Miksi Suomen energiahuolto on niin huonossa jamassa, kysyy kirjoittaja.
Energiakeskustelussa on ydinvoiman merkitystä liioiteltu kun eri energiamuotojen hyötysuhteita ei ole huomioitu. Tilastokeskuksen selvityksen mukaan ydinvoima on selvästi tehottomin energialähde.
Tuontienergian ostot ovat paisuneet kymmenessä vuodessa yhteensä 104 miljardiin euroon. Tuontienergia syö jo lähes kokonaan maamme metsäteollisuuden viennin arvon. Suomen kansan vastuulla oleva velka on paisunut jo niin, että se on jokaista Suomen kuntaa kohti yli miljardi euroa.
Jos ydinreaktori lämmittää vettä 100 wattitunnin verran, siitä saadaan vain 33 wattituntia sähköä ja loput 67 wattituntia päätyy hukkalämpönä mereen. Huonon hyötysuhteen ja suuren tuotannon takia ydinvoima on Suomen suurin hukkalämmön tuottaja.
Kirjoittaja: Yrjö Takkala, talonpoika Karstulasta
Ydinvoiman merkitystä on liioiteltu
Maamme energiakeskustelussa ydinvoiman merkitystä on liioiteltu ja eri energiamuotojen hyötysuhteet on tässä keskustelussa jätetty huomioimatta. Ylen esille nostaman Tilastokeskuksen selvityksen mukaan (Energialaitosten tehokkuusvertailu; Miksi ydinvoimala hukkaa niin paljon energiaa, Yle 8.7.2014) ydinvoima on selvästi tehottomin energialähde.
Ydinvoiman hyötysuhde on vain 33% kun samaan aikaan esimerkiksi turpeen hyötysuhde on 76,8%. Ydinvoimalla tuotetaan yli puolet Suomen hukkaenergiasta vaikka hyötyenergiasta sen osuus on vain noin 17%.
Tilastokeskuksen vuonna 2018 julkistaman laskelman mukaan ydinvoiman brutto-osuus Suomen kokonaisenergiasta oli 17% eli 65,1 miljoonaa MWh (Suomen energian kokonaiskulutus 383 miljoonaa MWh). Koska ydinenergian hyötysuhde on vain 33% niin sen nettotuotannoksi jää vajaa 21,5 miljoonaa megawattituntia. Harakoille menee 67% eli 43,6 miljoonaa MWh.
Kun otetaan huomioon ydinvoiman heikko hyötysuhde niin todellisuudessa sen osuus Suomen kokonaisenergiasta on vain vajaa 6%.
Ydinvoiman tuotannon nettomäärällä Suomen energiataloutta pyöritetään vain 21 päivää vuodessa.
Ydinvoima kotimaista energiaa?
Tässä yhteydessä voidaan myös kysyä aiheellisesti onko ydinenergia oikeastaan kotimaista energiaa ollenkaan? Investoinneista vastaavat ulkomaalaiset ja myös ydinenergian lähde eli uraani on tuontitavaraa.
Tilastovertailuissa ydinvoiman huonoa hyötysuhdetta ei tuoda yleensä esille. Tilastot antavat näin ollen ydinvoiman osuudesta Suomen kokonaisenergian määrässä kaunistellun kuvan.
Olkiluodon hinnaksi on arvioitu eri yhteyksissä lähes 10 miljardia euroa. MIT Technology Reviewin mukaan pelkästään Olkiluodon viivästyminen ja kulujen kasvu nostavat sähkön hinnan 80 euroon megawattitunnilta.
Miten ihmeessä Suomella on tällaiseen haaskaukseen varaa — epähuomiossa vai tarkoituksella?
Ydinvoimaahan perustellaan usein päästöttömänä ja turvallisena energiamuotona. Samaan aikaan saadaan tällä tilastoharhalla muut energiamuodot näyttämään ydinvoiman rinnalla merkityksettömiltä.
