitäisi olla, mutta ei minkäänlaisia velvollisuuksia. Lapsen tasolle olette menneet, ja sielä pysytte.
Pidän hyvin erikoisena sitä, että farmareita pidetään järjestään eläinrääkkäjinä. Myöskään aktivisteja ei kannata kaikki aleimata. Tunnen muutamia, jotka eivät syö lihaa, eivätkä tykkää kun eläimiä teirastetaan. Mutta he eivät tuomits eihmisiä, jotka tätä elinkeinoa harrastavat. Muutama äänekäs mätämuna pilaa tämänkin väen maineen.
LAKIALOITE aiheesta heti vetämään että aktivistit saadaan pois salakuvailemasta
https://hermithounds.wordpress.com/2015/01/23/akrasia-eli-miksi-ihmiset-syovat-lihaa-2/
Suomen laki kieltää valokuvaamisen virastoissa ja tuotantolaitoksissa. Ne kuuluvat julkisrauhan piiriin. Lisäksi luvatta otettujen kuvien julkaiseminen on laitonta. Miksi aktivistit eivät joudu vastuuseen tuotantolaitoksien salakuvaamisesta ja miksi sitä ja Yleä ei rangaista kuvien julkaisemisesta?
Huono pigmentti esim. silmissä saa ihmisen silmään eläimen näyttämään surulliselta. Kokeilkaapa kotona: pistä punaista huulten rajauskynää alaluomen sisäpinnalle; se saa sinut näyttämään siltä kuin olisit juuri itkenyt. Sioilla silmien pigmentti on luonnostaan huono. Toisinaan näkee myös valkoisia kissoja,koiria, lehmiä ja hevosia joilla ei silmäpigmenttiä ole ja nämäkin näyttävät kaikki surullisilta.
Joku taisi jo epäillä kuvien aitoutta. Tuossa vinkki sian makeupiin!
Juu u. Propagandaa tehdään asioista aina kahteen suuntaan. Puolesta ja vastaan.
Eläinaktivistien erittäin hyvänä asiana on saada vähintäänkin epäkohdat pois alalta, vaikka ei tuo eläinten hyväksikäyttö ole myöskään mitään elämän riemuvoittoa sikalan asukeille.
Onko siis jotenkin perusteltavissa että eniten maapallon saastumista edistävä ala, lihateollisuus, saisi jatkaa toimintaansa vapaasti, pahimmillaan jopa tinkien eläinten oloista? Laillisuus on pohja toiminnalle mutta se ei saa olla este moraalisesti oikein tekemiselle. Lait kun eivät tunne moraalia.
Mielenkiintoinen juttu. Hieman jäi häiritsemään kirjoitusvirheet, sillä ne vievät koko tekstin uskottavuutta. Juttu ei mielestäni ollut täysin objektiivinen, toki on vaikeaa sellaista saadakaan, koska kaikilla on yleensä jonkinlainen subjektiivinen kokemus ja mielipide asioista. Jo julkaisupaikka syö jutun objektiivisuutta.
Olisipa mielenkiintoista kuvata sikalassa ilman valikointia, saada näkyviin koko kuvakulmien kirjo ja laaja kokonaisuus. Harva sikatilallinen kuitenkaan tuskin haluaa kuvattavan mitään epäkohtia tai haluaa julkaista ilman idyllisöintiä otettuja kuvia. Eläinaktivistit taas kuvaavat pelkästään epäkohtia. Realistinen kuvasarja tyyppillisestä sikalasta olisi hieno juttu ja tarjoaisi huomattavasti paremman pohjan avoimelle, reilulle ja realistiselle keskustelulle sikojen oloista tai eläintuotannon oikeutuksesta.
Olen käynyt useissa sikaloissa ja vain yhdessä oli tuollainen kunnolla kuivitettu ”pihatto” ratkaisu. Tuollaisia paikkoja saisi kyllä olla enemmänkin! Tuon kuvan valinta tähän juttuun taas maalaa aivan päinvastaista väritettyä sanomaa kuin eläinaktivistin ottama kuva.
On harmillista, että tuottajat ja eläinaktivistit asettuvat toisiaan vastaan. Paljon hedelmällisempää olisi koittaa avata keskusteluyhteyttä ilman turhaa syyllistämistä tai leimaamista puolin ja toisin. Näin hyötyisi eniten se tärkein, se, josta tässä kaikessa loppujen lopuksi on kyse: eläin.
Kiitos fiksusta viestistäsi Manna.
Korjasin muutaman kriojuiisvriehheen, : ). Muakin häiritsee esim Iltasanomissa sama asia. Printtimediassa on aina joku tsekkaamassa kieliasun.
Pyrimme tekemään hyvää journalismia, mutta jutussa pitää olla usein myös selkeä näkemys. Syyllistäminen ja kaikenkarvainen kinastelu ei vie asioita eespäin, pikemminkin sanoma hukkuu haukkuihin.
