Jos sialle kasvaa karvaa ja se näyttää olevan kyyryssä, se lähenee eläinsuojelurikosta. Villasika eli mangalitza on eri rotua, sen karvaisuus ja lyhyt, villisikamainen olemus on kulinaristin unelma ja kasvattajan ylpeydenaihe.
Villasika on itävaltalais-unkarilainen sikarotu, joka on yksi Euroopan vanhimpia. Sikarotu oli alunperin Habsburgien hovisuvulle varattu herkku, mutta levisi sittemmin hyvin yleiseksi sikaroduksi 1800-luvun lopulla.
Villasika poikkeaa ulkoisesti suomalaisesta siasta paksulla karvapeitteellä ja runsaan rasvakerroksella. Karva voi olla mustavalkoista, valkoista tai harvinaisempaa punaista.
Rotu soveltuu pienimuotoisen ulkokasvatukseen, mutta tarvitsee eristetyn sääsuojan. Sika soveltuu kotitarvekasvatukseen herkkusuille tai pienimuotoiseen kasvatukseen kuluttajille tai ravintoloihin.
Villasika poikkeaa lihan laatuominaisuuksiltaan. Rasva marmoroituu lihaksen sisään. Villasian läskin sanotaan olevan painonsa arvoista kultaa. Se väitetään sisältävän terveellisiä omega-3-rasvahappoja.
Pään malli muistuttaa jonkin verran villisikaa. Eläin ei ole erityisen lihaisan näköinen. Kylmä eläimillä ei ole, vaikka kärsä onkin sininen.
Villasika on seksikäästi kihara
Anne Seppälä on hankkinut juuri pienen maatilan Säkylästä. Pienessä navetassa asuu muutama emakko porsaineen. Ulkotarhassa on muutama iso karsina, joissa majailee punaisia karvaisia mangalitzoja ryhmissä. Yhden karsinan yksinäinen kingi on torahampainen karju.
”Tuo herra se on sen verran arvaamaton, että sen karsinaan menemistä vältän”, Anne sanoo ja heittää eläimelle heiniä. Villasika tykkää monipuolisesta ravinnosta, johon kuuluu myös korsirehua ja juureksia.
Villainen sika soveltuu hyvin ulkokasvatukseen, vaikka sen turkki ei mikään villainen takanedustalja olekaan. Karva on normaalia, jäykkää sian jouhta, josta voi vääntää korkeintaan perhovärkkejä.
Karva ei vaikuta kovin lämpimältä, mutta punainen kihara tekee siitä hauskasti seksikkään. Sääsuojana taitaa paremminkin toimia paksu läskikerros, minkä tanakat ihmisetkin tietävät.
Muuten sian hoitaminen vaatii samat toimenpiteet ja rokotukset, kuin tavanomainenkin sika. Parvo- ja ruusurokotukset, madotukset sun muut tehdään normaalin käytännön mukaan. Ulkokasvatuksen piiskamadoista sun muista loisista Seppälällä ei ole havaintoja.
Karjun pökkelö ruumiinrakenne tuskin kelpaisi normaalin eläinjalostuksen kriteereihin. Tovin rapsutuksen kuluttua se paiskaa yleensä maata. Kukapa ei rapsutuksesta tykkää.
Mangalizan laatuliha on arvokasta
Villasian eli mangalizan kasvunopeus on vaatimaton. Vuoden iässä se saavuttaa 60 kilon teuraspainon. Sikiämäänkään ei rotu ole hanakka.
”Äsken yhteen pahnueeseen syntyi kuusi porsasta, joista yksi jäi henkiin”, Anne Seppälä kertoo.
Porsitushäkki voisi pelastaa porsaita.
”En pidä sitä emakolle hyvänä”, Anne pohtii, mutta miettii tovin, kummanko parasta ajatellaan: emakon vai porsaan. Emakko porsii keskimäärin 5–8 porsasta. Nisiä sillä tavallisesti 12.
Sian fileestä ravintolakokit maksavat 130–140 euroa kilolta. Kannattaisiko sika kasvattaa vaikka 150–200-kiloiseksi, kun kerran populaatio on pieni, eikä määrää ole? Anne jää tuumailemaan kysymystä ja nyökkää. Tiliväli on toki silloin pitkä.
Villasika on kuvauksellinen otus perinteiseen vaaleanpunaiseen kärsäkkääseen tottuneelle. Monelle kotitarvekasvattajalle voi tulla tenkkapoo, kun lemmikinolinen eläin pitää muuttaa lihaksi.
Muutamia kymmeniä sikoja
Suomessa on villasikoja kourallisella tiloja yhteensä muutamia kymmeniä. Asia on vielä Suomessa tuore ja perustuu muutaman ihmisen harrastamiseen. Eläinten hankkiminen ulkomailta on karanteeneineen ja kuljetuksineen kallista. Porsaan hinnaksi tulee helposti vajaa pari tuhatta euroa.
Sikarodun kysyntä tulee olemaan suurempaa kuin tarjonta. Halukkaita kasvattajia riittä enemmän kuin villaisia töpselikuonoja on tarjolla.
”Olen myynyt jonkin verran porsaita eloon. Olen luvannut ostaa siat takaisin, jos kasvattaminen ei jostain syystä jatkossa onnistu”, Anne sanoo.
Emakkopossut Seppälä myy 700 eurolla, leikkopossut 500 eurolla ja karjut 1000 eurolla.
Anne Seppälän eläintehoitotyö vaatii fysiikkaa. Kun hän ilmestyy ruokinta-aikaan aitauksille siat panevat tossuihin vipinää. Litisteviljavelli jaetaan sangoilla sioille tiuhaan tahtiin. Seppälä kasvattaa sikojen lisäksi pienimuotoisesti lampaita . Muutamista lehmistä hän on luopunut. Perinteinen eläintila vaatii karsinoihin kiipeilyä ja ruoka pitää jakaa sangoilla riuskasti.
Sika on sika. Teennäinen hienostelu ei kuulu edes mangalitzan pöytätapoihin.
Eläinkauppaa johtaa yhdistys
Hiljattain perustettu villasikayhdistys koettaa pitää eläinten tuonnin käsissään. Tarkoitus on, että eläimiä myydään rajoitetusti oikeisiin osoitteisiin. Jalostus ei saa karata käsistä eikä rodusta saa tulla sisäsiittoista.
Yhdistyksellä on kotisivut vasta työn alla. Anne Seppälä on ollut yhdistyksen puheenjohtajana. Nyt hän miettii jatkoa, koska yhdistystoiminta vaatii rutkasti aikaa, jota ei ole.
Juuri hankitun tilan remontointi ja oman toiminnan kehittäminen pitävät ripeän satakuntalaisnaisen vilkkaassa liikkessä muutenkin. Suomalainen villasikakasvatus on alkutaipaleellaan. Kestää vuosia, ennen kuin hitaasti lisääntyvä rotu saa isompaa jalansijaa. Jos silloinkaan.
Unkarin lisäksi Itävallassa rotu on suosittu tuotantoeläin. Suurten massojen ruokkijaksi rodusta, jonka jalostusominaisuudet ovat vaatimattomat, ei ole sielläkään. Hauskaa ja mielenkiintoista työtä karvaiset röhkijät hoitajalleen tarjoavat. Villasian lihankasvatus ei perustu tehokkuuteen vaan erikoistuotantoon, jolle on aina pienillä lähiruokamarkkinoilla tilaa.
Ei kommentteja