Tiesitkö, että tuulivoimalla pyöritetään Suomen energiataloutta vain viisi ja puoli päivää vuodessa? Ja tiesitkö, että aurinkoenergialla vain pari tuntia? Tiesitkö, että Suomen tuontienergiasta yli 60% tulee Venäjältä?
Tuuli- ja aurinkovoiman hypetys ja propaganda ovat johtaneet siihen, että niiden merkitys kuvitellaan energiataloudessamme todellista suuremmaksi. Sitrakin vaatii kotimaisen turpeen ja puuenergian käytön alasajoa.
Teksti: Yrjö Takkala, talonpoika Karstulasta.
Tuuli- ja aurinkoenergian kallis harhakuva
Tuulivoiman osuus energian kulutuksesta vuonna 2018 oli 5,8 miljoonaa MWh eli 1,5%. Tuulivoimalla saatiin energiaa vuoden tarpeisiin viideksi ja puoleksi päiväksi. Aurinkoenergiaa kulutuksesta oli 90 000 MWh eli pari promillea. Aurinkoenergiaa riitti koko vuoden energian kulutuspottiin pariksi tunniksi.
Tuulivoimalla saatiin energiaa vuoden tarpeisiin viideksi ja puoleksi päiväksi.Aurinkoenergiaa riitti koko vuoden energian kulutuspottiin pariksi tunniksi.
Tuulivoimainvestointeihin on käytetty 5 miljardia euroa. Tänä vuonna suomalaiset osallistuvat tuulitalkoisiin Energiaviraston mukaan 318 miljoonalla eurolla. Tuulivoiman tariffituki valuu merkittävästi ulkomaalaisille tuulivoimayhtiöille. Lisäksi suomalaiset maksavat ostamansa tuulienergian käytöstä keskimäärin 30 euroa/MWh eli 177 miljoonaa euroa. Yhteensä puoli miljardia tuulivoimayhtiöiden taskuihin. Viiden ja puolen päivän tuotannosta!
Suomen vuotuinen energian kulutus on 383 miljoonaa MWh sisältäen sähkön, lämmön, liikenteen jne. Tästä tuontienergian osuus on 2/3 eli 255 miljoonaa MWh. Kotimaisen energian osuudeksi jää 128 miljoonaa MWh. Keskimääräinen päiväkulutus on noin miljoona MWh. Tuontienergialla pyöritetään Suomea vähän yli 250 päivää vuodessa, kotimaisen jäädessä runsaaseen 100 päivään. Tuontienergiasta 61% tuodaan Venäjältä.
Kotimaisesta energiasta puolet on turvetta ja puuta
Suomessa on soita yhteensä 10 miljoonaa hehtaaria. Turvetuotannossa siitä on noin 0,6% eli 60 000 ha. Tuotantoon kaikista soista soveltuu 12%. Suojeltuna on sama määrä eli 1,1 miljoonaa ha.
Tuotantoon kaikista soista soveltuu 12%.
Lisäksi lainsäädännöllä on kielletty hyödyntämästä ojittamattomia soita 3 miljoonaa ha eli käytännössä tämäkin suoala on suojeltu. Turpeen osuus energian kokonaiskulutuksesta oli ennen turpeen vastaista ajojahtia 25 miljoonaa MWh. Turpeen osuus on romahtanut kymmenessä vuodessa.
Turpeella tuotetaan kaukolämpöä kaupunkilaisten koteihin ja sulatetaan kävelykatuja. Metsäenergian osuus on 38 miljoonaa MWh. Eli turve- ja metsäenergialla pyöritetään Suomen energiataloutta yli 50 päivää vuodessa. Ydinvoimalla 21 päivää ja kotimaisella vesivoimalla 12,5 päivää.
Sitra tarjoaa osmankäämejä vaihtoehdoksi
Mikäli Sitraa on uskominen niin kotimaisen turpeen ja puun käyttö loppuu kertarysäyksellä, ja korvataan saksalaisilla ja tanskalaisilla tuulimyllyillä, kiinalaisilla aurinkokennoilla, venäläisillä ydinvoimaloilla ja osmankäämillä.
Tuonnin ja erityisesti venäläisen energian osuus nousisi huimasti.
Yhtälö on mahdoton. Millä rahalla investoinnit toteutettaisiin? Ehditäänkö viidessä vuodessa rakentaa turpeen ja puun käytön korvaavat neljä uutta ydinvoimalaa, 7000 tuulivoimalaa tai asentaa hehtaareittain aurinkokeräimiä? Ja kukas ne osmankäämit kasvattaa ja kerää? Kotimainen turve ja puu olisi pakko korvata ulkomaisella öljyllä, kaasulla ja kivihiilellä. Tuonnin ja erityisesti venäläisen energian osuus nousisi huimasti.
Maaperässämme piileksivä energiavarallisuus 390 miljardia euroa – lämpöä 215 vuodeksi
Vaan entäpä jos turvetuotantoon otettaisiin siihen soveltuvasta suoalasta vaikkapa 10%? Se olisi vain 1,2% Suomen suoalasta. Tältä alalta tuotettaisiin kotimaista varastoitavaa energiaa 25 vuoden ajan 60 miljoonaa MWh. Joka ikinen vuosi neljän Olkiluoto kolmosen verran. Suot eivät lopu, sitä syntyy koko ajan lisää. Tänä aikana ympäristöteknologiaankin voidaan panostaa. Ja kehittää turpeelle muitakin käyttötarkoituksia. Työtäkin olisi yli 20 000 suomalaiselle.
VTT:n ja GTK:n laskelmissa energiakäyttöön hyödynnettävissä olevan suoalan energia on 13 miljardia MWh. Jos tämä hinnoiteltaisiin kivihiilen satamahinnan mukaan niin turvevarojemme arvo olisi 130 miljardia euroa. Pörssisähkön hinnalla turvevarallisuutemme olisi 390 miljardia euroa.
60 miljoonan MWh:n vuosikulutuksella me pärjäisimme 215 vuotta.
Ja tästä 390 miljardin varallisuudesta ja kansallisomaisuudesta oltiin EU-tukipaketin yhteydessä luopumassa mitättömällä 200 miljoonan euron luopumistuella. Turvevarojemme energia vastaa 1 100 miljoonaa öljytonnia, kaksinkertaisesti Pohjanmeren öljyvaroihin verrattuna!