Olkiluoto 3:n vuosittain uraanilla ruokittu vuosituotanto on nettona 13 miljoonaa megawattituntia. Edellä olevasta voi suoraan laskea, että mereen pumpataan hukkalämpöä kolmen Olkiluoto 3:n verran. Miten ihmeessä Suomella on tällaiseen haaskaukseen varaa? Samaan aikaan kun Suomen kokonaisenergiasta on 70% tuontienergiaa?
Tuontienergia syö Suomen metsäteollisuuden viennin arvon
Maamme vuosittaisesta energian kulutuksesta (383 miljoonaan MWh) peräti 70 prosenttia on tuontienergiaa. Tuonnista 61 prosenttia ostetaan Venäjältä. Hakkeestakin tuodaan Venäjältä 21%.
Vuonna 2018 energiaa ostettiin ulkomailta 10,7 miljardin euron verran.
Suomelle tärkeän metsäteollisuuden osuus maamme kokonaisviennistä on 20 prosenttia eli 13,2 miljardia euroa (v. 2018). Suomen tuontienergian jättimäiset ostot ulkomailta syövät lähes kokonaan maamme metsäteollisuuden viennin arvon.
Ulkomainen energia ei tuo verotuloja
On tärkeää muistaa, ettei ulkomaalaisen energian tuottaja maksa Suomeen veroja toisin kuin kotimaiset toimijat (turvetuottajat, koneyrittäjät, työntekijät, metsänomistajat, kuljetusyritykset jne).
Lähivuosien aikana Suomen tulee vähentää erityisesti fossiilisen tuontienergian osuutta radikaalisti jo kansantaloudenkin takia ja siirtyä pikaisesti varastoivaan ja huoltovarmaan kotimaiseen luonnon energiaan. Pelkästään tällä saisimme maamme kauppataseen kääntymään positiiviseksi (tammi-kesäkuussa 2020 Suomen kauppatase oli 1,7 miljardia euroa alijäämäinen).
Tuontienergian leikkaus toisi mittavat säästöt
Mikäli joku tuleva hallituksemme sitoutuisi leikkaamaan energian tuonnista vaikkapa 25% niin vuotuinen säästö kansantaloudelle olisi vähintään 3 miljardia euroa.
Valtiovarainministeriön mukaan Suomen julkisen sektorin velka ylittää 200 miljardin euron rajan. Kotitalouksien asuntovelka on jo yli 100 miljardia euroa. Valtiolla on takausvastuita yli 60 miljardia. Tämä velkataakka merkitsee jokaista Suomen kuntaa kohti 1,16 miljardia euroa.
Miettikää millaisen velkaperinnön me jätämme lapsillemme.
Energialaitosten tehokkuusvertailu
https://yle.fi/uutiset/3-7328401
Linkki kokonaisenergiaan 2018
http://www.stat.fi/til/ehk/2018/ehk_2018_2019-12-12_kuv_001_fi.html
Linkki ydinvoimalan hintaan
Velkaantuminen
https://yle.fi/uutiset/3-11312389
https://yle.fi/uutiset/3-732840https://yle.fi/uutiset/3-7328401
7 Kommenttia
Tätä aihetta voi pohtia toisellakin tavalla. Voi kysyä, miten hyvin Suomessa on torjuttu ilmastonmuutosta ja miten kallista energia on käyttäjille.
Sähköstä pari esimerkkiä. Pistorasiasta tulevasta sähköstä 82 % on puhdasta eli ei aiheuta ilmaston lämpenemistä, olemme Euroopan kärkimaita. Kotitalouksien sähkön hinta on Suomessa noin 15 senttiä per kWh eli edullista. Esimerkiksi Saksassa kuluttajahinta on kaksinkertainen.
Olkiluoto 3 on Suomen suurin ilmastoteko. Korvatessaan kivihiilellä tuotettua sähköä, päästöt vähenevät lähes saman verran kuin koko liikenteen päästöt Suomessa. Olkiluoto 3 korvaa sähköntuontia noin 300-400 miljoonan euron edesta vuosittain.
