Uhat pölyttäjille ovat todellisia Suomen liityttyä 1995 alussa Euroopan Unioniin tilakokojen kasvattaminen ja tuotannon tehostaminen ovat jatkuneet näihin päiviin asti.
Omenia ja viinimarjoja saa vielä puutarhoista, mutta hallattomien keväiden ja alkukesien jälkeen mustikattomat, lakattomat sekä puolukattomat kesät ja karpalottomat syksyt ihmetyttävät.
Sienien määrä on jo vähentynyt, seuraavaksi eivät oljet lahoa pelloissa, eivätkä koivujen lehdet metsissä. Lintujen laulua ei kuulu.
Kaupunkien luonnonsuojelujärjestöjä asia ei juurikaan kiinnosta, mutta luotan teihin, Suomen maaseudun väki. Vaikka tehtävä tuntuu ylivoimaiselta näissä suhdanteissa, niin jo maito- ja lihakarjan palautus laitumille auttaa.
Teksti: Matti Kouvo Kuvat: Anu Tuomaala
Aaltoileva ilmastokeskustelu — Lihakarja vastatuulessa
Maitotilojen lopettamisen vauhti on kiihtynyt huolimatta suurista navettainvestoinnista ja päälukujen kasvattamisesta.
Lihakarjan kasvatus on voimakkaassa vastatuulessa johtuen aaltoilevasta ilmastokeskustelusta.
Venäjän viennin tyrehdyttyä uusien markkina-alueiden valtaus on jäänyt kesken. Kuluneen neljännesvuosisadan kehitys on suosinut tavallaan siis viljan ja öljykasvien viljelyä.
Kun tukiais- ym. maatalouspolitiikka on suosinut tilojen pinta-alan kasvattamista, on viljelymenetelmien kehittyminen heijastunut kone- ja laitekoon kasvuna. Toisen sanoen kasvavat peltopinta-alat tarvitsevat suurempia koneita.
Isompien koneiden kulun tieltä on raivattava pois avo-ojat, kivet ja ahtaat peltokuviot. On luotu siis enemmän tai vähemmän maamerkitön maa, jossa ei kimalainen löydä pesänpaikkaa tai perhonen niittyä. Öljykasvien viljelyä vaikeuttavat tuhohyönteiset, joita on torjuttu neonikotideillä – nämä puolestaan myrkyttävät myös pölyttäjähyönteisiä.
Mitä neonikotidien jälkeen?
Kun neonikotidien tie alkaa olla lopussa, tilalle tuskin keksitään paljoakaan turvallisempia kasvinsuojeluaineita.
Viljanviljely on puolestaan edellyttänyt glyfosaatin käyttöä – tämä aine tuhoaa vuorostaan tarhamehiläisten suoliston bakteerikannan.
Kulunut neljännesvuosisata on merkinnyt myös telekommunikaation käytön jatkuvaa voimistumista. Suomessa ollaan parhaillaan ottamassa käyttöön 5. sukupolven teknologiaa, joka edelleen hyödyntää radiotaajuuksista mikroaaltosäteilyä.
Tämän säteilyn aallonpituus pienenee joka sukupolvelta, mikä merkitsee suurempaa lähetystehoa ja johdonmukaisesti suurempaa biologista vaikutusta.
Maailmalta kantautuvan alustavan tutkimustiedon mukaan asiassa pitäisi edetä yleisen varovaisuusperiaatteen mukaan, eikä odottaa raportteja tuhoisista vaikutuksista biologisille organismeille – kuten pölyttäjähyönteisille.
Maaseutu kuolee
Viimeisen viiden vuoden aikana kiista ilmastonmuutoksesta on kiihtynyt, ja luonnonsuojelujärjestöjen toiminta asiassa on ollut suorastaan maanista.
Maataloustuottajat ja heidän järjestönsä toimivat altavastaajina tilanteessa, joka saa järjettömiä piirteitä. Entisiä ketoja tai laitumia, jotka ovat syntyneet toimivan karjatalouden tuloksena, voidaan nyt raivata luonnon monimuotoisuuden nimissä siimaleikkureilla tai niittokoneilla, laitteilla, jotka rikkovat pyhän hiilineutraaliuden periaatteita.
Näin saadaan museomaisemaa, joka ei laisinkaan elätä pölyttäjähyönteisiä siinä mitassa kuin karjan hoitama maa.
Johtopäätelmänä kerron, että maailmanloppu ei ole tulossa, mutta Suomen maaseutu kuolee parhaillaan maiseman, lehmien, pelto- ja metsämaaperämikrobien, pölyttäjähyönteisten ja hyönteissyöjälintujen häviämisen vuoksi.
Matti Kouvo
Kirjoittaja Matti Kouvo , on 56-vuotias, kasvibiologin ja tuotantopuutarhurin koulutukset käynyt perinteinen luonnonystävä, jolla ei ole mitään tekemistä muodissa olevien nk. vihreiden arvojen kanssa. Luonnontuntemuksensa hän on saanut saanut harrastuksen kautta seitsemän vuosikymmenen aikana, joten tietämyksellistä painoarvoa on kertynyt (reilu tuhat virallista kasvihavaintoa vuosittain). Kirjoittaja tuo ilmi huolensa Suomen maaseutujen pölyttäjähyönteiskatastrofista. Kuva: ©Anu Tuomaala 2019
Ei kommentteja