Onko Suomen huoltovarmuus vaarassa? Kuka hyötyy turpeen ja puun käytön nopeasta lopettamisesta eniten? No, Veli Venäläinen.
Artikkelikuva: Nummijärvellä Uitonnevan suoalueelta johtuu vedet Ylimysluomaa pitkin. Virtaamaa ei juuri ole, mutta turpeen nostolupaa vanhalle turvetuotantoalueelle ei herunut. Geologiselta Tutkimuskeskukselta on tullut tuoretta tutkimustietoa
Yrjö Takkala on seurannut tilastoja yli kymmenen vuotta. Hänellä on 40 vuoden työkokemus metsä- ja energiateollisuuden raaka-ainehuollossa.
Lähdeluettelo:
https://www.stat.fi/til/ehk/2018
https://tulli.fi>energiatuotteiden-ulkomaankauppa
https://tupa.gtk.fi>julkaisut>tutkimusraportti156
https://www.luke.fi>uutiset
45 Kommenttia
Miksi ei kelpaa vihreille? Taustalla on totalitaarinen valtapolitiikka.
Googlatkaa ”Vihreä Tyrannia” ja lukekaa.
Moni nykymenon merkillisyys loksahtaa kohdalleen.
Ihan ilman salaliittoteorioita voin todeta että edellä esitetyt tuontienergialuvut sisältävät kaiken öljyn ja kaasun joten pitäisikö nyt häkäpönttöjä alkaa virittelemään?
Ja vielä tuohon kun lisää uhkakuvan siitä kun energiatuki loppuu niin mitä tapahtuu voimaloille kun niiden 15-20v max käyttöikä loppuu? No tuotanto myydään uudelle firmalle ja ajetaan konkkaan. Tuulipuistot ainakin osittain on vuokramailla. Nehän jää maan omistajan murheeksi
Miksi vuokrien on siis n,10-v, kun 25-30-v, tolpan ikä! Niin onko uskominen sen takana kovin uskottava kannattavuuskaan!ja suuhteessa hyötyyn on pieni saanti, jotain 6000€ v,ssa vaihtelee, kun jos siihen laitetaan parasta metsämaata, joka taas on pois metsäteollisuuden tarpeesta, jo nyt sahat kipulee raaka aineen saannin epävarmuudesta?
Kuntien saanti 3% n, kiinteistöveron osalta vuodessa, ja laskeutuva 40%,n niin, miten pikavoittoja etsitään näin lyhyt näköisestä hankkeen, kun tolpan 400kw hinta 1,5milj,
ja vesivoimalla rakennettu on mm,ssa meidän ympäristökuntien omistuksessa?
Vertasin sitä eteläpohjanmaan toimintaan, jossa Fortuman myymän ssaryhtiön nomissä osti sen ja purki ilmeisesti sen vesivoiman kun kysyessäni sitä ei ole?.. ja hintaa otettiin siirtoverkon kautta vaikkei oltu edes käytetty sen energiaa ylen kertomana, ja oli kovasti noususudanne tarpeessa..!
Toinen asiassa on kummaa, ettei kerrota kuka ja minkä kautta millaisen veron se maksaa,
jos sijoittajayhtiönä ilmoitettu mm, omassamme ikea ja cogle data hankettaan mitä sitten Kiina maksattaa, mutta veroa vesivoimasta on 20% niin kuka maksaa sen veron, sisaryhtiö on nimetty kunnan nimeen vuokramaan antajat siis hekö?
Eitaitais tulot riittää, tai saati onko huomioitu metsänomistajan vuokratessaan onko siihen sisältyykö jo sidosta johonkin aiempiin otettuihin lainoihin jo kiinnityksiä silloin se ei ole kain voimainen ei kahteen voi lohkoa jo kiinnitettyä maata edes mahdollisuutta onko näin se paras metsä on kahden sukupolven pois laskuista ja tuloistakin, tai ikuisesti jos kuulee että sen 10-v,n jälkeen onkin tuulipuiston ikuista omaisuutta! Puuttuuko tietoa joltain ja miksi kunnanjohtaja saa tälläisiä hankkeita hoitaa, josta mieleen tulee, että kuka käyttää todellista sitä valtaa kunnissa?
Jos metsän vuokraavat maksaa onko se viisasta jotai. Vastuista sen osapuolen, keinottelumakuista pikavoiton hakua, kun mm, 44milj,n veka yritetään kuitata 3000milj,n uudella velalla, kun vieläpä vesivoimasta, on kolmen kunnan liittymisestä velkaa syntynyt 20milj, 20-v,n ajaksi, lainalla kassavirrasta kun on maksettu 5milj, millaisin sopimuksin ja kuka vastaa tälläisestä jossei mikään kunta niin nopeasti liity toiseen kuntaan että ei asiaa ehditä oitaa niin ettei vesivoimasta jouduta osia maksaan jonnekkin, kun toisaalla on (oletushintoja pidetty, 36,€ ja 350,% oletusosake hintoina mm,ssa eteläpohjanmaan versivoiman hinnoittelussa kahden kunta kaupunki hinnoittelun osalta ilmoitettua) tosin asiaa sivuttu, vain keskusteluissa, ei todellisena tietääkseni toteutettu….)
Mutta, hahmottaakseen asian kiemuroita sen piirissä on monia adioita käsittelemättömiä, joita ei julki ehkä tule niin että kuluttaja voi tiedostaa, mitä maksaa ja mitkä vaikutukset on siihen vaikuttamassa, on nyky pv,n antia huolestuttaa, viimeistään jos ladkut nousee holtittomasti sen takia että keinottelijat päästään kuluttajan tilipussille arveluttavaa talouden hallintaa vaikea hoitaa jos asiat tapahtuu niin ettei niitä käydätositarpeesta toteuttamaan. Kyseenalaistaa on tai kriittisesti suhtautua jos joku asia on ulkoistettu, on totuttu jälkeenpäin pestään kädet asioissa joista ei haluta kantaa vastuuta!!