Jospa jossain vaiheessa keskustelu menisi vähän rakentavampaan suuntaan. MInua häiritsee eniten se, että farmareita pidetään tyhminä. Heitä yleistetään eläinrääkkääjiksi. Samoin animalistit pannaan samaan kekoon,
vaikka siinäkin porukassa on kommunikointikykyisiä ja fiksusti ajattelevia. Olen törmännyt näihin fiksuihin, keskutelu on silloin vuorovaikutteista.
Sitten on niitä joilla on tiukka kanta, mutta ei halua syvempään pohtimiseen.
Mukavaa että sait asian selitettyä niin että voit nukkua ilman omatunnon tuskia siitä kauhusta ja kärsimyksestä mitä toinen tällä planeetalla asuva eläin kokee tälläkin hetkellä.
Puhtaasta epäitsekkyydestäkö tämän artikkelin teit?
Minun on Tauno vaikea vastata kysymykseen jota en ymmärrä. Sori.
Hannu, terroristien kanssa ei neuvotella ja näiden ”aktivistien” kanssa ei pysty keskustelemaan. Oikeutta eläimille-järjestön toimintahan on puhtaasti terrorismia. Hassua sinänsä että poliisiviranomainen on kyseiselle järjestölle antanut rahankeräysluvan jotta voivat rahoittaa öisiä iskujaan eläinsuojiin ympäri maan.
Tosi on!
Toi on niin totta. Näiden terroristien toiminta tapa on syytellä ja valehdella suut ja silmät täyteen ja nostattaa vihaa. Sillä tavalla manipuloidaan ihmisten mieliä. Sama tapa on kätössä arabiterroristellakin ja muilla menneiden aikojen diktatuureilla.
Etkö sinä ”Tauno” tiedä ettei syyttömillä omatunto soimaa? Ja Hannu sul on todella hienot sivut!
Kiitti!
Oi kuinka söpöjä kuvia possuista <3
Nykyään on niin kovat vaatimukset yms. kaikissa maatalouseläinten kasvatuksessa, ettei suurin osa eläinaktivistien kuvista voi pitää paikkaansa, lisäksi eläinaktivistit itse aiheuttavat mm. taudin levitystä sikaloissa. Itse maataloutta opiskelleena, ja työtä tehneenä, en ole törmännyt yhteenkään huonosti pidettyyn eläimeen. Juuri porsinut emakko voi näyttää laihalta, kuten lehmäkin synnytyksen jälkeen. Ne voivat olla likaisia, koska luontaisesti tonkii ympäristöään. Voisin kirjoittaa vielä vaikka ja mitä, mutta omasta mielestä asiat ovat Suomessa hyvin.
Hyvää, että on Animalia ym. Pitämässä järjestelmää kunnossa….. Monet epäkohdat tulevat päivänvaloon.
”Karsinoissa on virikkeitä”
Tarkoitetaanko tällä kaikkia sikaloita?
Työni takia olen usealla sikalalla vieraillut eikä juuri missään virikkeitä ollut. Yhdessä sikalassa oli osalla sioista pahnat. Osa sioista oli n50cmx100cm häkissä suuren osan elämästään. En ole ollut tyytyväinen sikojen oloihin juuri lainkaan. Ilman puudutusta tapahtuva kastrointi porsaille on kans järkyttävä nähdä.
Kiitos
Kommentista. Sikaloissa pitää olla virikkeitä. Olen käynyt lähiaikoina neljässä sikalassa. Kaikilla oli erilaisia virikkeitä. Käytännössä kastrointi tehdään aina puudutuksella.
Pitääkö tämän artikkelin kirjoittan henkilö meitä ihan tyhminä ?
Jokainen normaali aikuinen näkee kuvissa tasan tarkkeen ilman tämän ”valokuujan” rautalangasta vääntöä, että sikojen oltavat ovat juuri sitä mitä ne ovat, eli huonot eivätkä kestä katseita tai ainakaan kovin tarkkaa selleista. Eihän tätäkään juttua olisi tehty, jos ei olisi jotain seliteltävää. Jos tuotantoeläinten olot olisivat samaa luokkaa kuin lihafirmojen mainosmaailma haluaa meidän ymmärtänvän, niin totta ihmeessä joulukinkun kylkiäisinä näytettäisiin ihan reilusti kuvia oikeisita sikaloista, teurastamoista ja sian teurastuksesta, siinähän sitä laadukasta Suomalaista alkuperää tulisi näytettyä ihan reilusti.
Ja vielä kerran sikaloissa, turkistarhoissa ja navetoissa kenttätutkimusmateriaalia kuvanneista kuvaajista, jos he eivät näyttäisi meille autenttista ja todellista kuvaa eläinten oloista, niin kuka niitä olisi näyttänyt ? Maatalousjournalismi on suomessa hampaatonta ja täysin etujärjestöjen ja lihafirmojen käsisssä, sieltä kuluttajan on turhaa odottaa todellista informaatiota.
En pidä ketään tyhmänä.
Kun ihmisestä tulee aktivisti niin se yhteinen hyvä katoaa ja tilalle astuu oman edun tavoittelu. Mitä se ikinä kenellekkin on. On niitä jotka oikeasti ovat huolissaan eläinten hyvinvoinnista mutta nämä ns. kettutytöt eivät sitä ole.
