Tämä tarina kannattaa lukea, jos ette halua olla kaavoihin pinttyneitä. Tarinan aiheena on paitsi urakointi, myös maaseudun mahdollisuudet tehdä asiat toisin ja luoda oma menestystarina.
Olkaa hyvät: Arto ja Hilkka Kopola, Kärsämäki. Heille elämä on muutakin kuin raakaa työntekoa.
Hilkka ja Arto Kopola myivät 25 vuotta sitten pois kaikki koneet. Lypsykarjatilan työt teetetään sitoutuneilla urakoitsijoilla. ”Nyt on aikaa maatilayrityksen johtamiseen”, he sanovat.
Työt pihalla täydessä touhussa – yrittäjät navettatöissä
Vanha iso puuvuorattu navetta, jossa maali on hilseillut osittain, jököttää päättäväisenä keskellä peltolakeaa. Sisällä on 300 lypsylehmää. Feedexin rehuauto kaartaa tyhjentyneenä kylätielle. Navetan seinässä tussilla kirjoitetut kyltit kertovat rehukuskeille ja maitokuskeille toimintaohjeet.
Pihassa on lieteralli päällä. Kuorma-auto imee uudesta lietesäiliöstä vanhaa lantaa säiliöön. Huoltomies korjaa Fendtin perässä olevaa siirtovaunun rengasta.
Sateen huurtaman päivän kruunaa pellolla kyntävän Massikan mörinä. Isäntää tai emäntää ei näy – ovat kuulemma navetassa. Kaikki sujuu omaan tahtiin, jokainen tekee työnsä ennalta sovitun suunnitelman mukaan.
Näin on ollut jo vuodesta 1990.
Epäilijät povasivat konkurssia
Valkamon tilalla tehtiin 25 vuotta sitten strateginen muutos. Kaikki 13 moottorilla käyvää konetta saivat lähteä, ja suurin osa 14:ta työntekijästä samoin. Päätös siirtyä urakointipalvelujen käyttöön rassasi kyläläisiä Shellin baarissa ja osuuskaupan parkkipaikalla.
”Konkurssia tekevät, ei hyvään pääty”, siteeraa Arto Kopola muutamien silloisia kommentteja. Aina löytyy muutama ihminen, joka pelkää muutosta, vaikka sen tekisi joku toinen.
Suihkunraikas mies on juuri tehnyt navetassa ison olkisouvin vaimonsa kanssa. Kerran kymmenessä päivässä lehmät viedään ulos jaloittelemaan. Jaloittelun aikan parret desinfioidaan ja päälle puhalletaan lietsolla turve.
On iltapäivä. Kahvi korisee ylellisesti sisutetussa kodissa. Hilkka hiippailee kevyesti keittiössä. Pariskunta harrastaa määrätietoisesti maratonia.
Keskustelu on intensiivistä. ”Nyt ei toimittaja pääse vähällä”, ajattelee toimittaja itsekseen.
Kopolat ovat lähiseudun julkkiksia, jotka ovat kertoneet tarinaansa lukemattomia kertoja yleisölle ja lehdistölle. Kuulija ajautuu flow-tilaan, pieneen hurmokseen. Näinhän se menee, kun oma elämä otetaan tanakkaan ohjaukseen, eikä kelluta virran vietävänä.
Tilalle vain mitä tarvitaan
”Vuonna 1990 mietimme, mitä välttämättä tarvitsemme”, kertoo Arto Kopola. ”Tulimme siihen tulokseen, että tarvitsimme navetan, pellot ja lehmät.”
Johtopäätöstä seurasi suunnitelma, tilan ja elämän strategian laatiminen. Tiukan analyysin jälkeen seurasi helppo päätös ja vaikea toteutus.
”Silloin heittäydyimme yrittäjiksi”, kuvailee Arto päätöstä.
Koneet myytiin pois viiden vuoden aikana. Kymmenen ravihevosta päätettiin tylysti myydä kahden kuukauden aikana pois. Ne jotka eivät menneet kaupan, myytiin makkaraksi. 30 vuoden eläinvälitystoiminta loppui saman tien.
Ensimmäiset vuodet olivat raskaat. Silloin mitattiin, miten kantti kestää. Koneet olivat rasitteena, ja samaan aikaan piti maksaa vanhat velat pois ja ostaa urakointipalvelut.
Edelläkävijöitä monella tapaa
Kopolat laativat yhdeksän kohdan tervehdyttämisohjelman. Yksi ohjelman kohta oli kouluttautua agrologeiksi. Hilkan piti käydä ensin vuoden maamieskoulu. Sen jälkeen pariskunta ajoi Muhokselle ja takaisin joka päivä kahden ja puolen vuoden ajan 232 kilometriä päivässä.
Elämä oli koulunpenkin ja navetan väliä. ”Silloin olisi ollut monta syytä keskeyttää, mutta päätimme, että semmoista syytä ei saa löytää”.
Tavoite saavutettiin lopulta: molemmat valmistuivat yritystalouden agrologeiksi vuonna -96.
