Perunan, sokerijuurikkaan ja muiden erikoiskasvien viljelijät tarvitsevat erityisesti päistekasvien pinta-alan mittaamista. Jos peruslohko on sama kuin kasvulohko, piirroksia ei tarvitse tehdä.

Kasvulohkon pinta-alan mittaus ei tarvitse välttämättä traktorin hyttiin boksirykelmää eikä ylimaallisia pilvipalveluja. Toki niilläkin on puolensa.

Vipukarttaan piirtäminen

Pinta-alan mittaaminen on tehtävä oikein. Jos kasvulohkon pinta-ala mitataan liian pieneksi, viljelijä häviää. Jos pinta-ala mitataan liian suureksi, seurauksena on sanktioita. Viljelijä häviää aina.

Peruslohkolla sijaitsevien kasvulohkojen piirtäminen vipukarttaan kuulostaa vaikealta. Vipukarttaan voi kuitenkin merkata nurkkapisteitä ja ohjelma laskee pinta-alan. Pinta-ala pitää tietää.

Pinta-alan mittaus ei onnistu ilman laitteita.

Ammattiapua on saatavana, jos itsellä ei ole halua satsata paikannuslaitteisiin, joita tarvitaan kerran vuodessa.

Laitteet voisivat soveltua viljelijöiden yhteiskäyttöön esimerkiksi maamiesseuroille tai yhdistyksille. Lohkon pinta-alan mittaus kyllä onnistuu ilman paniikkia, kun tietää mistä on kysymys.

Viljelytoimenpiteitä voi tutkia kiinnostuksesta, mutta byrokratiaa varten millimetrimitan käyttö turhauttaa. Kuvassa maatalouden grand old man, 93-vuotias maanviljelysneuvos Risto Knaapi tutkii muokkausyvyyttä.

Pinta-ala voidaan mitata monella tavalla

Aiemmin lohkomittauksia on tehty mittanauhalla. ”Sillä ei saada tarkkaa pinta-alaa selville kuin pienillä suorakaiteen, kolmion tai ympyrän mallisilla lohkoilla”, kertoo Sakari Mäenpää Geotrimiltä. ”Mittanauhalla mitataan vain etäisyyksiä.”

Edullisin tapa on mitata kännykällä, johon on ladattu esimerkiksi ilmainen Trimblen appsi. Tarkkuus, 5-10 metriä, ei riitä tähän tarkoitukseen, mutta suurpiirteiseen käyttöön se on kätevä.

Toinen, perinteinen, tapa on kävellä harpin kanssa kasvulohko ympäri.

Jos kylvökoneessa on luotettava pinta-alamittari, käy myös se pinta-alan mittaamiseen. Mittari kannattaa kalibroida ja tarkistaa ajonopeus vielä gps-mittauksella pellolla. Työleveys määrittää pinta-alan.

Tässä pitää huomioida kylvön ajotekniikka. Huolimattomat huiskijat älkööt vaivautuko.

Käsi-gps , esimerkiksi Geotrimin edullisin Trimble Juno 3, maksaa tonnista ylöspäin. Maasto-ohjelmisto maksaa muutaman satasen siihen päälle. Senkin tarkkuus on tukihakemukseen liian pieni, mutta esimerkiksi leimikon mittaukseen se on riittävä.

Jos halutaan riittävä tarkkuus, tarvitaan laitteisto, joka on esimerkiksi ELY-keskuksilla käytössä. 7000 – 8000 euron hintaisella laitteistolla päästään riittävään, kymmenen sentin tarkkuuteen. Tähän pitää lisätä tarkennussignaalin lisenssin hinta, alkaen muutamistaa satasista vuodessa.

Kylvökoneen pinta-alamittari on hyvä apuväline pinta-alan mittaamiseen.

Lennokkikartoitus on tyyristä mutta tehokasta

Urakointikäyttöön soveltuva menetelmä on myös minihelikopteri. Sen toimintasäde on rajoittava tekijä. Lentoaika on 10-20 minuuttia. Vauhti on 20-30km/h.

Lennokkikartoitus on tehokasta. 80 km/h vauhti yhdistettynä 45 minuutin lentoaikaan riittää parin neliökilometrin mittaamiseen. Kartoituslennokki varusteineen ja ohjelmistoineen maksaa jo kymmeniä tuhansia.

Lennokilla ja helikopterilla voidaan kartoittaa myös lehtivihreän määrää, kasvuston ja maaperän kosteutta ja ylipäätään peltolohkojen kuntoa. Toimivat järjestelmät ovat kuitenkin vielä kalliita. Maailmallakin tekijät ja osaajat ovat harvassa. Teknologinen taso on korkealuokkaista.

Lentomittaus perustuu kuvaan, jonka tarkkuus on parhaimmillaan sentin luokkaa.