Kokemus muistuttaa, laskuja tietää, ja saanti ei mene aina oikeasti sen hudyksi, mitä luullaan, tai odotetaan!
Kokemus tätä on ollut, kun palkkoja kierretään/ halpatyövoiman piiriin liitytään, veron kiertoa, hyväuskoisia kansalaisia käytetään hyväksi maksatetaan heillä, kannattamattomasta työn teosta … sotu asioissa samaa kiertotaloutta kuin jätteitä käsistään pois, eikä vastuuta siltä edes yritetä ottaa joille se kuuluu? Britannia…
Tuulivoima puistojen vuokrasopimukset on ulkoistettu, miksi? Tulevat verot, Ikea, Gogle, Kiina, vai kuka? Omistajiahan on kyseiset yhtiöt, tai purku tolopan ?…patit eri luokkaa toisen kunnan tai kaupungin kertoma ei ollut samaa?.. Aukkoja tiedoista on liian paljon ja miksi Saksa pyrkii niistä eroon!.. myy 500 000, € käytettyjätolppia! Uusi kun meille1,5 milj, suhde muihin vaihtoehtoihin on aurinko energualla sama käyttö aika 8700,€ + asennustyöt, 400kw katolle, pienemmälläkin omakotitlo, voi olla omavaraisena energian käyttäjä, entä maalämpö jota on suosineet eläköityneet oly tai puuta käyttävät yhdistelmät vesikierto kattiloitten muuttaminen maalämpöön helposti hinta 15000, on. Lämmitys, ja akrikaatti valolle, ja muu mahdollisuus tulevan kuntien jätekierrätyksen kaasuttamisesta niin liesikin voi olla kaasukäyttöinen ja valot? 2500,€ muutos… muu mailma on sen piirissä melko laajuisesti… mutta omvaraisuutta jos miettii, tuntuu Findirin piiriin tuotettu sähkö aurinkoenergia rajoittaa siirtoverkon kautta sitouttaa tuulivoiman käyttöön 25-30 10% omavaraista ja hinta 25-30 000, sijoittajayhtiön omistukseen majsettavaa saatavaa tuoloa siirtoverkosta miksi taakoitetaan kansaa ja velkaannutetaan surutta olettaa? Kilpailuttavuus ei lie mahdollista!.. miksei riitä olevat verkot ja ottaa velkaa kansan kuluttajan piikkiin,
Muistutan Reisjärven ja Evijärven myyty vesivoima maksettiin kuluttajilla, kunta nosti myynti tulot mihin, en kysynyt, kunta liitokset on silloin herkässä, ja kunnanjohtajat vaihtuu tiiviis tahdissa…? Kuka kantaa vastuun ja miksi Tiilikainen elykeskuksessa näitä allekirjoittaa ei edes läpi menneet kansanedustajat entiset monet rannalle jääneet liittyi avustajiksi näin sen suojatyöpaikan saa heikäläiset jotka tyrii kentällä itsen takaisin menihän ne vaalien ohitetetut edellisen hallituksen ministeritkin paikat vaalien ulkopuoliselle muutamidn eikä suomen kansakaisuuskaan vaikutus estänyt rutsalausta tulemasta ministeriksi?.. onko kansan vaaleista kyse?… tai että luottamushenkilöt ei kexkustele kunnan asioista kuntalsisten kanssa kun yritetään olla kiinnostuneita miten suhtautua yritystä ai työpaikkaakaan perustavan vaikeus riskien hallintaan ja kulutus muutos tai ostovoiman tietoisuus rakentaa, hyvät päättäjät miksi teette niin vaikeiksi nämä hahmottaa?.. jos on ehdokas kanna vastuusi, kerro ja kysy miten se vaikuttaa sen kohdennettuun tahoon, kysy miten voit muuten oppia, äläkä ota tilallesi toista, joka hoitaa asiat, joita varten vain ääniä keräät puolueelle, et ole enää luotettava asian hoitaja mielestäni… ja kun kysytään älä ohjaa muualle hakemaan vastauksia!..
Miksi puolueet nostaa puoluetukea enempi,
kuin sotu saa maakuntaa varten hoitaa ja huolehtia ihmisten terveydestä tai muusta pärjäämisestä!..
on vissi ero toisessa on ihmisen osasta kysymys,
toisessa puolueen kulut,… ja silloinhan ei tartte olla luotettava jäsen äänestäjäänkään nähden velvollisia tekemisistään, tai kansaa huomioon ottaa, voi että on muuttunut enempi ns, on olemassa valtion pussilla kuluissaan,
miten se liittyy siihen, että pitää ilmoittaa, millä kansanedustaja on tullut kuvaan mukaan?…ja vaikuttaa, millaisia tuloja saanut, ja keltä tiedottaa! Tarkoittaa, että kun puoluetuki on annettu, alkaa näyttää siltä kuin olisi valtion viranhaltijana hoitaa ansan adioita tarkoittaa, kuin oisi osa virkakoneistoa ns, polisit tai viranhaltijat muut sen prosessissa onko siis perustuslaillista enää?.. sillä kansanedustajat saavat palkkaa, ja adumistuki näkyi olevan suoraan kuluja vastaava lisä menoista adumisen kuin muunkin, eli viranhaltijan rooli asemana ei riitä tuoekaan nostoon !… on myös jääviys kysymys nostaa eriarvoista tukea tai etuuutta mielestäni samalla kun takuueläke on niin pieni reilusti alle 1000,€ ja jos on muita tuloja astuu kuvioihin sovitusjärjestelmä purkaa tuloja kansalaisen, toinen käsi antaa ja toinen ottaa, jos niinkuin itse tapaturma eläkkeellä en saa edes sitä mitä kaikesta erikseen olen maksanut ettei toiset joudu hankalaan asemaan maksullisesti… näin vain kävi että hoitovirheestä koituvat vahingot jäin saamati, 40% vastuut jättää potilav, vaikka joka ruumiin jäsenet on hinnoteltu, lautakunnassa toinen kirurgi muutti, vakutuksen päätöstä ei maksettavaksi, mutta sitä enem,än jouduin kovaajiksi kaikes… pitkässä janassa vaikuttaa kaikkeen..