Tuontienergia on öljyä, josta päästään eroon vaiheittain. Sähköautot on yksi keino. Olkiluoto 3:n sähkö riittäisi 3,6 miljoonan sähköauton tarpeisiin.
Mistä suomesta saa omaa maakaasua, entä onko omaa kivihiilikaivosta missä päin. Eikös ne ole tuontienergiaa?
Hiilidioksidilla ei ole juurikaan merkitystä ilmaston lämpenemiselle, se on vain markkinointitemppu, johon EU on saanut myös poliitikkomme uskomaan. Miksi eivät uskoisi, kun pelottelemalla ihmisiä saa ääniä. Eräänlaista diktatuuria, jossa pelolla hallitaan!
Voisiko tämän kirjoituksen saada mielipidepalstalle-
AJATUKSIA HIILIDIOKSIDIN VAIKUTUKSESTA ILMASTONMUUTOKSEEN
Hiilidioksidi on elämän kaasu, eikä ongelma, vaikka meille niin on uskoteltu.
Jos oletetaan, että ilmakehän kaikki nykyinen hiilidioksidi mahtuisi 200 l tynnyriin, niin ihmisen vaikutus siihen on IPCC:n raportti AR 4 mukaan 4,6%,
eli yhdeksän (9) litran maitopurkin verran. Euroopan osuus on siitä 10% eli noin yksi litran maitopurkillinen.
Suomen osuus on 1,42 cl eli sormustillinen tai 1/3 osa 4 cl snapsista. Tämän pikkuisen osan pienentämiseen Suomessa käytetään miljardeja euroja verovaroja.
Jostain syystä meille on jätetty kertomatta ja yleisesti huomioimatta, että hiilidioksidi vaikuttaa logaritmisesti lämpötilan nousuun.
Esiteollisesta ajata hiilidioksidipitoisuus on noussut 280=>420 ppm:ään (ppm = miljoonasosa) ja maapallon keskilämpötila noussut yhden (1) asteen.
Jotta lämpötila nousisi seuraavan yhden (1) asteen hiilidioksidista johtuen, on hiilidioksidi tason ilmakehässä noustava 840 ppm:ään.
Jotta lämpötila nousisi siitä edelleen seuraavan yhden (1) asteen on hiilidioksidin noustava 1 680 ppm:ään.
Jotta oltaisiin neljä (4) astetta yli esiteollisen ajan lämpötilan, pitää hiilidioksidin nousta 3 360 ppm:ään.
IPCC:n pahin skenaario 4,5 astetta vaatisi jo 5 040 ppm:n tason.
Tästä käy aika hyvin selville, miten tuolla ”ilmaston lämpenemisellä” ja nykyisin käytetyllä termillä ”ilmaston muutoksella”,
joka perustuu hiilidioksidin lisääntymiseen ei ole reaalisia mahdollisuuksia toteutua, vaikka mitään ei tehtäisi.
Jos palaan vielä tuohon tynnyriesimerkkiin, niin 4 astetta lämpimämpi kuin esihistoriallinen lämpötila tilanne edellyttäisi, että ilmakehän hiilidioksidi
täyttäisi kahdeksan (8) 200 l tynnyriä. (= 3 360 ppm hiilidioksiditaso)
Niistä 4,6% on runsas 1/3 osa tynnyrillinen , joka on ihmisen aiheuttamaa, vaikka mitään ei tehdä ihmisen aiheuttaman hiilidioksidin vähentämiseksi!
Muualta pitää silloin tulla 7 2/3 tynnyrillistä. Jos niin käy, niin ei ole ihmisen vallassa sitä estää, vaan ilmasto muuttuu kuten on satojatuhansia vuosia tehnyt.
Mauri Mattsson, Turku
Missä se ilmastonmuutos on?
Useampi vuosi menty viilenevää jaksoa ja jatkuu seuraavatkin vähintään 10-15v kunnes suuntaa TAAAS kääntyy. Pitäis ensin osata lukea itse käppyrät ennenkö alkaa julistaa mitään valheita.
