Stressaava eläinhyvinvointi

Kannuksessa ja Kuopiossa päästettiin taannoin valloilleen turkistuotannon vastustajien paras mahdollinen asiantuntemus.

Ketuille suunniteltiin maapohjatarha, jossa niiden elämän piti olla lokoisaa ja luonnonmukaista. Suunnittelussa oli mukana edesmennyt Ilkka Koivisto, aikoinaan Korkeasaaren intendentti.

Pieleen mennyt eläinhyvinvointi

Pieleen meni. Ketut voivat huonosti.

Maapohjatarhassa tarvittiin jatkuvaa loislääkitystä. Se oli melkoinen riesa niin hoitajille kuin eläimille.

Karvan laatu oli heikkoa ja isossa tilassa syntyi puremia. Aitauksissa havaittiin selviä stressireaktioita. Myös kasvu oli heikompaa kuin varjotalon häkeissä.

Varjotaloketut vs. maapohjaketut

Varjotalokettuihin verrattuna maapohjaketut lisääntyivät heikosti, koska pentuhävikki oli suurta ja tiinehtyminen huonoa. Tutkimus ei löytänyt tähän syytä. Ruokaa oli rajattomasti tarjolla ja ketuilla oli mahdollisuus hoitaa lisääntyminen luomumenetelmin.

Maan kaivaminen ulkoaitauksessa oli satunnaista. Osa eläimistä ei kaivanut koskaan, osa saattoi kaivaa pitkiäkin tunneleita. Ketut kaivoivat keskimäärin seitsemän minuuttia vuorokaudessa. Kaivamiselle ei löydetty selvää syytä. Kaivamistarpeen, sen paremmin kuin liikkumistarpeenkaan ei voitu osoittaa patoutuvan. Aktiivisuuden lisäystä ei havaittu, vaikka kaivamista tai liikkumista tilapäisesti rajoitettiin.

Ainoa asia, jossa maapohjatarhan ketut selvisivät varjotalokettuja paremmin, oli lihasten ja luuston kunto. Maapohja-aitauksissa kasvaneilla ketuilla oli suurempi sydän, vahvemmat lihakset ja lujemmat luut. Toisaalta eläinten liikkuminen ei lisääntynyt suhteessa häkin koon kasvuun, eikä liikunnan lisääntymisellä ollut yhteyttä muihin hyvinvointia mittaaviin tekijöihin.

Huumetta kettujen suoniin??

Edes Ilkka Koivisto ei osannut auttaa, vaikka pääpiirteissään yhtyikin tutkimuksen tuloksiin. Lopuksi hän ehdotti, että rauhoittava lääkitys saattaisi tuoda helpotusta kettujen ”kiistämättä ankeaan arkeen”.

Kokeilusta vastuussa olevat tutkijat kieltäytyivät eläinten huumaamisesta. Eläinten, sen paremmin kuin ihmistenkään,  hyvinvointia huumaaminen tuskin parantaa. Sitä kyllä enenevästi yritetään, etenkin ihmisillä, vaikka materiaalinen hyvinvointi on korkeammalla tasolla kuin koskaan.

Saadut kokemukset vahvistavat epäilystä, että monien ihmisten käsitykset eläinten hoidosta ja hyvinvoinnista perustuvat utopistisiin haavekuviin, tuntemuksiin ja luuloihin tiedon asemasta. Moni koira ja kissa (jos ihminenkin) kärsii ”ylihoitamisesta” vaikkapa liiallisen tai sopimattoman ravinnon tuputuksen muodossa.

Varjotalokasvatusta voidaan kehittää

Tutkijat totesivat, että voimavarat tulisi suunnata varjotalokettujen kasvatusmenetelmien kehittämiseen. Jokaisessa tutkimuksessa, edellä selostettu tutkimus mukaan luettuna, yksiselitteinen tulos on ollut varjotalokasvatuksen kirkas paremmuus maa-aitauskasvatukseen verrattuna. Näin nimenomaan kettujen hyvinvoinnin kannalta.

Kettujen tarhaus alkoi aikanaan maapohjaisissa aitauksissa. Surkeiden tulosten vuoksi tarhausta oli kehitettävä. Se on ainut syy, miksi päädyttiin nykyiseen varjotalokasvatukseen. Tarhaajilla ei ole pakkomielteitä tarhauksen suhteen. He ovat halukkaita kuulemaan kaikkia ohjeita, joita noudattamalla eläinten todellista hyvinvointia voitaisiin parantaa. He etsivät näitä tekijöitä jatkuvasti itsekin. Syy on yksinkertainen. Hyvinvoivat eläimet ovat tuottoisia.

Häkkikettu oppii nopeasti luottamaan hoitajaansa. Tällöin ihmisen lähestymisestä johtuvat stressireaktiot pienenevät. Tietysti hoitajissakin on eroja. Jotkut saavuttavat eläinten luottamuksen nopeasti ja saavat muita paremmat hoitotulokset. Toisaalta äärimmäinen hyvinvointi on luultavasti masentavaa ja lienee teoriassakin saavuttamaton olotila.

Se on selvää, että tarhasta vapauteen karannut eläin joutuu äärimmäisen stressin kohteeksi. Stressi on niin ankaraa, että useimmat eläimet kuolevat siihen lyhyen vapausajan jälkeen.

Hyvät tulokset kertovat maataloustuottajan ammattitaidosta

Edellä kerrottua voidaan laajentaa koskemaan kaikkea maataloustuotantoa. Kuluttajat vaativat erilaisia tuotantomenetelmiä hyvässä uskossa niiden erinomaisuuteen. Toisaalta he vaativat joitakin tuotantomenetelmiä kiellettäviksi, jälleen hyvässä uskossa niiden turmiollisuuteen.

Totuus on kuitenkin yksinkertainen. Hyvät tuotantotulokset kertovat yksiselitteisesti tuottajan korkeasta ammattitaidosta. Kotieläintuotannossa hyvät tulokset kertovat myös eläinten hyvinvoinnista.

Toisaalta tuottajat ovat valmiita soveltamaan melkein mitä tahansa tuotantomenetelmää, jota kuluttajat tosissaan haluavat. Porsaat voidaan kasvattaa vaikka keittiön pöydällä ja makuuttaa isännän sängyssä. Siinä edellytetään vain kuluttajan valmiutta maksaa kohonneista tuotantokustannuksista. Tällaista maksuvalmiutta ei ole juuri havaittu.

Elävässä elämässä tuottajan on tuotettava elintarvikkeet niin halvalla kuin pystyy, tai hän on pian entinen tuottaja. Kuluttajien ostokäyttäytyminen on se moottori, jolla tähän on tultu. Toistaiseksi tilanteessa ei ole näkyvissä merkittäviä muutoksia. Luultavasti tilanne vain kärjistyy entisestään. Yhä suuremmalla osalla kuluttajista ei ole oikeaa käsitystä elintarviketuotannon todellisesta luonteesta.