Meillä ei missään ole oikeen inhimillistä vaihetta naisella ainakaan, olla saman arvoisessa asemassa elämänsä aikana… jokainen säästö haetaan naisesta, ja työ hinnoitellaan samasta työstä miehen kanssa erikseen, ja miksi miehen työstä maksetaan niin helposti hulppeita tuloja, vaikkei lopulta tee kovinkaan mitään sen eteen, siillä sen tekee joku muu.? Tai muut!..
Kokemaa, nm,
Sähkövouhotus on täyttä humpuukia. Traktoreita ei voi käyttää sähköllä. Tuskin sen perään voi laittaa pitkää pistorasiaan ulottuvaa kaapelia tai vihreiden suosima tuulimyllyjä tai aurinkopaneeliakaan. Traktorit kuuluvat Suomen huoltovarmuuteen!
KÄ’YKÄÄ GOOGLE ,mikroaaltopulssi on löytynyt vakava Ihmisiä sairastuttava sähköinen saaste ,nopeasti rahoitus uudelle tutkimukselle tai kaataa kaikki myllyt ,niinkuin Saksassa tehdään.
Tätä olen kommentoinut niille jotka aurinko / tuulienergian sanoo olevsn pelastus, luurin lyövät korvaan🤔
Meillä on aurinkoenergia 15 paneeli kyllä meillä on toiminut hyvin 4,42
Kuinkas tulee surinkosähköä talvella, kun lämmitystä tarvitaan.
Vuoden 2019 aikana Suomeen valmistui 56 uutta tuulivoimalaa, joiden kapasiteetti on yhteensä 243 megawattia. Kokonaisuudessaan Suomen tuulivoimakapasiteetti oli vuoden 2019 lopussa 2 284 megawattia. Tuulivoimalla tuotettiin vuoden aikana sähköä noin 6 terawattituntia. Tuotannolla katetaan seitsemän prosenttia Suomen sähkönkulutuksesta ja yhdeksän prosenttia sähköntuotannosta. (Hannu Koiviston mielipidekirjoitukseen oli lisätty mm. liikenteessä ja lämmitykseen käytetyt polttoaineet mitä sähkövoimala ei tuota. Kun puhutaan tuulivoimasta, pitäisi puheenaiheen pysytellä sähköntuotannossa)
Tarvittaessa Suomi pärjäisi ilman tuontia Venäjältä. Eniten sähköä tuodaan Ruotsista, johon on myös vahvimmat siirtoyhteydet.
Teknisesti katsottuna Venäjän suunnalta voisi tulla kylmänä talvipäivänä maksimissaan 10 prosenttia Suomen sähköntarpeesta, Fingridin Jäppinen kertoo.
Sähkö tuodaan kuitenkin sieltä, missä se edullisimmin tuotetaan. Tämän takia viime aikoina Venäjältä on tullut sähköä paljon vähemmän kuin teknisesti olisi mahdollista.
– Ruotsista sähköä voi tulla enemmän, ja sieltä herkästi tuleekin kun heillä on paljon edullista tuulivoimaa tai sateisina aikoina vesivoimaa
Teksti ei ole minun, vaan Yrjä Takkalan. MInä vain julkaisin sen, kun oli niin viisasta sanomaa. Nyt puhutaan kokoonaisenergiasta, koska tuuli- ja aurinkosähköä perustellaan vähäisillä co2-päästöillä. Tosiasia on se, että tuulisähkö tuottaa vai 5,5 päivää vuoden energiatarpeesta. POintti on se, että tuulienergia ei käytännössä vaikuta co2 päästöihin kuin hyttysen pierun verran
Ei kai se tuottamamme turvekaan polttomoottoriautoja liikuta tai tuota muitakaan energialopputuotteita kuin sähköä ja lämpöä? Kyllä tässä pitäisi vertailla vertailukelpoisia asioita keskenään, eikä valikoida omasta näkökannasta sopivinta otantaa. Jos katsotaan energiantuotannon CO2-päästöjä, on niitä syytä katsoa niitä soveltuvassa viitekehyksessä. Tällainen väkisin venkslaaminen saa myös meidät reilusti pelaavat ja ympäristövastuunsa kantavat turpeentuottajatkin huonoon valoon.
Oliko Eemil hyvä turvekesä? Millaiset on tulevaisuuden näkymät? Pystytkö jatkamaan vai laitatko pillit pussiin?
Nyt taitaa olla niin, että koulupoika tienaa kesätyörahoja olemalla trollitehtaalla töissä. Sen verran oli vastauksessa sanoilla kikkailua ja tahallista väärinymmärrystä ja terminologian sekoittamista.
Miten se ”tuulienergian edullisuus” on laskettu ? Se ainakin on selvää, että kun tuulienergia muutetaan rahaksi sähköpörssin hinnalla niin suuri osa tuulienergiasta on arvotonta ! En viitsi edes lähemmin syventyä tässä tuulimyllyjen valmistuksen elinkaarihaittoihin ! Tuottavat kuulemma nykyään tuulienergiaa ”kannattavasti” !
Uudet tuulivoimahankkeet eibät saa tukea.
Tuntuu oudolta,että yksityinen sijoittaja panisi rahaa kannattamattomiin hankkeisiin
Kylläpä vain saavat. Poikkeuksena ne, jotka rakennetaan ilman tukea. Eikä siinäkään mitään outoa olisi, että sijoitetaan nollatuottoon. Kyseessä on kuitenkin valmiiksi myyty paketti (esim. Ikea). Eli sähkölle on ostaja, joka haluaa kiillottaa kilpeään ”vihreällä” sähköllä. Taloudellisesti ja ekologisesti järjetöntä mutta minkäs teet, kun tietämättömät arvostavat sitten tämän kaltaista luonnon tuhoamista. Ihan vain, koska se on lobbaamalla myyty heille mediassa ilmaston pelastajana. Saksalaiset ovat myös sijoittaneet pelkästään ropellien tuotantoon pitkän pennin ja kun siellä kotimaan kamaralla vastustus on oikeasti jo sitä luokkaa, että se on pakko byggaa tänne Suomeen.
Turvr pysyköön turpeena. Pieniä ydinvoimaloita sähköntuotantoon jolla korvataan idän sähköä.
