Muutama näytteilleasettaja tuumaili, että kun väkeä on paljon, todellista kaupankäyntiä ja markkinointia on vaikea toteuttaa. Kaupankäynti ei tahdo väen paljoudessa onnistua, kun hihasta nyppijöitä piisaa. Sama koski digilehtemme tiedootamista. Aika kului yhteistyökumppaneiden kanssa ja suhdetoiminnan luomisessa.
Kun alue on laaja, yli 20 hehtaaria, kiertämistä on paljon. Yhdessä päivässä kaiken löytäminen on haasteellista. Saman alan toimijat olivat hajallaan.
Yleisesti ottaen OKRA on viihdyttävä koko perheen tapahtuma, jossa ammattimaisuus väkisinkin jää vähemmälle. Näytteilleasettajalle näkyminen ei tuota paljon, mutta poissaolo näkyy.
Parantamista löytyisi ehkä pahimpien autoruuhkien ohjaamisessa useampaan jonoon. Parkkipaikat olivat mainiosti ympäri aluetta, kävelymatkat olivat kohtuullisia.
Yli 30 000 ruokailijan ruokkiminen sujui. Huomasi, että harjoiteltu on herättäjäjuhlissa aiemmin. Hyvä saavutus. Ruoka oli hyvää festariruokaa.
Kesä alkoi OKRAsta, ja se jatkuu edelleen.
2 Kommenttia
Mutta täytyy myös ottaa itse opiksi. Ennankoon asiakkaille täytyy viestiä mukanaolo ja sijainti okra kartasta. Kun näyttely kasvaa tähän mittakaavaan vaatii se myöskin toimia . Itse onnistuimme hyvin vaikka siaintimme ei ollut hyvä. Toiminta tapa tarvitsi muuttaa istumisesta ja odottelusta aktiiviseen ohikulkioiden kartottamisen. Huomion arvoista että koko homma Okrassa perustuu talkoisiin. Silti näytely on ammattimaisesti toteutettu ja hinnat näyteelleasettajan kannalta edulliset verrattuna muihin näytelyihin. Menestystä Okralle
Kiitos viestistä, Tero. Meillä kävi niin, että saimme paikan pari vikkoa ennen näyttelyä, mutta se ei haitannut. PIenelle yrittäjälle tiaisuus oli kullan arvoinen. Tavoitimme paljon ihmisiä. Näyttely oli todella onnisunut ja kaikki pelasi.
Tuoreet ja maukkaat sämpylät saavat erikoismaininnan.
Väki oli yleisesti ottaen myös todella hyväntuulista. Portillakin toivotettiin aina tervetulleeksi.