Tiedän ihmisiä, jotka eivät syö lihaa ja pitävät eläimen teurastamista epäeettisenä. Keskutelin yhden nuoren kanssa pari vuotta sitten. Hän toki ymmärsi ja ymmärsi minun ammattini sian kasvattajana. Minäkin ymmärsin hänen kantansa. Sitä se suvaitsevaisuus on. JOskus aika vaikeata.
Kerro, miten sinä ymmärsit? Ymmärätkö esim lihantuottamisen aiheuttavan ympäristöongelmia?
”Kun ihmisestä tulee aktivisti niin se yhteinen hyvä katoaa ja tilalle astuu oman edun tavoittelu. Mitä se ikinä kenellekkin on. On niitä jotka oikeasti ovat huolissaan eläinten hyvinvoinnista mutta nämä ns. kettutytöt eivät sitä ole.”
Hyvä Nessa Takkinen. Eli mielestäsi aktivistit, jotka vaativat menneisyydessä mm. tasa-arvoa sukupuolten välille, Etelä-afrikan aparthaidjärjestelmän purkamista, orjuuden lakkauttamista, lapsityövoiman kieltoa, teollisuuden ympäristömyrkkyjen vapaata dumppausta vesistöihin lopettamista ym. ovat itsekkäitä oman edun tavoittelijoita, jotka eivät ymmärrä yhteistä hyvää?
Ja sinun mielestäsi siis nämä aktivistit jotka vaativat naisille burkhan käyttöä ja että orjuus on oikein kehittävät siis yhteistä hyvää eteenpäin? Ei kaikki aktivismi ole oikein ja ”yhteisen hyvän” kehittämistä. Kyseessä on mielipide jota tuodaan vain esille menetelmin jotka eivät ihan aina päivänvaloa kestä. Kyseessä ei siis ole mikään valkoisten ritarien ja prinsessojen oikeuden puolesta taisteleva ryhmä, vaan haittaa ja ongelmia aiheuttavia yli-innokkaita nuoria jotka yrittävät maksimoida oman ryhmänsä saaman huomion.
Voisinhan minäkin perustaa aktivistiryhmän joka vastustaa Helsingin bussiliikennettä saastuttavana ja tuo asiaa esille likvidoimalla bussien renkaita. Olisinko oikeassa että bussit(kin) saastuttaa: Kyllä. Olisiko yhteisen hyvän asialla: En. Olisinko ylimielinen mulkero: Kyllä.
Seiltankinkkua, olet aivan oikeassa! En minäkään näe mitään hienoa näistä ”hyvistä kuvista”, surullista on vaan edelleen että eläimet täytyy tällaista elämää viettää.
Aivan hyvää elämää se on, jos eläimen näkökulmasta asiaa funtsii.
Että raiskataan ja jälkikasvu ryöstetään?
En oikein ymmärrä, että mihin tiloihin nämä ihmiset, jotka yksinkertaistetuna ovat esim. Sikaloita ja sen tuotantoa vastaan, haluaisivat siat vapauttaa, että se olisi niiden oikeuksien mukaista… Vapaaksi luontoon? Mutta mitäs sitten kävisi? Minä uskon, että kaikki kuolisivat, jos ei kykenemättömyyteen selvitä niin petoihin, joita lappaisi rajan yli. Minusta sioilla on Suomessa melko hyvät olot, niin tiukkenevien lakien ja säädösten, kuin tuottajien ”rakkaudesta lajiin” henkisen elämäntavan ansiosta. Tietenkään kaikilla tiloilla ei ole asiat kunnossa tai esim. virikkeitä ei ole, mutta sanompa vaan, että kukaan täysjärkinen ei siihen 24/7 rumbaan lähde, joka ei työstään jollain tavalla nauti ja halua edistyä / hankkia elantonsa ammatillaan, eikä sitä elantoa sairailla ja huonovointisilla eläimillä saavuteta, eikä edes päästä saavuttamaan kiitos tarkastusten yms.
asiallista ja jos ei puolueetonta niin ainakin sitä lähentelevää kantaa. En tiedä miten joidenkin väittämiä ”manipuloituja positiivisen kuvan antavia” kuvia voisi ottaa tuon neutraalimmin varsinkin, kun mukana oli myös yksistään esitettävinä huonon kuvan antavat kuvat. Summaa kuvat yhteen niin saa melko puolueetonta settiä.
Ja sitten vielä se, että ihan mahtavaa tekstiä minusta
Tykkää!
Niin, mitä sitten kävisi jos sika pääsisi luontoon? Kukaan ei tiedä!
Millä turkilla sika selviää Suomen talvesta? Ja mitähän se mahtaa syödä kun lunta on metrin verran?
HUOMENTA!
Seurasin tätä keskustelua ja pyrin ajattelemaan monelta kantilta kyseessä ollutta asiaa – mutta mitä asiaa? Mistä tässä artikkelissa OIKEASTI oli kyse?
Mä opin ainoastaan sen, ettei kannata ostaa sikaa säkissä. Mä en syö possua, en edes sikanautajauhelihaa.