”Voi sitä muutosten määrää”, huokaa Arto rauhallisesti. ”Laitoimme itsemme selkä seinää vasten. Muutos vaatii rohkeutta ja rentoutta”. Koko prosessin lopputlos oli parempi, kuin Kopolat osasivat aavistaa.
Kopolat olivat edelläkävijöitä. Nykyään toimintojen ulkoistamista ja urakointipalveluiden käyttöä ei kummastella.
Edelläkävijät ovat muutoksen tekijöitä. Sitä Kopolat ovat olleet myös robottilypsyn suhteen. Ensimmäiset robotit tulivat Valkamon tilalle vuonna 2004 – heti kaksin kappalein. Toiset kaksi hankittiin vuonna 2007. Viides on tullut kesäkuun alussa.
He ovat olleet tyytyväisiä koneiden toimintaan. Alkuperäiset Lely Astronautit ovat vieläkin nykyaikaisia.
1964 rakennettuun navettaan tehtiin vuonna 1980 laajennus yhdistämällä rakennuksien osia toisiinsa. Viimeisin suuri laajennusremontti toteutettiin vuonna 2004.
”Siihen tarvittiin 300 000 euroa pankkilainaa”, Arto kertoo.
Vuonna 2007 Kopoloilla oli rahaa kiinni hiehonkasvatuksessa 200 000 euroa. He ovat ulkoistaneet hiehon kasvatuksen 16 kilometrin päähän. Kun kuukauden vanhat vasikat viedään hiehokasvattamoon, tuodaan ne poikimaan kaksi kuukautta ennen pokimista takaisin. Raha
oli kauan kiinni. Siirtymävaiheet ovat Arto Kopolan kokemuksen mukaan kalliita.
Urakointipalvelut kehittyvät koko ajan
Urakointipalvelut olivat kehittymättömiä 25 vuotta sitten. Urakoijan on vastattava tämän päivän haasteisiin, mutta niin on työn teettäjänkin. Koneettomuus tuo kerrannaisvaikutuksia. ”Huippu-urakoijat jakavat koko ajan uutta tietoa maakunnasta, jota otamme auliisti ja
kiitollisuudella vastaan”.
Kyse on luottamuksesta. Nyt Kopoloilla on sopimus pääurakoijan kanssa, joka johtaa tilan pelloilla tehtävät työt ja ottaa niistä vastuun. Arto Kopolan ei tarvitse asiaan enää sekaantua juuri ollenkaan, kun kaikki hoituu luontevasti.
Onnistunut työn teettäminen vaatii, että työn teettäjä antaa tekijälle mahdollisuuden sitoutua ja olla tilan kehityksessä mukana, Kopolat tuumaavat.
Arto Kopolalta kysyttiin, mitä teet lisääntyneellä vapaa-ajalla? ”Toivottavasti sitä, mitä ennen jäi tekemättä”, sanoi Kopola. Kesäkuussa he lähtivät Lontooseen testaamaan käytyä englannin kielikurssia.
Jatkuvilla kokeiluilla säästöä
”Moni hakee koneista turvaa”, sanoo Arto Kopola. ”Meitäkin tultiin joskus varta vasten katsomaan, että miltä näyttää mies, jolla ei ole yhtäkään konetta.”
Nyt Kopoloilla on 0,8–1,2 miestyövuotta ulkopuolista työvoimaa. Ennen kun työntekijöitä oli reilusti enemmän, tuhraantui Kopoloiden ammattitaito miesten ruokkimiseen ja työnjohtoon. Nyt on aikaa maatilayrityksen johtamiseen.
”Nyt meillä on tunne, että tässä on vielä paljon parannettavaa.”
Enää Kopolat eivät edes mieti muita vaihtoehtoja, vaan miten nykyisiä asioita voisi tehostaa. Kokeiluja tehdään koko ajan. Nyt navetassa on kokeilussa erilaisia juomakuppeja. Jos jostain voi säästää euron päivässä, kerrotaan se 300 lehmällä ja vielä 365 päivällä vuodessa.
”Tilan muokkauksessa on luontaiset elementit nyt kohdallaan, tämä sopii nimenomaan meidän tilalle”, tuumaa yrittäjä. ”Menestymisen laaja skaala tarkoittaa muutakin kuin rahaa.”
Kopoloiden neljä lasta lentävät omilla siivillään, jotta osaavat tehdä elämässään sitten oikeat päätökset, kun niiden aika on. Yrittäjäpariskunta ei aio jäähdytellä missään vaiheessa. Yrittäminen tulee Arto Kopolan mukaan isän verestä ja äidin maidosta.
Positiivisuus on voimavara. Arto Kopola uskoo, että elämässä voi käydä vain hyvin. Hän siteeraa raviohjastaja Jorma Kontiota, joka sanoo miten hyvää hevosta ohjataan: ”Ei piä, eikä käske.”
Artikkeli julkaistu 29.6.2015
Ei kommentteja