Tulevaisuus piilee saasteettomassa ydinsähkön tuotannossa.
Ymmärrän hyvin artikkelin sylttytehtaan.
Kyllä pitää,tuulella ei ystäävää.
Mutta puhdasta vain.
Samanlainen hypetys on sähköautojen markkinoinnissa. Ei haluta lainkaan nähdä haittapuolia. Materiaalien louhinnassa tuhottua luontoa, kulutettua energiaa, veden kulutusta ja vesistöjen saastuttamista yms. Haitoista ei puhuta lainkaan
Kyllä akkumateriaalien saamisessa jonkinverran päästöjä tulee, siitä johtuu polttomoottoriautojen etulyöntiasema autoa valmistaessa. Kun otetaan huomioon koko elinkaari ja akun materiallit on kerran kaivettu ja merestä haihdutettu ei päästöjä juuri enää tule toisin kuin polttomoottorissa jolloin sähköauto on lyhyen käytön jälkeen vähäpäästöisempi. Öljyn porauksessa käytetään myös vettä paineen saamiseen pumppaamalla sitä maan alle jolloin vesi saastuu, kun taas litiumia saadaan altaassa merivettä auringossa haihduttamalla. Hydraulisella täryttämisellä pilataan pohjavedet kemikaalien avulla ja kobolttia käytetään krakkauksessa mutta vähenemässä määrin autojen akuissa. Raakaöljyn tislaukseen kuluu valtavasti energiaa (kaasua ja sähköä) ja lisää päästöjä tulee mm. soihdutuksessa ja kuljetuksessa. Olen vielä itsekkin dieselautoilija mutta en siltikään kiellä öljyteollisuuden haittoja ja pyrin mahdollisimman pian pääsemään irti fossiilisista polttoaineista. Öljyteollisuus joko sopeutuu uusiutuvaa energateollisuuteen tai taistelee sitä vastaan niin kuin tupakkateollisuus aikoinaan terveyshaittoja vastaan.
Ja hyvin käy tupakki kaupaksi.
Niin ei muuten tässäkään artikkelissa taidettu puhua turpeentuotannon haitoista..?
Kaikkea pitää vastustaa jotta on onnellinen.
Ensimmäinen graafi kertoo, miten pihalla suomalaiset poliitikot ovat hyväksyessään yltiöpäiset ilmastotoimet. Ylipäätään meidän päästöillä ei ole maailmassa yhtään mitään vaikutusta. Ei meidän esimerkistä kukaan piittaa, enintään hymyilevät ymmärtäväisesti. Turpeen käytöllä on vielä vähemmän ilmastollista vaikutusta, mutta kansantaloudellisesti ja huoltovarmuuden kannalta se on meille ehdoton voimavara. On turpeen käytöllä kielteisiäkin vaikutuksia. Niiden torjuminen on kuitenkin huomattavasti hyödyllisempää kuin turpeen käytön lopettaminen.
Millään yksittäisellä ihmisellä, valtiolla tai muulla lähteellä (autoliikenne, laivaliikenne, teollisuus, maanviljely, liikahakkuut ym.) ei ole yksin ”yhtään mitään merkitystä” koska kasvihuonekaasut ja hiilinielut eivät muodostu yksittäisestä lähteestä vaan niitä on monia. On tämän planeetan kannalta aivan samantekevää onko ilmastoa lämmittävän molekyylin tuottanut Suomalainen, Amerikkalainentai Kreikkalainen koska samalla planeetalla asutaan ja lopputulos on silloin sama. Puhe siitä että Suomen päästöillä ei ole merkitystä on yhtä tyhjän kanssa kuin puhe siitä että tietyn kaupungin päästöillä ei ole merkitystä, tai kaupungin osalla. Kyse on Maa planeetasta, ei sen osasta.
Miten se ”tuulienergian edullisuus” on laskettu ? Se ainakin on selvää, että kun tuulienergia muutetaan rahaksi sähköpörssin hinnalla niin suuri osa tuulienergiasta on arvotonta ! En viitsi edes lähemmin syventyä tässä tuulimyllyjen valmistuksen elinkaarihaittoihin ! Tuottavat kuulemma nykyään tuulienergiaa ”kannattavasti” !
no ei mene aivan läpi haiskahtaa meleko vihreeltä
Jos tuulivoimalla tuotetaan 7% sähkön kulutuksesta ja 9% tuotannosta niin todellisuus on varmasti enemmän kuin 5,5 päivää vuodessa sähkön energiantarpeesta. Kaikkine energian kulutusta vastaava määrä on varmasti eri asia koska sähköä ei voi suoraan polttomoottorissa tai kaukolämmössä käyttää. Liikenne kuitenkin vähitellen sähköistyy ja löytyy oma paikkansa varmasti löytyy uusiutuville polttoaineillekkin, on kuitenkin hyvä muistaa että polttoaineen jalostus on myös erittäin energiaa kuluttava prosessi ja Nesteen jalostamo on suomen toiseksi suurin CO2 päästäjä, ja sen lisäksi tulevat vielä ajoneuvojen päästöt.
https://www.uusimaa.fi/paikalliset/1408642
Energian tuotannosta on hyvä keskustella asiallisesti, toivoisin että järkevää keskustelua olisi enemmänkin. Lähtökohtaisesti olisi hyvä verrata eri energiamuotoja kuitenkin samalla asteikolla, eli mikä on Suomen kokonaisenergian tarve vuositasolla ja tähän sisältyy kaikki käytettävä energia mukaan lukien liikenteessä käytettävä polttoaine. Ymmärrän hyvin että tuulivoimasta saadaan suoraan sähköenergiaa, mutta maassamme tarvitaan muitakin energiamuotoja kuten em.polttoaineet tieliikenteeseen ja vaikka kaukolämpöön. Mielestäni on outoa että edistykselliset suoran sähkön tuotantotavat(tuuli/aurinko) ovat jotenkin vastavoima perinteisille energiamuodoille kuten turpeelle tai metsähakkeelle. Me emme voi mitään että maailma muuttuu ja sähköä tarvitaan enemmän, sähköautot yms.yleistyy, on vain hyvä että saamme kotimaista uusiutuvaa energiaa? – Mutta yleensä samassa kontekstissä aliarvoidaan ja mustamaalataan kotimainen energiamuotomme turve. Vaikka nykypäivänä vain 5% kokonaisesta energiankulutuksesta tuotetaan turpeella, sen käyttö painottuu kaukolämpölaitoksiin ja täten suuriin asutuskeskuksiin, turpeella lämpenee n.miljoonan ihmisen koti, lisäksi nykyiset energiatehokkaat CHP-laitokset tuottavat sähköä. Tuulivoiman sähköä tarvitaan monessa paikassa, mutta kaukolämpökattila ei sillä lämpene. Kaikki kotimaassa tuotettu energia vähentää suoraan tuontienergian tarvetta. Nykypäivän maailmanpolitiikkaa seuratessa olisi järkevääkin nostaa energiaomavaraisuutta, etenkin Venäjän tilanteen takia.