Hyötysuhteiltaan tehokkain voimalaitos on nk. CHP laitos jossa tuotetaan niin sähköä kuin kaukolämpöä. Tällaisia laitoksia on esim. Helsingin hiilivoimalaitokset, jotka halutaan nyt sulkea isolta osin. Ydinvoimalat sijoitetaan sattuneesta syystä paikoille, jossa kaukolämmöksi sopiva osa ajetaan mereen. Jos sellainen laitos tuotaisiin vaikkapa Helsingin viereen ja se lauhdevesi käytettäisiin kaukolämmössä, olisi hyötysuhde kohtuullinen. Tässä mielessä vertailu kuva ei tee oikeutta eri energialähteille, sillä siinä vertaillaan kovin erilaisten asioiden hyötysuhteita.
Otsikko on kuitenkin puhutteleva, sillä aikaisemmin Suomessa oli kunnia asia, että selviämme omalla energiantuotannolla kaikista kulutushuipuista. Juuri nyt kaadettiin PVO:n Kristiinankaupungin piippu, joka oli yksi niistä varavoimaloista, jotka käynnistettiin historiassa vain huippukuormassa. Nyt sama asia yritetään hoitaa ostamalla energiaa Venäjältä ja Ruotsista kun pakkaset paukkuvat nurkissa.
Se, mikä on erityisen huolestuttavaa, on se, että nykyisin ei kukaan tunnu olevan vastuussa energia huollon huoltovarmuudesta. Muistan itse jopa ajan, jolloin energialaitoksilla oli omat metsurit, jotka pitivät huolta johtokäytävistä, niin ettei myrskyillä juuri ollut riskiä riski puiden kaatumisesta linjoille. Nämä kaverit lähti kilometritehtaille, kun kunnat alkoivat myydä energiayhtiöitään ja tilalle tuli suuryhtiöiden bonus johtajat, joiden mielestä linjojen huolto pienensi heidän palkkabonuksiaa. Asia on sitten näkynyt siinä, että avolinjojen varassa elävän on parempi hankkia agregaatti, että edes pakasteet säilyisivät.
Ehkä suurin uhka liittyy tuuli ja aurinkovoiman lisääntymiseen samaan aikaan, kun säätövoimaan sopivat laitokset hävitetään. Esim. Saksa ja Kalifornia on jo siinä tilassa, että omaa säätövoimaa ei ole, ja jos sitä ei saada hädän hetkellä naapureilta, niin koko sähköverkko romahtaa tai joudutaan siihen, että sähköä joudutaan katkomaan kiertävästi kuluttajilta. Esim. Saksassa agregaatti myynti on kasvanut erittäin voimakkaasti. Tavan ihminen ei halua katko sähköä ja tekee sen vaikka sitten itse.
Nyky tilanteessa ei Suomeen pitäisi rakentaa yhtäkään asuntoa, joka on vain yhden energialähteen varassa. Mielellään jokaiseen asuntoon pitäisi rakentaa jonkinlainen tulipesä. Samaan aikaan kun maailmasta yritetään rakentaa CO2 vapaa, niin sähkönkulutusta kasvatetaan ja voimalaitoksia hävitetään. Ei tarvitse olla kovin älykäs, että ymmärtää, että tällainen yhtälö ei vain toimi. Ehkä loppu kanetiksi voisi laittaa, että jostakin luin, että meidän turve varat ovat suuremmat kuin Pohjanmeren öljyvarat. Kaikesta CO2 kirjoittelusta huolimatta, maailmasta ei löydy ensimmäistäkään empiiristä tutkimusta, joka osoittaisi, että CO2 pitoisuuden lisäys nostaisi ilman lämpötilaa. Jos näin olisi, niin makuuhuoneita voisi lämmittää vain sammuttamalla tuuletuksen. Näin ei kuitenkaan käy, vaikka monessa makuuhuoneessa on moninkertainen CO2 pitoisuus ulkoilmaan nähden.
Hyvä, monipuolinen kommentti. Kiitos!