Mohammed Story kuvattiin viime syksynä Italiassa, etelä-Tirolissa pienessä kaupungissa nimeltän Brixen.
Brixen oli silloin alppialueen pääkaupunki. Siellä puhutaan sekaisin saksaa ja italiaa.
Mohammedin tarina ei ole kannanotto maahanmuuttoon. Mohammed Story ei ole poliittinen. Se on vain pieni hetki, jossa kymmenvuotias poika kertoo omia kokemuksiaan.
Hän matkusti Kabulista Iraniin lentokoneella.
Sen jälkeen hän käveli Italiaan äitinsä ja setänsä kanssa. Hän oli silloin kuusi-vuotias.
Nyt kymmenen täyttänyt poika puhu saksaa ja italiaa, tosin hiukan yksinkertaisesti.
Hän asuu Solidarity-housessa yhdessä 70 muun ihmisen kanssa. Suurin osa heistä on pakolaisia, mutta talossa asuu myös paikallisia syrjäytyneitä. Ihmisiä, joilla on joko psyykkisiä tai muita ongelmia.
Filmin lopussa paikan perustaja, Alexander Nitz sanoo, että jokaisessa maailman kaupungissa pitäisi olla Solidarity House.