Ymmärrän että uusiutuvien energiamuotojen tekniikan kehittyessä voidaan turpeen poltosta luopua, mutta aikajana tulisi olla sellainen että siihen sopeutuvat myös tuottajat ja alan työntekijät. Pitää miettiä myös kustannuksia, jos tekniikan kehittyessä saadaan energiaa ilman korkeita tukia on uudet energiamuodot järkeviä, -nykypäivänä kun esim.tuulivoimaa tuetaan rajusti ja turvetta verotetaan rajusti. Ympäristönäkökulmasta meillä ei vielä ole olemassa sellaista kotimaista luotettavaa ja edullista energiamuotoa mikä ei saastuta lainkaan.
Toivoisinkin että turvetuottajat, energiayhtiöt, poliitikot sekä ympäristöihmiset löytäisivät järkevän faktoihin perustuvan keskustelun turpeesta, ettei se olisi vain yksipuolista kritisointia ja osaltaan aatteen mukaista disinformaatiota.
Tuulivpima tarvitsee niin paljon säätöenergiaa, ettei taida kotimaasta löytyä. Kas, kun samat hemmot, jotka suosivat tuulienergiaa tekevät kaikkensa, ettei esim. vesi-tai muutkaan säätövoiman rakentamiset onnistu ! Jäljelle jää siten vain tuoda sähkö ulkoa ! Tuulisähköä se tuontisähkö tuskin on, koska silloin, kun sähköntarve on suurimmillaan niin on monesti rasvatyyni ilma !
Jos kiinnostaa seurata livenä sähkön tuotantoa –> https://www.electricitymap.org/zone/FI?solar=false&remote=true&wind=false
Tämä Sitra on yhteiskunnan rahojen piittaamatonta tuhlaamista, Sitran tuottamat asiantuntemukset jokainen alkouluikäinen ymmärtää.. Suomessa näitä suojatyöpaikkoja valtiolla riittää, jospa käyttäisimme aikaamme hyödylliseen työhön, emmäkä selvien asioiden vouhkaamiseen. Täällä herrakansa makaa suojatyöpaikoissaan suurella palkalla miettimässä itsestään selviä asioita, ulkomainen työvoima tekee muutaman hullun Suomalaisen kanssa tuottavat työt. Eikö näihin asioihin pitäisi kansalaistenkin kiinnittää huomiota.
Tämä Sitrahan on epäonnistuneiden poliitikkojen suojatyöpaikka, nykyinen johtaja entinen pääministeri, varmuudella on ollut johtajana toinenkin pääministeri, joka tosin nyt venäläisten töissä.
Auringon säteilyenergia on tällä hetkellä ainoa lähde josta planeetallemme tulee lisää energiaa. Muun muassa kaikki kemiallinen- taikka ydinvoima kuluttaa luonnonvaroja joihin energia on varastoitunut ja joka voidaan muuhun muotoon muuttaa.
joo paskotaan vaan suot ja järvet ja metsät niinkun tähänki asti että saadaan energiaa ja raaka-aineita! hyvä me!
Kylla oli Yrjö Takalan kirjoitus. Hän oli todella perehtunyt asiaan
Tarkistin lähtötidot oikeiksi
Kyllä tämä Suomen enegiapolitiilka on ollut väärillä urilla jo pitkään. Ollaan 60 % Venäjän tuonnin varassa ja mätetään rahaa tuulimyllyihi ja aurinkoenerhiaan. Meillä on olemassa oma öljymme , turve ja puu
Niiden käyttöä tulee lisätä, niin saamme työpaikkoja, hyvinvointia , taloutemme kuntoon vasikin tämän koronan ja suuren velkaantumisen jälkeen.
Nyt on aika toimia ja vaatia muutosta talouspolitiikkaan
Mistä sitten tarkistit lähteet?
Kun seuraa Takkalan lähdeviitettä (https://www.stat.fi/til/ehk/2018), päätyy nopeasti liitteeseen 1, jossa esitetään sähkön nettotuonnin olleen vain 5% kokonaisenergiankulutuksesta vuonna 2018. (https://www.stat.fi/til/ehk/2018/ehk_2018_2019-12-12_kuv_001_fi.html). Tuntuu kuin Takkala olisi lukenut ihan eri tilastokeskuksen sivuja.
Mistä te tarkistitte Takkalan lähteet?
Kotimaisella ydinvoimalla tuotettiin 21 881 000 megawattia sähköä vuonna 2018.*
Suomessa päiväkohtainen energian tarve on keskimäärin 1 049 315 megawattia (kokonaiskulutus vuonna 2018 jaettuna 365 päivällä).
Kun ydinvoiman kokonaistuotanto jaetaan keskimääräisellä päiväkohtaisella energiatarpeella, saadaan luku 21 eli jutun kaaviossa näkyvä 21 päivää (n. 6%).
Päivien määrään perustuvalla taulukolla on tarkoitus kertoa montako päivää selvitään kotimaisilla energiatuotteilla kriisitilanteessa. Lisäksi kotimaisen perusenergiahuollon pitää perustua varastoitavaan energiaan, jota voidaan ottaa käyttöön tarpeen niin vaatiessa.
*Tuo ydinvoiman energiatuotannon megawattimäärä löytyy sekä Motivan että Tilastokeskuksen sivuilta.
