Kuljettajan ammattipätevyys -laki astuu voimaan ja pitää olla hoidettuna, kurssit käytynä 10.9.2014 mennessä.
Kaikki rahaa vastaan tehtävä työ, jossa käytetään ajoneuvoja, joissa vaaditaan C –ajo-oikeus, vaatii ammattipätevyyden. Direktiivi koskee koko EU:ta.
Mitä laki tarkoittaa?
”Laki tarkoittaa yksinkertaisesti, että jos ajoneuvon kuljettamiseen vaaditaan C-kortti ja toiminnasta saa rahaa, on kuljettaja lain piirissä”, sanoo eräs alan kouluttaja. Hän ei halua nimeäään julkisuuteen, koska puhelimeen tulee jo nyt jatkuvalla syötöllä kyselyjä tuutin täydeltä.

Tapio Kontio on koettanut selvittää Trafista asiaa, mutta hän on edelleen epätietoinen. Hänellä on urakointikalustoa runsaasti. joka lähtöön. Pääasiallinen työ on hakeurakointi.
Tiedotus jäänyt puutteelliseksi
”Mistään en ole saanut tietää asiasta. Tiedotus on ollut todella vajavaista. Olemme soitelleet Trafiin, mutta vastausta ei ole tullut”, sanoo Tapio Kontio Kontioforestista kulmakarvat koholla ja kädet nyrkissä.
Kontio on jonkin verran tietoinen tulevasta asetuksesta, mutta hän ei edelleenkään tiedä, koskeeko asetus kuorma-auton päällä olevaa mobiilihakkuria.
Mobiilihakkurissa ei tarvitse olla piirturia, se on työkone, joka vaatii C-kortin. Laki koskee myös mobiilihakkuria.

Kuorma-autossa, jonka päällä on hakkuri, ei tarvitse piirturia. Se on kuitenkin ammattipätevyyslain piirissä.
Sanktiot heti voimaan
Jos työnantaja käskee työntekijän viemään esimerkiksi kuorma-autolla asiakkaalle tavaraa, odotettavissa on 12 päiväsakkoa sekä kuljettajalle, että työnantajalle. Liikennetraktori on verrattavissa kuorma-autoon. Asiakas ei tilanteesta kärsi, vaan kuorman saa toimittaa perille, mutta auto jää paikoilleen. Kun kaivinkone viedään työmaalle kuorma-auton lavetilla ja kuljettaja käyttää itse kaivinkonetta, pätevyyttä ei tarvita. Jos kuljettaja vie, ja toinen kaivaa, pitää ammattipätevyys olla.
Maatalouden koneet
Laki ei ole veteen piirretty viiva, mutta heinämiehen järjen näkökulmasta rajatapauksia syntyy. Trafin sivuilta löytyy usein kysyttyä, johon lakimiehet vastaavat. Sitä kannattaa syynätä.
Asia tarkentuu esimerkiksi traktorin kohdalla, kun mukaan otetaan polttoainesäännökset. Jos laki velvoittaa käyttämään dieseliä, eikä polttoöljyä, on liikennetraktori lain piirissä. Jos liikenne- traktorilla viedään omia tai naapurin jyviä myytäväksi keskusliikkeeseen, laki velvoittaa ammattipätevyyttä.
Laki ei koske työkoneita.
www.MaaseutuMedia.fi päivittää asiaa lisää tuonnempana.
2 Kommenttia
Ja Suomihan tulkitsee nämäkin pykälät kaikki kireimmän kautta siinä missä muu Eurooppa soveltaa eikä ota kaikkea niin pilkun päälle
Kiitos kommentistasi Panu! Itse asiassa Suomessa on haastattelemani kouluttajan mukaan suhtauduttu lievemmin direktiiviin tällä kertaa. Palaamme aiheeseen tarkemmin.