Ajo-opastin kannattaa hyödyntää lohkomittaukseen

Lohko voidaan mitata myös traktoriin tai mönkijään sijoitetulla ajo-opastimella. ”Antennin paikka pitää huomioida”, sanoo Mäenpää.

Antenni pitää siirtää nurkkapisteeseen tai ohjelmaan pitää asettaa offset. Jos antenni on katolla, sen paikka ilmoitetaan ojan reunaa vastaavalle etäisyydelle. Ajo-opastimen tarkkuus riittää, varsinkin jos sen signaali on tarpeeksi tarkka.

Traktori tai mönkijä on nopea väline mittaamiseen.

Vuodenaika ja kellonaika vaikuttavat signaaliin

”Säätekijöillä ei ole vaikutusta signaaliin, mutta vuodenaika ja kellonaika vaikuttavat”, Mäenpää kertoo. Vuorokaudenajoilla on merkitystä varsinkin vanhempia laitteita käytettäessä. Ne käyttävät ainoastaan GPS-satelliitteja.

Eri aikoina vuodesta satelliitit ovat eri asennoissa taivaalla. Tiettynä päivämääränä satelliitit löytyvät kuitenkin samoista paikoista joka vuosi. Omakohtainen kokemus on, että varhain keväällä signaalit ovat olleet heikkoja ja puiden katveissa ne saattavat kadota.

Paikannuksen onnistuminen ja tarkkuus on kiinni satelliittien määrästä. Uusimmat laitteet käyttävät gps-satelliittien lisäksi muitakin satelliitteja, kuten venäläisiä Glonass -satelliitteja. Minimissään satelliitteja näkyy neljä. Parhaimmillaan signaali saadaan 12 GPS-satelliitista ja lähes yhtä monesta Glonass -satelliitista.

Signaalin korjaus on välttämätön

Mikäli mittauksessa ei käytetä korjausta, se kannattaa Mäenpään mukaan tehdä mahdollisimman nopeasti. ”Jos mittausta tehdään tuntien ajan tai eri päivinä, tieto muuttuu. Nurkkapisteiden paikat siirtyvät”, Mäenpää toteaa.

Nopean eli dynaamisen mittauksen aikana virhetekijät eivät ehdi muuttua. Sijainti voi olla pielessä, mutta samaan suuntaan.

Sijainnin korjaus voidaan tehdä reaaliajassa tai, kuten ELY-keskusten mittaajat usein tekevät, jälkilaskennalla eli staattisella mittauksella. ”Ohjelmalla tehty korjaus on luotettava, mutta jos kysytään, niin pieni inhimillisen virheen mahdollisuus on aina olemassa, kun ihminen tekee.” Tarkastajan on osattava huomata,  jos piste on virheellinen.

Pienet virheet katoavat toleranssiin.

Uudet laitteet mittaavat gps:llä, laserilla ja videolla

Uusimmissa paikannuslaitteissa on myös laser-mittaus, joka on apuna nurkkapisteiden mittauksessa. Kehittyneissä laitteissa on mukana myös video.

Videokuvalla kohdistetaan etäisyyden mittaus näkyvään pisteeseen. Ominaisuus on tärkeä aidan toiselle puolelle, valtaojan keskelle tai muuta hankalaa paikkaa mitattaessa.

”Etämittaus mittaa myös suunnan. Se toimii jopa sataan metriin, mutta käytännössä käyttö rajoittuu 20 metrin, ettei suunta ja tarkkuus kärsi”, opastaa Mäenpää.

Moni kokee kasvulohkojen mittaamisen vaikeana asiana. Asiaan kannattaa suhtautua rauhallisesti. Monella viljanviljelijällä ei ole edes erillisiä kasvulohkoja, vaan kaikki peruslohkot ovat samaa kasvia. Samoin nurmitiloilla.

Perunamaan voi mittailla vaikka harpilla.

Yksi iso kysymys nousee esiin tiloilla, joilla on paljon peruslohkoja ja erikoiskasviviljelyä: istunto kestää kauan, kestääkö nettiyhteys katkeilematta koko istunnon ajan? Jos yhteys katkeaa, kaikki pitää tehdä uusiksi. Välitallennusmahdollisuus olisi välttämätöntä.

Byrokratiaa tämä taas lisää. Toisaalta asiaan voi suhtautua niinkin, että uusi mittaustekniikka voisi mahdollistaa tilan peltotöiden hallinnan parantamista. Samoilla välineillä voidaan merkata huonot talvehtimiskohdat, kivet ja vaikka viljelijän pissatauon nostama fosforitase puhelinpaalun juurelle.

The post Lohkon pinta-alan mittaus, Osa 1 appeared first on Maaseutumedia.