Hyvä Yrjö Takala ja kommentoija Esko Pajula! Yhdyn paljolti kirjoitukseesi ja mielipiteisiinne. Suomen tulee satsata juurikin omasta maasta saatavaan pitkäjänteisesti työllistävään energiatuotantoon puuhun, turpeeseen, maalämpöön , vesivoimaan ja kyllä myöskin aurinkovoimaan koska se on vielä niin lapsenkengissä ja lisäys kapasiteettia voidaan rakentaa valtavasti eri rakennusten katoille. Sisämaahan ei Tuulivoimaa pilaamaan terveellisiä asuinympäristöjä ja arvokkaita luontoarvoja pysyvästi. Tuulivoimaa vaan merialueille tai luodoille keskitetysti ei hajoittamalla Suomen kaunista luontoa ympäri maata. Turpeentuotanto tulee sallia mutta vain sellaisille soille joilla ei ole korkeaa luontoarvoa ja sellaiset systeemit vaatia tuottajilta että haitat minimoituu ympäristölle. Suomessa riittää soita myös turvetuotantoon.
Tapani Viik ja Kaale yrittävät turhaan luoda luokkataistelua ja mustamaalata itseään koulutetumpia ja menestyneempiä ihmisiä. Pääministeri Esko Aho oli 90-luvulla pelastamassa Suomea totaaliselta konkurssilta ja pääministeri Jyrki Katainen oli ainoa puoluejohtaja, joka pystyi saamaan hallituksen kasaan pitkissä hallitusneuvotteluissa. Sen jälkeen hieno työura on jatkunut EU:n talouskomissaarina ja Sitran yliasiamiehenä. Duunarin ns. tuottava työ voi olla esim. tuottaa tehtaissa aseita tai turhia hilavitkuttimia, joita kukaan ei oikeasti tarvitse. CO2 tuotanto on ainakin varmaa. Myös henkisessä työssä tuotetaan erittäin paljon hyödyllisiä asioita. Lähes kaikki kehitys on kiinni henkisestä kapasiteetista.
Aiettä ei tuulivoimakannata no tänne maalahteen ainakin tehtiin aivanuusi tuulivoimala puisto vuodenpäivän rekat tuolla maantiellä niitä kuskas nytne kaikki 13 kpl koniitä olikaan tuolla pyärii ja kauaksinäkyy luulis sähköä tuottavan vaionko turhahankintamuka!.
Jopa kivihiili on turvetta puhtaampi polttoaine. Humuspäästöjä turpeesta tulee aina, enemmän tai vähemmän. Turveteollisuus ilmoittaa työllistävänsä 2300 henkeä. Kun verotuki on 196 miljoonaa euroa vuodessa, yhtä työpaikkaa tuetaan 85 000 eurolla.
Kaadetun puun hiilidioksidista on kahden vuoden kuluessa n. 80% ilmakehässä.
Hölmöläisten meininkiä.
Artikkelissa lähteenä olevan Tilastokeskuksen 2018 tilaston mukaan energian kokonaiskulutuksesta on 17% tuotettu ydinvoimalla. Artikkelin piirakkadiagrammissa on kuitenkin vajaa 6 % (21 pv). Jokin ei nyt täsmää.
Kotimaisella ydinvoimalla tuotettiin 21 881 000 megawattia sähköä vuonna 2018.*
Suomessa päiväkohtainen energian tarve on keskimäärin 1 049 315 megawattia (kokonaiskulutus vuonna 2018 jaettuna 365 päivällä).
Kun ydinvoiman kokonaistuotanto jaetaan keskimääräisellä päiväkohtaisella energiatarpeella, saadaan luku 21 eli jutun kaaviossa näkyvä 21 päivää (n. 6%).
Päivien määrään perustuvalla taulukolla on tarkoitus kertoa montako päivää selvitään kotimaisilla energiatuotteilla kriisitilanteessa. Lisäksi kotimaisen perusenergiahuollon pitää perustua varastoitavaan energiaan, jota voidaan ottaa käyttöön tarpeen niin vaatiessa.
*Tuo ydinvoiman energiatuotannon megawattimäärä löytyy sekä Motivan että Tilastokeskuksen sivuilta.
Jätteiden kierrätys unohtui, siitä saa maatalouskoneet oman polttoaineen kaasuttamalla, ja ylimääräisen paikallisten, ja ohikulkijoitten autoihin, kun sitä tukea autoa kohti saa valtiolta yli 1000€, josta autoilijan osuus jää runsas 400€, sen muuttamisessa kustannusapua, jo olevan rinnakkaisen pensan, tai diisel käyttöisen kulkupelin lisänä, niin saadaan se omavaraisuus vaihtoehto eteenpäin kaasulla.
Moni polttoaineisena säilyy hybridi mallina, kunnes kehittyy lisää. Samalla sen valmistus prosessissa myös laitteistolla voi pohjavesiäkin puhdistaa, niin ne kotitalousjätteet, ja elintarviketuotannostakin tulevat, kuin kaatopaikkajätteetkin voi saman käsittelyn kautta ottaa hyötykäyttöön, kaasuksi. Maatalous rehut huonot ruuvata sekaan…
Eikä peltoonkaan pahitteeksi ole, jos sen lannoitus osuus rakestettaisiin, ja samalla viskurilla, kuin muukin lannoite leviää, ei ajaudu vesistöön.
Ei tarttis maksaa Honkajoen vientiä, satakunnassa se hyödynnetään jo kaasuksi, jopa Pori sai satamaansa Turun sijasta kaavoitettua niin, että voi laivat kaasua tankata.?
Miksei muut sisä suomennotkot ja saarelmatn tuottajat kaikenlaiset erkoistumisen alueet ottais hanskaansa asiaa, ja miettis yhdes toistensa kanssa mitä ja mistä mahdolisesti voisi tuotteistaa omia jalosteita, ja omavaraisuuden säilyttämiseen, niin tietäis, myös lähiruokaketjusta saisi raakaineensa saavat ja muut käyttäjät ammatillisestikkin, mitä suuhunsa laittaa, ja tarjoaa muille.
