Oli syksyinen maanantai. Korjailin syysmuokkauksien jäljiltä koneita. Lietevaunu oli vielä perässä.
Sain idean: Soitin Sami Yli-Rahnastolle, että järjestetäänkö maajussien lakko. ”Tottakai”, Sami nauroi.
Tiistaina Tuiskulan kyläseuralla Kurikassa lakkoväkeä kokoontui isohko lauma farmareita ja tiedotusvälineitä. Hyväntuulinen tapahtuma, jonka taustalla oli huoli toimeentulosta, aivan samaan tapaan kuin huomennakin.
Anssi Orrenmaa, Radio Pohjanmaan toimittaja, sanoi että tämä oli yksi hauskimmista jekuista, mitä hänen toimittajaurallaan on tapahtunut. ”Mä olen aina ajoittain Yli-Rahnaston kanssa muistellut raikasta tapahtumaa, joka oli yksi radiotoimittajaurani mieleenpainuvimpia” Anssi kertoo.

Sami Yli-Rahnasto sai jakaa kommenttejaan urakalla tiedotusvälineille. Julkissu on aina hyvästä, kun positiivinen informaatio leviää. Kuva PM-Kuva/Pasi Mäkelä

Lyhyellä varoitusajalla väkeä ilmaantui paikalle yllättävän laajalta alueelta. Kuva PM-Kuva/Pasi Mäkelä
Positiivisuus pitää muistaa
Laadimme tiedotteita. Paikalla oli Yle Radio ja Maikkarin televisiokuvaaja. Radiokanavilta soiteltiin ympäri Suomea.
Illalla asia oli tapetilla. Huomisin asia oli jo vanha uutinen.
Moni muistaa spontaanin lakon vieläkin. Se jätti kaikille hyvän jäljen. Vieläkin täytyy ihmetellä, miten hyvin riskaabeli tapahtuma onnistui. Ennen someaikaa.
Kaikki positiivinen näkyvyys, mitä elinkeino saa aikaan, on kotiapäin.
Ei kommentteja