Traktorimarssi Senaatintorille oli sykähdyttävä ponnistus. Mukaan tapahtumaan saatiin kolme ministeriäkin, jotka raivasivat kalentereistaan tilaa varta vasten. Jossain kohtaa MTK:sta tuli viesti, että pakkohan tämä oli järjestää. Moni tuumaili, ...
20.4.2016 / Hannu KoivistoPerjantaina järjestetty traktorimarssi keräsi peukkuja ja myötätuntoa. Sivistynyt tapahtuma onnistui erinomaisesti ja uutistulva farmareiden asioiden liepeiltä oli valtava. Ranskalaisilla olisi opittavaa miten hienosti ja sivistyneesti mielenilmaus voidaan hoitaa. ...
14.3.2016 / Hannu Koivisto”No farms – No Food -iskulause on saanut alkunsa jonkun heitosta”, sanoo kurikkalainen Satu Sillanpää. ”En muista kenen.” Satu kertoo että Anna-Mari Salminen teki kovan työn tilatessaan ja jakaessaan pipoja ...
12.3.2016 / Hannu KoivistoValtamedia uutisoi että farmarit lähtevät traktorimarssille, mutta syy jää keskivertolukijalle epäselväksi. Farmarien tuohtumus on vaikea ulkopuolisen toimittajan hahmottaa. Traktorimarssille lähtemiseen on lukuisia syitä, mutta yksi on yli muiden: ...
10.3.2016 / Hannu KoivistoEino pakkaa termokset eriparivillasukkiin. Leena huolehtii, jotta pakkasesta otettu nisukyrsä on joukos, samoin maitopullo. Ford on ollut roikan päässä kolme vuorokautta odottamassa suurta hetkeä. Traktorimarssi voi alkaa. Juontopankon ...
10.3.2016 / Hannu Koivisto© MAASEUTUMEDIA