Eikä tarttis ulkolaista antipiottia tietämättään nauttia tästä, mitä muuta sen lisäksi, kun tiedetän lisäaineet ei ainaka vähene, sillä konstin, että se kestää pitäisi tolkuttomasti tuoreuden takeena kaupan hyllyssä, sen pikien matkojen, ja määrienkin suuduuden takia marketit pystyy pitämään, muulla konstilla kannattavasti.
Mutta ainakin itse olen ottanut suoraan raakaineet tuottajilta, enkä kysele lupaa keltään, vaikka sitä kiellettiin, ja olen saanut, mitä halunnut, ja kun juustokeitotkin tarvitsee kermaista maitoa, jotta tulee hyvä heraa käyttöön, enkä ikinä ole ehtinyt niin paljon keittää, kuin ois mennyt, on yksi laji, entäs ne muut sitten tietämäni valmisrajat?
Yksi tila tekee maitonsa mustelen jäätelöksi, ja laajentaa tällä hetkellä, sen paikkakunnan nuoret myy kojuissaan ne vissiin toisille kuluttajille!
Toisaalla yksi tuottaja joka on jo eläköitynyt teki juustoleiviks, ja toinen saman alueen munajuustoksi, kolmas tuotti munat, tiesin aina keltä saan ja riittävästi, ja siinä opittiin tunteen tarpeitten määrätkin, tätä pitäis tulla lisää tilalleen jatkajia, ja siitake sienen kasvattajakin eläköityi, ihmettelen, ettei jatkajaa ole, kun omassa listassa jouduin jättään rukalistalta pois, kun raaka aine puuttui, tietoisuuskin,huolehtia, joku kerää ainekset, ja jakaa ne käyttäjille!
Itse jalostin kaiken aikanaan, ja kaikki meni suoraan kuluttajille, mutten päässyt kotitilalle jatkamaan, vaan sen meni vieraalle, vaikka toisin oli sovittu, itse ehdin hakea luvat ja piirustukset, kuin hankkia jalostusraakaineitten tuottajat kasvattaa, niintä varten, mutta, kas sai huomata, ettei osapuolet, joihin luotin, joiden kanssa jotain sovittiin pitäneet lupauksiaan, sain purkaa kaiken, ja vaihtaa viikossa suuntaa toisenlaiseen toimintaan, turvatakseni talouden pysymisen pystyssä ja näpeissä.. tajusin tekeväni turhaa työtä meni siltäosin täysin uurastus hukkaan!..
Siihenkin kustannus rakenteeseen on avut nykyään… ei silloin, ja muistelen, että rakennuskielto tuli eu,n taholta, joka jarrutti, ja jarruttaa edelleen, koska tuottaja hiljattain mainitsi, ettei voi jatkaa ennen, kuin saa ympäritöluvan.?
Toinen tuskaili saman asian piirissä, kun oli myymässä tilaansa, kun itse eläköityi, ja jäisi näin tukien ulkopuolelle, kas voi niitä vaille jäädä myös sen takia, ettei taseeseen jää vaadittavaa verollista tulosta, joka liittyy maaseutuministerin hallitusohjelmaan! Ja tuottajasopimuksiin keskitettyyn raakaine tuottaja sopimukset on edellisen täyttyessä, kiintiöitynyt ja sekin taas tarkoittaa heiluvaa tuotantohintaa, kun kulujen pitäisi liittää samaan sopimus karttaan, muttei, kun ovat eritahoja!
Mikään ei siis muuttunut? Tuottaja on silti ammatinharjoittaja, mutta liian rajallisesti määriteltynä nyt siihen soppaan on sisälletetty eu, jakaja ja määrittelijä, kinnaaminen jatkuu! Miksi? Ei mahdu minun järkeen suomi taantuu kaikes, ja kuka tästä on vastuussa!
Jotain pitäis tehdä, hanskassa ei kuitenkaan ole, mutta…miten selvitään, jossei asiat ole joka asioissa omissa käsissä, kuka muuten antaa muista maista meidän käydä päättämässä toisen maan asiat määräämäs?… jos niin tehtäis niin mitä taoahtuisi..?
Palaan akkuihin vielä..
Litium akuthan tulee myöhemmin, ja Saksahan jo tekee litium akkuja siihen, että pitäisin sähkö käyttöistä vielä liian kalliina, ja epävarma talvikäytössä? Itse haikailin Litium akusta varamaan sen auringon ja tuulen sieppariksi kierukka tyyppistä yhdistelmää omavaraiseen enerkian talouden pyörittämiseen ja energian keräämiseen säilyttämiseen, ja jakoon sulakkeisiin kohdittain tyyppistä yhdistelmää miniturbinisen yksi sylinteristä, ja kaasun lisätyessä hellan vaihto sille, ja maajussit lisätuloja. Senhän voi kaapeloida niinkuin muutkin on, myös kotitaloutee lisä raakaaine kotimainen?
Sain innostuksen omaan kuntaan selvityksen piiriin.. tuon kaasutuksen en tosin seurannut sitä missä mennään ja litium kai jää alueelle valmistukseen, kun se raaka kaivos on alueella, toivon mukaan työllistäisi suomalaisia, kun Kokkolassa on kemiallista osaamisra jo valmiiksi, ja Pyhäsalmen kaivos hiipuu pois raakaaineestaan, jota jalostettu Kokkolassa.
Mutta sitä voisi, joka kunta, ja kaupunkitaajamat, joissa on maataloustuottajia, vielä pyrkiä säilyttämään tuotantonsa ja miettiä lähiruoka- ja elintarvikejalostamiseen siirtyen vaiheittain, kun niitä maakunta selvityksiä tehtiin sitä varten, että saisimme pidettyä maaseudut kannattavina, ja elinvoimaisina, tuoda muutakin tuotantoa takaisin haja asutusalueille.. niin säilyisi ne muutkin palvelut, ja saamieni tutkittujen tietojen pohjalta maaseudulle tulijoita olisi, tai palaajia olisi kaupungeista kerrottiin ja annoin tiedon asiamiehille välittää sen päättäjille, tämä virusaika on tuonut jotain hyvääkin huomata, lasten kannalta turvallisempi ja rauhallisempi kavupaikkakin kaupunkiin verrattuna.