Ison lihakarjan kuivaheinä kerätään joka vuosi hyvälaatuisena talteen. Mäkelä pitää kuivaheinää taloudellisena vaihtoehtona isolla pinta-alalla. Sitä voidaan tehdä pitkin kesää.”Aina tulee heinäpouta”, Petteri Mäkelä sanoo. Logistiikka pitää toimia ...
29.6.2016 / Hannu KoivistoItävaltalaisen maatalouskonevalmistaja Pöttingerin vuonna 2009 lanseeraama Autocut-teroitusjärjestelmä on lyönyt itsensä läpi markkinoilla. Pöttinger ilmoittaa myyvänsä jo joka toiseen uuteen Jumbo-sarjan noukinvaunuunsa Autocut-teroituslaitteen. Autocut tulee saataville myös Torro-sarjan vaunuihin. ...
24.3.2015 / Matti TurtiainenJoskus urakoijalle tulee vastaan päiviä, jolloin joutuu ottamaan happea tavallista syvempään. Niin myös Timo Pihjalalle kesken rehunteon Hannu Oja-Lipastin pelloilla. Surkeiden sattumusten sarja olisi saanut heikkohermoisemman miehen luovuttamaan, ...
12.6.2014 / Hannu KoivistoKun laarin mahtuu 8 tonnin edestä siementä ja lantaa, ja kylvöleveys on 6 metriä, kellepä ei kone kelpaisi. Antti Nikkolalle ainakin kelpasi. Vaikka miehellä on reilu ala kylvössä, silti kaupat ...
3.6.2014 / Hannu Koivisto© MAASEUTUMEDIA